Erityiselämän suurin mörkö saapui luoksemme jälleen
13.43
Uusi viikko alkoi meidän perheessä vähän toisenlaisissa merkeissä. Päätin, että nyt loppu ylimääräinen herkuttelu, ja on aika keskittyä omaan fyysiseen hyvinvointiin. Viikonloppuna sitten taas mussutetaan!
Mutta, oman hyvän fiiliksen pysäytti hyvin nopeasti aamupäivällä Piippiksen hartioille, poskipäähän sekä käsivarteen ilmaantuneet petekiat eli verenpurkaumat. Erityiselämämme yksi suurimmista peikoista nosti jälleen päänsä piilosta, ja pahimmat kauhukuvat räpsähtivät samantien mun verkkokalvoilleni. Nytkö on meidän vuoro?
Pieni kertaus tähän väliin. Leukemian riski on suurempi näillä meidän extrakromosomirakkaillamme. Ei ole sellaista päivää, ettenkö asiaa ajattelisi vaikka tiedän, että on turhaa miettiä tällaisia etukäteen. Ja olenhan nähnyt vertaisperheissä, leukemiasta huolimatta, monta onnellista loppua. Sairaudesta on selvitty, ja elämä jatkuu onnellisena. Mutta silti. Nämä tällaiset päivät ahdistaa suuresti, kun epävarmuus on niin vahvasti taas läsnä. Meillä on mennyt kaikki niin hyvin, että välillä tuntuu voiko tämä oikeasti jatkuakkin näin?! Ihan hölmöä, mutta sellaisia ajatuksia mun päässäni usein on.
Soitin neuvolaan ja saatiin lähetteet labraan. Huomenaamuna verikokeisiin Piippiksen kanssa, ja sen jälkeen neuvolaan, ottamaan PikkuH:lle 1-vuotisrokotukset.
Haluan nyt kuitenkin uskoa, että kyse on jostain ei-niin-vakavasta jutusta. On monta muutakin syytä, miksi lapsille ilmestyy petekioita.
Tällaisina päivinä usein kaikki muu ympärillä unohtuu, ja tahtoo vaan olla pienten lähellä. Suukottaa ja halittaa. Elämä nyt voi tuoda tullessaan ihan mitä vain, ja siksi olen kyllä pyrkinyt toteuttamaan noita kahta aktiviteettia ihan päivittäin. Ja paljon. Äitiys on paras asia mun elämässäni, mutta joskus se tuntuu suurelta taakaltakin, ihan rehellisesti. Koska pelko. Jokainen vanhempi varmasti tunnistaa tuon saman tunteen aika-ajoin omassakin elämässään.
Ei tässä nyt varmaan mitään hätää ole, mutta oli pakko kirjoittaa aiheesta, sillä tää on aika iso osa meidän elämää. Nämä tällaiset ajatukset, ja ahdistuksen tunteet.
Olen menettänyt sydämeni näille mun pienille. Olen kuin sulaa vahaa heidän edessään. Niin herkkä ja haavoittuvainen.
14 kommenttia
Ihana teksti! <3
VastaaPoistaVarmasti säikäytti :/ Toivottavasti kaikki kuitenkin kunnossa! <3
VastaaPoista<3 <3
VastaaPoistaTsemiä <3toivottavasti sun huoli on "turhaa" <3
VastaaPoistaOn se. Uskon siihen vahvasti <3
PoistaVoih <3 ihana, että uskot sun huolen olevan turhaa <3 todella toivon, että ei ole kyse mistään vakavammasta, mutta täysin ymmärrettävää, että panikoit. Hali sinne <3
VastaaPoistaKaikki on varmasti hyvin <3 uskon siihen vahvasti. Varmasti pelkää pahinta mutta eikö niin, että todennäköisempää että kaikki on hyvin? Koita suunnata ajatukset jonnekin muualle jos vain pystyt <3 - Anna
VastaaPoistaVarmasti säikäytti ja huoli on suuri, mutta onneksi pääsette tutkimuksiin. ♥ Uskon, että huoli on turha, koska itsekin uskot niin. Halaus!
VastaaPoistaHyvä, että verikokeet tehdään asap. Näin pitää toimia kaikkien kanssa, eikä vain erityislasten. Tärkeää on olla rauhallinen ja päämäärätietoinen eli saada kokeet otettua ja tulokset tietoon nopeasti. Toimitte juuri niin kuin kuuluu. Halit!
VastaaPoistaAK et al. Huomasin, että luit kommenttini. Otin ammatillisen asenteen taustani vuoksi ( väitellyt lääkiksessä ). Olette toimineet just niin kuin pitää. Uskon, että väärä hälytys ja kaikki on hyvin! Tätäkään ei tarvitse julkaista, halusin vaan, ettet ymmärrä väärin kommenttiani. Halit!
VastaaPoistaTsemppiä! Hyvä, että pääsette heti tutkimuksiin- epätietoisuus on pahinta. Mieli ajattelee helposti pahinta. Todennäköisimmin kaikki hyvin!
VastaaPoista<3 tsemppiä, en osaa edes kuvitella tuota säikähdystä! Toivottavasti kaikki hyvin ja huoli pois!
VastaaPoistaKiitos kaikille! <3 Huomiseen asti nyt sitten vähän jänskäillään tässä..
VastaaPoistaToivottavasti Piippiksellä kaikki hyvin?? Olette ollu ajatuksissani kovasti.
VastaaPoista