Pelipulma
11.44
PikkuW sai pitkän harkinnan jälkeen joulupukilta lahjaksi Play Stationin, ja tämän jälkeen perheemme onkin saanut kohdata täysin uudenlaisia haasteita arjessa. Voin melkeinpä todeta, että pikkujätkä on kehittänyt itsellensä jonkin sortin riippuvuuden tuosta laitteesta. Vaikka rajoitamme peliaikaa, niin kiukuttelu sekä hokeminen jatkuu ja luonnollisesti koko perheen hermoja kiristää.
Viikonloppuna päätimme, että pleikkari lähtee nyt muutamaksi päiväksi hyllyyn lomille ja pari ekaa päivää menikin oikein kivasti. Siirtymätilanteet (uloslähtö esimerkiksi) onnistuivat jälleen hienosti ja kundi innostui helposti muista leikeistä. Eilen illalla konsolin kaipuu nosti kuitenkin jälleen päätänsä ja hokeminen starttasi jälleen - jatkuen taas tänä aamuna. Ajatuksenamme oli, että olisimme tänään antaneet pojan pelata tovin sen jälkeen kun isi lähtee töihin, mutta nyt näyttäisi siltä että karanteeni jatkuu vielä tämän päivän.
Mä tiedän, että meidän perhe ei ole ainoa joka tämän ongelman kanssa kamppailee. Väittäisin itse, että ei tuo pelaaminen vain sekä ainoastaan ole paha asia, jos sen saa pysymään jotenkin mukavasti aisoissa. Ja siinä missä esimerkiksi jalkapallokin, niin myös pelaaminen on silloin tällöin tosi kivaa isin ja pojan välistä yhteistä ja tärkeää puuhaa. On ollut tavallaan kiehtovaa seurata sivusta, miten hienosti poika on kehittynyt todella haastavienkin (ainakin äidin silmissä) pelien pelaamisessa. Taistelupelit ovat alusta asti olleet meidän kotona pannassa ja PikkuW pelaa lähinnä Marvelin Lego pelejä.
Näiden kahden kuluneen päivän aikana olemme pelanneet paljon lautapelejä ja yrittäneet itse osaltamme aktivoida ipanoita innostavien puuhastelujen pariin. Esimerkiksi Muumi Alias on osoittautunut vallan mainioksi iltapuuhaksi, ja sitä voimmekin pelata koko jengin voimin - jokainen tyylillään. Ja hauskaa on!
Todennäköisesti jatkossa tulemme merkkaamaan kalenteriin erikseen ne päivät, jolloin pelaaminen on sallittua. Uskoisin tämän olevan helpompi vaihtoehto kuin se, että joka päivä pelataan vaikkapa puolen tunnin ajan? Jos pelaaminen on päivittäistä, se ei poistu ajatuksista samalla tavalla kuin pelipäiviä vietettäessä. Näin itse ajattelen.
Miten teillä muilla tällaiset ongelmat ratkaistaan?
Nyt ulos aurinkoon! :)
4 kommenttia
Tuttu tunne! Meillä muksut pelaa pari kertaa viikossa pidemmän pätkän kerrallaan. Näillä saa turvattua jonkun arkipalaverin aikuisille tai vaikka siivousaikaa. Jos pelaamisesta tulee taistelua niin pleikkari on viikon kerrallaan jäähyllä. Meillä on viisi muksua joista neljä nauttii aikuisen peliseurasta ja kolme osaa pelata myöss itsenäisesti.
VastaaPoistaJoo tällainen käytäntö sopisi varmasti meillekin parhaiten. Katsotaan.. :)
PoistaMeillä toistaiseksi ainakin toimii tuo puolen tunnin peliaika ihan hyvin neljä- ja kuusivuotiaiden kanssa. Laitan kännykän soimaan puolen tunnin kuluttua ja pyrin vielä muistuttamaan kun peliaikaa on jäljellä viisi minuuttia.Ja kun peliaika loppuu,niin se loppuu.Jankuttamalla sitä ei saa lisää,mutta voi kyllä menettää seuraavan päivän pelit jos jupinat jatkuu! Pojat on siis päiväkodissa ja eskarissa päivisin ja peliaika on joka päivä ilta päivällisen jälkeen. Sinä aikana me vanhemmat ehditään saada keittiö siistittyä ja sitten on vielä ulkoilun tai harrastuksiin viemisen aika. Kun peliaika on aina samaan aikaan päivästä niin lapset on oppinu sen ja loppuilta on sitten muita touhuja. Näillä mennään toistaiseksi. Viikonloppuisin ollaan paljon ulkona ja harrastetaan liikuntaa.Talvella lasketellaan,luistellaan jakesällä mökeillään,veneillään jne. joten silloin ei meillä pelaamista kaipailla kuin satunnaisesti. Omia kännyköitä ei vielä ole ja mun kännykkään on ladattu muutama peli ihan pitkiä automatkoja varten. Eli meillä ei tuo pelaaminen ole vielä mikään ongelma,mutta tilanne voi varmaan muuttua kun ovat isompia!
VastaaPoistaHienoa kuulla, että tämä on mahdollista saada toimimaan! Ehkä meilläkin pian :D Ipadin kanssa jäbän innostus laantui itsestään ja tietysti salaa toivomme, että pleikkarin kanssa tilanne etenee samalla tavalla.. :)
Poista