4D

21.47

                                 



Näin poseerasi meille pikku herra Huu raskausviikolla 25+4. Painoa hänelle on ehtinyt arviolta kertyä jo 998g! Näinollen syntymäpainoarvioksi meille ennustettiin n. 4 kg. No, mieltä keventävä uutinenhan se oli, tai sitten ei ollut.

Jokatapauksessa. Tässä alimmassa kuvassa on vauva kuin ilmetty isänsä ja saman huomasi myös Bruno. Ihan samanlaiset otsarypytkin kun isällänsä huolestuneena. Todella hellyyttävä kuva. Napanuoraa somasti napostelemassa! 

Ei harmita että tuhlattiin rahoja moiseen sillä saatiin kuulla että kaikki hyvin ja sain vastaukset niihin kysymyksiin jotka mun mieltäni ovat viimepäivien aikana painaneet. Hyvä oli myös saada tietää että poika on kookas ja tulee sellaisena näillänäkymin pysymään syntymäänsä asti. Osaamme varautua. Lääkärikin sanoi että ei siis ihme että mun mahani on vähän iso kun on pieni äiti ja isohko vauva. Hän sitten kysyi että minkäkokoinen esikoinen oli syntyessään ja vastauksen kuultuaan (2600g) sanos että "No, sehän on sitten niinkun menisit ensimmäisen kerran synnyttämään kun tätä lähdet hakemaan" ja lopuksi vielä että  "Tulee se sieltä ulos jollaintavalla jokatapauksessa että ei syytä huoleen". No näinhän se on. Minähän tykkään että asioista puhutaan rehellisesti ja suoraan, niin myös tässä tapauksessa.

Saatiin DVD-tallenne muistoksi eli siis koko tutkimus tallennettuna. Aika liikkistä katsottavaa.




Piippis taasen oli sinnikäs ja meinasi nukahtaa tällaiseen asentoon eli jalat melkein tyynyllä. Isi oli vielä sinnikkäämpi ja siirsi aina takaisin oikeaan asentoon. Kovin on levoton tyyppi unta tehdessään tuo meidän typy mutta hyvin se taas nukahti kuitenkin ja nyt tuolla ihanasti tuhertaa untansa. Meidän täydellinen paketti.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olipa kiva taas lukea teidän uutisia! Suloinen pieni ihminen teille on tulossa - tuon toisen suloisen olennon seuraksi!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook