Keskittyneenä

22.59



Se on niin keskittynyt tuo minun pieni menninkäinen, kun kerran päivässä saa 5-10 minuuttia katsoa telkkarista vähän piirrettyjä, että oli ihan pakko laittaa tuo klippi tänne blogiin vaikkei siinä sen kummempia tapahdukkaan. Mun on vaikea uskoa että tuosta telkkarin tiiraamisesta nyt niin hirveästi haittaakaan olisi jos ja kun siitä ei vaan tule se lapsen kaikista tärkein päivän askare.

Videosta muuten näkee kuinka Piippis tykkää nykyään jäytää kieltään aika intohimoisesti mutta uskoisin että kutiavilla ikenillä on osittain oma vaikutuksensa asiaan. Toki down-lapset tykkäävät temppuilla kielellään enemmän kun tavislapset, sillä onhan usein suu pienempi kuin normaalisti ja näinollen kieli vähän liian iso pieneen suuhun. Pirpanalla tuokin touhu tosin ilmenee vähän kausittain. Joskus kikkaillaan enemmän ja joskus vähemmän.  Meidän tyttönen kun ei ole innostunut tutista koskaan, ei siitäkään ole siis ollut apua suun motoriikan treenaamisessa. En ole jaksanut ottaa stressiä oikein asiasta. Loppupeleissä aika pieniä juttuja kun ovat nuo. Pieniltä ne ainakin tuntuvat.

"Nalle puh"-asennon sain myös aika kivasti ikuistettua tuohon klippiin! Bongatkaa siis Nalle puh-asento :)

Ja niin, kolmas ilta putkeen kun neiti nukahti täydellisesti omaan pinnasänkyynsä ja tälläkertaa mummi sai toimia nukuttajana. Pyysin tarkoituksella mummin sen tekemään, sillä isi on iltavuorossa ja halusin testata onnistuuko homma ilman äitiä. No onnistuihan se ja helpotus oli suuri.
Meillä vanhemmilla kun on luvassa viikon päästä se jo aikaisemmin mainitsemani Turun reissu niin oman mielenrauhani kannalta on tärkeää nähdä että tyttö nukahtaa levollisesti myös muiden kuiskutteluun. On se vaan niin paras. Ehkä mä selviän tuosta reissusta. Odotan ihan oikeasti tosi paljon! H uskalsi eilen varata hotellinkin eli nyt ei enää voi perua ja hyvä niin, sillä tämä tekee varmasti gutaa sekä äipälle, isukille että pikku Pirpanallekkin.

Piti kirjoittamani lyhyesti vaan näin taas kävi. Ehkä otan päiväkirjan jälleen käyttööni tämän blogin lisäksi.. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. pakko olla äänessä taas. mutta.
    en tosin tiiä onko asia eri tavis ja down-lapsella, mutta ei me olla ainakaan sisarusteni kanssa tutin kavereita oltu. sen tiiän, et itelläni sellanen oli ihan pikkasena, mut en muuten huolinut. :)

    VastaaPoista
  2. Piirretyt ovat ainakin tämän äidin arjen pelastus! Hengähdyshetki. Kieltäydyn kokemasta huonoa omaa tuntoa. ;D T: lapsensa tarkoituksella Barbapapaan (tosin kielikylpymäisesti YouTubesta) ja muumeihin koukuttanut

    VastaaPoista
  3. Jaana, juu ei kaikki tykkää tuttia syödä ja se ei ole kiinni kromosomimäärästä jos tuttia ei huolita :)

    Saaris, No näin minäkin sen ajattelin noin niinku kielikylpymäisesti ;)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook