Hommat rullaa jälleen

21.28

Käytiin juttelemassa tänään Järvenpään vammaispalvelutyypin kanssa ja saatiin vihdoin Pirpanan asioita eteenpäin. Tosi hyvä maku jäi uuden asuinkuntamme vammaispalvelutoiminnasta! Asiat selitettiin meille selkeästi ja ekan kerran on sellainen olo että hei mehän ehkä selvitään näistä pakollisista paperihässäköistä ja muista. Fysioterapiat lähtee käyntiin välittömästi ja sehän se tärkein juttu tällähetkellä tytön kuntouttamisessa onkin. Sen olen moneen kertaan todennut ja totean vielä kerran että sosiaalisuutta tuolta meidän pikkunaiselta ei puutu. Kaikki taidot ja viittomarepertuaari tuli esiteltyä uudelle tuttavuudelle tänään ja tämänvuoksi meidän vierailu taas venähti tunnin pituiseksi. Sieltä minä sitten kipitin jälkitarkastukseen ja JEE sain luvan alkaa kuntoilemaan jälleen. Paljastan herkän salaisuuden nyt, ostettiin kuntolaite TV-SHOPISTA ja olen niiiin odottanut että pääsen sillä harjoittelemaan :) En tiedä miksi mutta meitä ehkä vähän nolottaa että tuo laite on hankittu juuri tuosta kyseisestä paikasta. No, nyt tulee testattua että toimiiko se vai onko ihan huuhaata.

Huomenna on aika jännä päivä sillä me mennään taas piipahtamaan kuvauksentyyppisissä. Kerron myöhemmin mutta tälläkertaa tissit pysynee piilossa ;) ei siis imetyskuvia nyt.

Sitten kauppaan törsäämään rahat ruokaan jotta ystävät viihtyy lauantaina ja siinä samalla ehkä itsekkin herkutellaan. 



Tänään Piippis poseerasi äiskälle uusi punkkarimerkki rintapielessään. Sikakova rintaneula! :)

Ja niin, sain ihan tyhmän kommentin eilen tänne blogiin. Sovitaan että sellaisia ei jatkossa kirjoitella ja jos kirjoitellaan niin vaikka sitten mun sähköpostiin mutta ei nättien runopostausten alle ok? No, sitä tuskin kirjoitti kukaan vakkarilukija tai ylipäätänsä kukaan näistä kirjoittamistani asioista oikeasti kiinnostunut..

Ei toisen lasta saa arvostella rumasti. Lapset on lapsia ja kauniita jokaikinen eikö vain?
Pitkästäaikaa "pääsin" vähän murisemaan..

Ja tässä vähän erkkatietoutta perheen pienimmille :) Pikku kakkosen keskiviikkoilloissa seikkailee Paula-tyttö jolla on yksi extrakromosomi myös. Ihan mahtava juttu!

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Hän on taas niin kovin valloittava <3 Saa niin hyvälle tuulelle tämän lukijan :)

    VastaaPoista
  2. sinäkin saanut ilkeitä kommentteja! mä oon nyt saanut ja paljonkin samalta ihmiseltä... meidän likkaa haukuu jatkuvasti joku anonyymi kierosilmäksi yms yms.. kyse kuitenkin täysin normaalista pienestä tyttö vauvasta... Oon lueskellu innokkaana sun blogia! Mulla siis itsellä 7/12 syntyny tyttö! Lisäksi oon lähihoitaja ja työskentelen vammaisten parissa (nyt tietty äippälomalla) :)! mieheni muuten totesi teidän pirpanasta että kaunis kuin nukke! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välitetä eihän? :) sun tyttö on ihana!

      Poista
    2. voi kiitos :) ei välitetä.. mulla on nyt ihan julkinen blogi saa tulla kurkkaamaan :)

      Poista
  3. Munkin mielestä sun pikkunen on kun nukke! :) Hän on aivan ihana! Itse myös lähihoitaja, käyn viimeistä vuotta ja vammaistyö harjoittelussa olisin voinut olla vaikka kuinka kauan, kun he olivat niin ihania :)

    VastaaPoista
  4. Blogisi ja ihana pieni ihmeprinsessasi ovat oikea päivän piristys, videot ovat olleet varsinkin ihan huippuja! :) (ja toki uusi pikkuinen ja sinä myös ;)

    VastaaPoista
  5. Tää sun blogi on kyllä niin ärsyttävä. Siis siinä mielessä, et mulla on nyt menny monta yötä pikkutunneille asti kun oon jääny tähän koukkuun. Ja vielä ois muutama kuukaus lukemista jäljellä. Oon jatkuvasti väsynyt kun yöunet jää vähiin. Ehkä tää tästä.

    Mutta siis, aivan valloittavan mahtava blogi. Teillä on selvästi nyt kaikki niin hyvin kun voi vaan olla. Lapset on valtavan suloisia ja tekin tottakai :) Kaikkea hyvää teille,

    toivottaa Jenni <3

    ps. jatkan lukemista

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook