Hulinaa

22.05

Päiväunien jälkeinen pikku pöhnä

Kuluneen viikon kaikki aamut ovat olleet kohtis vauhdikkaita. Eilen kauppaan ja sieltä Järvenpäähän ja tänään sama setti uusiksi. Järvenpäässä sitten niska limassa puurtamista että saadaan tavoite toteutettua ja nukutaan ensimmäinen yö uudessa kodissa lauantaina. Tänään tuli ensimmäisen kerran ihan toiveikaskin olo kun suljettiin ulko-ovi perässämme. Me ehkä onnistutaan! Pirpana nukkuu takapihalla pitkiä päikkäreitä ja näinollen pimusta ei ole ylimääräistä "harmia" tuossa remonttiprojektissa ollut (jos ei lasketa tuota viimeviikkoisen kipuilun aiheuttamaa remppataukoa). Onneksi pieni pööpöti on nyt taas terve ja enää harmistuttaa vaan hampaat jotka kuitenkin onneksi vauhdilla kasvavat. Panadolin jouduin antamaan tänäiltanakin kun äänentaso alkoi jo olla häiritsevän suurta. Tyttö rauhoittui onneksi sitten mutta huomasin että tunnin verran kestää kun lääke alkaa kunnolla vaikuttamaan. Kauankohan tuota kipulääkettä uskaltaa yöksi antaa? Toivotaan ettei enää pitkään tarvitsisi.

Odotuskuulumisista sen verran että hengittäminen on ollut nyt parin päivän ajan taas vähän helpompaa vaikkakin kauhian täyteen mahaa ei kannata ruoalla ahtaa, sen olen moneen kertaan joutunut karvaasti toteamaan. Parasta Pirpanan ja muiden elämäni ihmisten jälkeen maailmassa on tällähetkellä vastapesty pyykki, kellari sekä Citymarketin parkkihalli. Mulla ei toistaiseksi ole tullut mitään kummallisia mielitekoja noin muuten (että pitäisi kiviseinää mussuttaa tai muuta) mutta nuo luettelemani ylläolevat tuoksut saavat hulluksi. Onko olemassa kummallisempaa asiaa kun hormonit?! Ihan itseänikin naurattaa.

Olen saanut monta haastetta täällä blogistaniassa ja yritän ajan kanssa vastaillakkin niihin vielä. Kiitos jokaiselle minut haastaneelle!  <3

Pirpana nukahti juuri ja mä lähdenkin nyt tästä tekemään jotain kevyttä iltapalaa itselleni. Tuorekurkku maistuu taivaalliselta tätä nykyä vaikka oikeastihan se ei maistu juuri miltään. Sitä siis. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olen jonkin aikaa tätä blogia lueskellut, ihana miten jaksat kaiken keskellä tätä päivittää!

    Itselle tuttua on raskausaikana remontointi (esikoisen kohdalla), joten kovin onnellinen olin kun toisen lapsen odotusaikana koti oli jo valmis ja sai rauhassa alkaa rakentamaan tulokkaalle pesää :) Huvitti tuo tuorekurkun mussutus, itse söin sitä myös hurjia määriä toista lasta odottaessani, myös maitoa saattoi mennä 4-7 litraa vuorokaudessa!

    Niin ja tervetuloa Järvenpäähän!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook