Pihistin tänään itselleni oman hetken ja kurvasin autolla Helsinkiin tapaamaan pientä uutta ystävää. Ennen kuin mennään vauvantuoksuisiin kuulumisiin on mun pakko todeta, että vähän turhan araksi olen ilmeisesti tullut tämän äitiyteni myötä. Ajan harvoin enää autolla Järvenpään Vaatepuuta kauemmaksi, ja olin ihan rehellisesti tänään aivan paniikissa kurvaillessani yksin Kehä kolmosella muiden autojen joukossa -  iltapäivän ruuhkassa. Kamalaa. Sydän muljui kurkussa ja radiokin oli sammuttettava, etteivät vaan pasmat menisi kuskilla sekaisin hyvän biisin pärähtäessä soimaan. Tilanne olisi varmasti ollut vieläkin dramaattisempi, jos ipanat olisivat istuneet takapenkillä - siispä jätin suosiolla kotiin.

Pääsin onnekseni kuitenkin hengissä perille ja tapasin hurmurin, joka syntyi ystävälleni muutama viikko sitten. Voihan vauva! Voisi luulla, että vauvakuumeilut olisivat kohdallani jo historian huumaa mutta näin ei kyllä ihan oikeasti ole - eikä varmaan koskaan tule olemaankaan. Tuo pieni ihana ihminen herätti hetkellisesti minussa jopa vähän ristiriitaisiakin tunnelmia. En enää koskaan kuule tuota suloista lussutusta, joka kuuluu pienestä omasta vauvasta kun hän hanakasti äitinsä tissiä imuttelee. Ja se tuoksu! Se ei todella ole mikään urbaani legenda, vaan vauvat tuoksuvat oikeasti tosi ihanalta. Huh. Olin jo ehtinyt unohtaa tämänkin.

Kotiin päin ajellessani mietiskelin kuitenkin myös sitä, että vaikka meillä vauvavuodet onkin jo vietetty, niin tästä eteenpäin saamme nautiskella perheenä toisenlaisista onnellisista vuosista ja sylkytellä ystäviemme ihania pieniä sekä heidän seurassaan vedellä henkeemme onnellisia vauvahuurujakin. Tuntui myös mahtavalta antaa tänään ystävälle hetkeksi vapaat kädet ja hyssytellä sekä hytkytellä pientä vauvaa - olla kerrankin se, joka tarjoaa auttavan kätensä vauvanhoidollisissa tehtävissä. 

Totuus tilanteessani on se, että mun 156 senttinen kroppani ei oikeasti jaksaisi enää kantaa neljättä lasta. Kun ajattelenkin sitä, alkavat mun kahteen kertaan katkaistut vatsalihakseni haamukramppaamaan. Puhumattakaan kolmannesta sektiosta?! Henkihän siinäkin varmaan jo lähtisi (synnytyshistoriaani muistellen). No, en tiedä onko tilanne oikeasti tämä, mutta sen tiedän, että näiden ylläolevien "faktojen" päähän takominen on oiva lääke mokomiin vauvakuumeiluihin.