Kotosalla

16.19


Niinkun otsikko jo kertookin, palasimme äsken takaisin kotiin ja nyt mun pienet nukkuvat ihanasti päiväuniansa eli mulla on aikaa rauhassa kirjoitella(!). PikkuW on ollut eilisten rokotusten jäljiltä vähän lämpöinen sekä rutuinen mutta toivotaan että päiväunet parantaisivat pienen olotilaa. Yön pelasti paracetamoli.

Tämänpäiväinen fysioterapia oli suuri suksee! Piippis oli reippaampi kun koskaan jo koko 6o minuuttinen käytettiin tehokkaasti treenaten. On ihan huikeaa seurata sivusta hyväntuulisen tytön intoa ja sen mukana tuomaa kehitystä. Lähtiessämme fysioterapeuttikin huikkasi Pirpanalle että :" L oot super!". On se.


Tänään on ollut muutenkin oikein kiva päivä sillä mä kävin Keravalla tutun toimittajan kanssa kupposella. Hän pyysi josko saisi haastatella mua Piippiksen extrakromosomin tiimoilta ja tokihan minä suostuin. Juttu on luettavissa Ylen Olotilassa eli nettisivuilla tulevien viikkojen aikana. Linkkaan sitten tänne kun on sen aika.

Oman uudenvuodenlupaukseni lunastaminen on käynnissä. 5 kiloa tahdon vielä tiputtaa näistä raskaudenjälkeisistä ja toistaiseksi motivaatio tuohon urakkaan on säilynyt ihan kivasti.  Aamuisin herkuttelen pelkkiä hedelmiä ja noinniinkun muutenkin katson vähän mitä suuhuni pistän. Tumma suklaa on siltikin sallittua aina sillointällöin :)
Nyt kun tämä lupaus on täälläkin paljastettu niin siitä on helpompi pitää kiinni!

Mulla on vähän matkakuumetta ja olenkin tässä viimeaikoina miettinyt että uskaltaisikohan tämän sakin kanssa lähteä vähän keväämmällä jonnekkin päin eurooppaa vai onko se sitten kuitenkin ihan hullujen hommaa vielä tässävaiheessa...? Jää nähtäväksi että kuinka kova tämä matkakuume nyt oikein onkaan sitten.. No, jos nyt ei eurooppaan niin ainakin sitten kesällä jotain vähän spessumpaa reissua vaikka ihan täällä suomenmaassa. Mielikuvitus valloilleen!


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kannatan ulkomaailmoille, varsinkin lasten kanssa lähtemään jotka ei vielä kävele tai ole nopeita liikkeissä. Ainakin itse ku oltiin Pyryn kanssa viime syssynä ni oli niin lepposta! Veljen perhe sitten oli kahden vikkelän lapsen kanssa siellä ja sai olla silmät takaraivossakin. :) -pyrytyksenäiti-

    VastaaPoista
  2. Niin suloinen neiti teillä! :)

    VastaaPoista
  3. Sulle on tunnustus mun blogissa :)

    VastaaPoista
  4. Hanksi, jännä nähdä uskalletaanko tehdä se päätös että lähdetään koko perhe reissuun :) Ja kiitos Ano sekä johanna :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook