05.03.2012

22.45








Meidän pimua on tänään lahjottu isosti ja nyt haluankin vielä tätä kautta kiittää jokaista onnittelijaa sekä muistanutta! Posti toi aamusella aivan ihanan suloisen kortin, jonka Tuusulan mummu oli itse tehnyt. Hihiteltiin riemusta kun tajuttiin että vauvatarra kortin kannessa muistuttaa aivan täydellisesti Pirpanaa, eikö?! Kukkasetkin päässä!

Haluankin nyt kiittää lähettäjää erityisen kivasta ylläristä! Mahtavaa että Lailan lähipiirissä on tällaisia lahjakkuksia ja toivotaan että se on periytyvää :) Aina on kiva odottaa mummun kortteja sillä jokainen on täysin uniikki ja ainutlaatuinen.







Toinen lahjakkuus piipahti sitten illansuussa tuomassa paketin Pirpanalle ja sieltä paketista täytyy nyt erityisesti nostaa yksi hyvyys lukijoidenkin tietoisuuteen. Nyt mainostan ihan rehellisesti, sillä kyseessä on mun kummitätini tuotos. En tiennyt tällaisesta projektista ollenkaan ennen tätä päivää ja yllätys oli melkoinen. Hän on yksin kuvittanut ja kirjoittanut yhdessä työkaverinsa kanssa lastenkirjan nimeltänsä "Pave ja ötökkäystävät". Aivan ihania kuvia tuossa teoksessa onpi ja Pirpanakin tykkäsi heti alkuunsa niinkun kuvastakin voi todeta. Tätä kirjaa saa tilattua Suomalaisesta kirjakaupasta ja Keravalla sitä myy Tyykipuoti sekä Vekaravintti lastentarvikeliike. Minun kautta sitä voi myös tilata. Itsehän olen aina ollut vähän lastenkirjoihin hurahtanut ja viimeksi tilasinkin ihan omaksi ilokseni mm. Kuka lohduttaisi Nyytiä? sekä Pikku Prinssin. Ne kun nyt vaan yksinkertaisesti kuuluu jokaisen lapsenmielisen kirjahyllyyn. Seuraavaksi tulossa Pikku toukka paksulainen sekä Hassut hurjat hirviöt. Ylpeänä laitan tämän "kumpparin" hienon teoksen muiden kirjojen joukkoon! Kiitos A!




Kiva päivä takanapäin. Huomenillalla tiedetään että onko tuo Järvenpään asunto meidän alkaen 1. huhtikuuta 2012. Hetkenaikaa täytyy vielä jännittää. Masussa tällähetkellä yhden perhosen lisäksi muutama toinenkin kutittelija. 

Ja niin, Piippis osasi tänään potkaista "Mersun" pari kertaa liikenteeseen. Oli itse ihan ihmeissään ja seuraavalla kauppareissulla täytyykin tytölle ostaa kunnon tarrasukat jotta potkuttelu sujuisi jatkossa paremmin. Vielä yksi kuva.





You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Voi miten suloisia ja ilahduttavia kuvia! Tuo kirja näyttää mahtavalta ja kannen perusteella meidän isukkikin lämpenee. Oon itse aivan lastenkirja friikki, en uskalla edes laskea montako sataa lastenkirjaa meiltä löytyy, osa on pitänyt pakata studiolle laatikoihin kun ei mahdu enää meille.. harrastus se on tämäkin : )

    VastaaPoista
  2. Ja hieno harrastus onkin! ;) Kiva että meitä on muitakin!

    VastaaPoista
  3. Minä ostin ensimmäisen lastenkirjan varastoon 1995. Lapsen sain 2007, ja siitä kirjasta hän sai yhden etunimistään :-).

    Ihanan aurinkoisia kuvia pienestä neidistä taas! Ja pidän peukkua, että saatte asunnon!

    VastaaPoista
  4. Onpa hieno menopeli neidillä! Ja joo, kortin vauva on ilmetty kaksoisolento. :D Ihana rusettipää. <3

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook