Samikset

19.38




Tänään räpsittiin vähän kuvia Moeman facebook-sivuille. Piippis ainakin viihtyy tuo koru kaulassa eikä yritä riuhtoa sitä irti.  Ja äiti muuten viihtyy myös sillä koru on ollut paljon käytössä. Kiva kun on taitavia kavereita.






Tänään oli myös tuo aikaisemmin mainitsemani SyPe-keskustelu ja se sujui oikein mallikkaasti. Mun täytyy nyt kehaista Hyvinkään äippäpolin henkilökuntaa oikein vartavasten sillä niiiin ihania sekä ammattitaitoisia naisia onpi siellä. Mun asiani tuli ymmärretyksi ja sain melkeinpä heti heidän täydellisen tukensa tekemässäni päätöksessä. Oikein hienosti siis ymmärsivät ja iso kivi tipahti sydämeltä kun sain kuulla että minä itse päätän miten tämän toisen vauvani synnytän. Olin kuitenkin kuullut että moni on joutunut ihan tosissaan taistelemaan saman asian tiimoilta mutta meillä ei sellaista ongelmaa nyt ollut ja se sai mielen kepeäksi. Nyt mulla on aikaa miettiä asiaa rauhassa eikä siitä tarvitse ottaa enempää stressiä. Synnytystapa-arvioon menen rv 36 ja siellä sitten päätetään sektioaika jos näin haluamme. Uskon että vauvan reiluhko koko, taskukokoinen äiti sekä esikoisen kehitysvamma riitti syyksi kätilöille eivätkä he kokeneet tarvetta turhaan pelotteluun, sillä tein heti alkuun selväksi että tiedostan kyllä riskit jotka tuohon leikkaukseen liittyy.

Tänäiltana saan siis nukahtaa vähän levollisemmin kuin aikaisempina iltoina ja se onpi kiva juttu se.

Pirpana on ollut tänään jo vähän paremmalla tuulella eikä enää kiukkua jatkuvasti äidille. Käytiin moikkaamassa tuota maailman suloisinta uutta kummipoikaamme ja vauvakuumehan siinä iski vallan. Mutta niinkun aikaisemmin jo todettu, ei hätää sillä hommahan on hyvällä mallillaan hoidossa :)

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Siis mahtavaa kuulla, että ymmärsivät sua heti! Ettei tarvinnut ruveta vänkäämään asiasta ja vielä kun tietävät asiasta ennen tuota synnytystapa-arviota, niin ei tarvitse selitellä asiaa kellekään! Mä pääsin pelkopolille vasta rv 37 tai 38 ja sitä ennen olin vääntänyt asiasta synnytystapa-arvion tehneen lääkärin kanssa, mutta pelkopolilla sain onneksi asian selvitettyä perin pohjaisesti ja mua ymmärrettiiin heti. Niin paljon on kuullut näistä tapauksista, joissa pelkopolillakin melkein pakottamalla pakotetaan alatiesynnytykseen.. Ehkä ne antaa nykään helpommin periksi tai jotain.. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia taas. Sulle olis haaste mun blogissa. :)

    VastaaPoista
  3. Jenni, me oltiin ihan hoo moilasina H:n kanssa kun lähdettiin tuolta tapaamisesta kotiin. Kun oltiin valmistauduttu hirvittävään vääntöön ja sitten kaikki menikin niin helposti :) Hyvä näin.

    OA, Kiitos tuplasti! Perehdyn haasteeseen ajan kanssa tässä joku päivä! :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa että asiat sujuivat hyvin :)

    En tarkoita pahalla mut minut laittoi naurattamaan, itsehän olin pelkopolilla sektion takia :D Hyperventiloin ihan ajatustakin että joutuisin sektioon. Näin erillaisia me ollaan.
    Ihanasti kävivät myös kyllä tuotakin puolta lävitte ja selvitettiin et miksi joudutaan sektioon jne. Mutta itselle paras tieto oli se että heppoisin perustein ei mennä että tietoihin laitettiin ylös että vain äärimmäisessä hädässä (mikä tietenkin näin on).

    VastaaPoista
  5. Saijja, vaikka erillaisia ollaan niin yksi asia meitä yhdistää ja se on pelko. Voimakas tunne onpi se mutta sitä on hyvä kuunnella ja siihen on hyvä tarttua. Hassuahan tässä on se että kyllä mäkin pelkään tosi paljon tuota leikkausta mutta paljon näitä asioita on nyt punnittu ihan ammatti-ihmisiä myöden ja uskon että ollaan tehty se oikea ratkaisu. Aika näyttää.

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook