Tervetuloa maailmaan kummipoika!

23.28

Mulla ei ole kuvaa tästä päivästä, mutta mulla on tuntemuksia jaettavanani. Viimeyönä jännitettiin monien seinien sisällä pienen ihmisen syntymää. Meidän tuleva kummipoika putkahti maailmaan (vihdoin ja viimein) viiden aikoihin aamulla ja nyt kaikki on onneksi hyvin. Yöllä vanhemmat saivat kokea jännityksen ja pelonsekaisia tunteita ehkä liiaksiksin ja synnytys päätyi loppujenlopuksi sektioon. Tilanne meinasi lähteä niinsanotusti hanskasta.


Onneksi meidän perhepiirin uusin tulokas, äiti sekä iskä ovat nyt kunnossa sekä tietysti onnesta soikeana. Poika on kuvissa valloittava ja huomenna päästään häntä tapaamaan. Onnea vielä urheille vanhemmille ja ihanalle pikkutyypille! <3

Aamulla mä soitin Sype-polille. Olen entistä varmempi tekemästäni päätöksestä jonka moni jo ehkä arvaakin. Pirpanan syntymä säikäytti mut pahanpäiväisesti. Kokoajan mentiin rimaa hipoen ja mikään ei ollut onnistuakseen, näistähän olenkin jo kertonut aikaisemmin. Vaikka tyttö oli pikkuruinen syntyessään oli synnytys vaikea. Mä en saa itseäni tsempattua ajatukseen että tämä poika, aivan varmasti isompana vauvana, syntyisi ainakaan iisimmin tähän maailmaan. Vaikka kuinka odotan, musta ei tule yhtään valmiimpaa. Tahtoisin kyllä mutta se ei nyt vaan tunnu mahdolliselta.

Mä pelkään myös sektiota. En "kinua" sitä mukavuus-syistä ja tiedän että mä tulen olemaan varmasti yhtä kipeä jos en kipeämpikin kun normaalin synnytyksen jälkeen. Kaikesta huolimatta nyt tuntuu helpommalta hypätä tuohon pelottavaan tuntemattomaan kun että palaisin synnytyssaliin. Ja todellakin tuntemattomaan, mä en ole koskaan maannut leikkauspöydällä. Se tuntuu todella kammottavalta ajatukselta mutta luotan siihen että syntyvä vauva on ihan hyvä motivaattori ja tsemppaaja tuossa tilanteessa.

Viimeyönä syntyneen kummipoikamme äiti kävi myös juttelemassa Sype-polilla sillä hänellä esikoisen syntymässä meni myös melkeinpä kaikki pieleen. Vielä pahemmin kun mulla. Siltikin hän rohkeasti lähti yrittämään sillä "eihän se salama iske samaan puuhun kahta kertaa". Lopputulos oli sitten tämä vaikka yritystä sekä motivaatiota varmasti oli vaikka muille jakaa. Yöllä lääkäri totesi että lantio on ahdas eikä vauva mahdu tulemaan. Kiire tuli.

Mun kirjoitukseni ei ole tarkoitus olla syyttelevä. Tajusin vaan itse tänään että näitä synnytyspelkoja tulisi käsitellä vähän suuremmalla ymmärryksellä, sillä jostainhan ne kumpuaa. Mä uskon ainakin että tämän voimakkaan pelon avulla mun kroppani yrittää kertoa että en ole mahdollisesti kykenevä enää uuteen suoritukseen ja se pelko tulisi ottaa todesta. 

Pelko lapsen vammautumisesta on kova, sen myönnän ja sen takia mä aion lähteä tähän sektiotaistoon. Voi olla että suunnitelmat muuttuvat vielä moneen kertaan ja sitten mä elokuussa huokaisen helpotuksesta lapsivuodeosastolla kun uskaltauduinkin samaan suoritukseen kun esikoisen kohdalla. Olinhan muutama tunti synnytyksestä elämäni kunnossa! Tai sitten tuo Piippiksen pikku "ylläri" vei vaan kaiken huomion omasta voinnistani enkä muista olleeni huonossa kunnossa.

Toivottavasti en nyt sohaissut tikulla muurahaispesää. Nettikeskusteluja seuratessani, olen huomannut että tämä aihe nostattaa tunteita kovasti pintaan. Mun oli pakko vaan kirjoittaa tästä nyt, sillä aihe on todella vahvasti läsnä meidän elämässä tällähetkellä. Enkä vain yksin ole nyt tätä mieltä vaan myöskään mun mies, joka oli hyvin vahvasti läsnä koko 2 vuorokautisen synnytykseni, ei tällähetkellä näe muuta vaihtoehtoa. Siispä tallustelemme tuonne pelkopolille yhdessä, käsikynkässä. Toivottavasti saadaan joku järki tähän hommaan. 

Lapsi on syntymässä, sehän on ihana ja onnellinen asia eikä se saisi näin paljon pelottaa.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Minulla on itselläni kaksi kiireellistä sektiota takana. Ja voin lohdutukseksesi kertoa, että niistä voi toipua myös nopeasti ja helposti. Toka päivä on ollut minulla pahin, kun puudutusaineen vaikutus loppuu. Mutta siitä eteenpäin haava on sitkeästi parantunut ja kivut vähentyneet. Kummassakin sektiossa olen parin viikon sisään voinut lopettaa särkylääkkeet. Enkä kummassakaan ole tarvinnut muutaman ensimmäisen päivän jälkeen mitään vahvoja, vaan ihan käsiapteekin buranalla ja panadolilla olen pärjännyt. Ja toim.huom. minulle ei ole korkea kipukynnys, vaan ennemminkin matala.

    Ja se vauva on ihan parasta särkylääkettä. Molemmilla kerroilla lapseni on ollut aluksi tarkkailussa (eka reilun vuorokauden, toka keskolassa pidempään, pienistä viikoista johtuen) ja aina siellä vauvan luona unohtui koko haava eikä kolottanut yhtään. Kun keskolan oven laittoi kiinni, muisti myös sen haavan.

    Minulla oli taas tuo pelko juuri toisin päin. Molemmilla kerroilla olisin ehdottomasti halunnut alatiesynnytyksen. Esikoisen perätilasta huolimatta. Se ehkä taasen kertoo minun motivaatiosta alatiesynnytykseen ja pelosta sektioon. Samassa veneessä, mutta vain toisinpäin. Joten ymmärrän tuon pelon. Mutta molemmilla kerroilla päädyttiin sektioon, lapsen parhaaksi. Muistan tärisseeni leikkaussalissa, kun pelkäsin niin paljon sektiota. Molemmilla kerroilla. Ja silti kaikki meni hyvin.

    Kaikkein tärkeintä on, että äiti ja lapsi voivat hyvin. Synnytystavalla ei ole merkitystä. Äläkä lue niitä keskustelupalstoja. Nuriskoot siellä keskenään. Sinä tiedät itse mikä on parasta juuri sinulle ja lapsellesi! Tsemppiä!!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun kerroit vähän kokemuksistasi! Helpotti! :)

    VastaaPoista
  3. Minulla on kokemus normisynnytyksestä ja sektiosta, niinkuin varmaan tiesitkin. Itsellenihän sektio päätös oli vaikea asia koska nimenomaan liputin normaalisynnytyksen puolesta. Kummastakaan kokemuksena ei ole mitään pahaa sanottavaa. Sektion jälkeen olohan on aika onneton kun jalat on puuduksissa ja mihinkään ei pääse omin avuin, aika äkkiähän se olo kuitenkin helpottuu. Vauvaahan en viereeni saanut, mutta jos olisin saanut niin en tiedä miten olisin pystynyt hoitamaan. Minä oksensin itseni syliin 5 tunnin päästä sektiosta ja pelkästään istumaan nousu pyörrytti. Jaksoin kuitenkin mennä samana iltana poikaa katsomaan. Tsemppiä hirmuisesti ja toivotaan että pelot hellittäisi!

    VastaaPoista
  4. Mä liputan myös alatiesynnytyksen puolesta ja ymmärrän hyvin että ensisynnyttäjiä pelkopolilla rohkaistaan kaikintavoin yrittämään "normisynnytystä". Omat kokemukset saivat vaan niin vahvat tuntemukset päälle siitä että mussa on joku "vialla" enkä kunnolla kykene tuohon prosessiin. Katsotaan nyt miten tilanne etenee :/ Kiitos tsempistä ja siitä että jaoit vähän kokemuksiasi mulle, ne ovat tärkeitä nyt <3

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook