Yhdessä

21.22

Näin alkuun, Hyvä Suomi! Näinhän siinä näyttää taas tapahtuvan että MM-kisat alkaapi pikkuhiljaa kiinnostamaan tätäkin äitsykkää. No mikäpäs siinä nyt kun kotona viihdytään muutenkin aikas paljon sattuneista syistä. Vuosi sitten näihin aikoihin olin ihan viimeisilläni ja ennen Pirpanan syntymää ehdittiin poksauttaa alkoholittomat kuohujuomat Leijonien voiton kunniaksi! Olihan se aika hieno päivä. Olin päättänyt että nyt vauva saa syntyä jos on syntyäkseen ja itseasiassa vuosi sitten näin, tai ihan tasantarkalleen se päivä olisi huomenna, mun äiti vei mut kunnon hikilenkille ja armoa ei tuolla lenkillä tunnettu vaikkakin masu oli kokoajan pinkeänä kun koripallo konsanaan. Yöllä kahden jälkeen Piippis sitten päätti tehdä ratkaisevan muuvinsa ja potkaisi/raapaisi lapsivedet lakanoille. Se oli aika hurja tunne! Pelotti, jännitti ja toisaalta olin aivan into piukalla. Kohta se vauva ihan oikeasti syntyisi.
No, ei se vauva ihan siinä hetkessä vielä kuitenkaan syntynyt. Pari päivää odoteltiin osastolla mutta sitten kun tapahtui niin tapahtuikin oikein kunnolla ja meidän maailma mullistui tavalla jota emme osanneet etukäteen aavistaakkan.. Syntyi Pirpana. Maailman kultaisin ja ihmeellisin.

Tänään ollaan oltu yhdessä. Suurimmat remppahommat jätettiin huomiselle ja lähdettiin perheen kesken kävelylle. Pitkälle sellaiselle niinkun vuosi sitten. Nyt tosin otin vielä tarkoituksella vähän rauhallisemmin ja H sai työntää vaunuja ylämäessä. Oli ihana lämmin sää ja hihattomassa tarkeni vallan. Niin haltioissani olin tuosta ulkoiluhetkestä etten edes kuvia ymmärtänyt räpsiä. 

Muutaman kuvan tästä päivästä sain tallennettua muistoihin.



Tuossa viimeisessä kuvassa koko perhe jännittää juuri alkanutta lätkämatsia. Kannattihan tuota vähän jännittääkin. Hyvinhän se päättyi.


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olis kiva tietää tämän Pirpanan oikea nimi :P Mutta toisaalta ymmärrän kyllä jos ette halua kertoa sitä :)

    VastaaPoista
  2. http://47palasta.blogspot.com/2011/09/kastejuhla-28elokuuta-2011.html :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook