Harjoitus tekee mestarin

20.26



Se on vakavaa hommaa tämä omatoimisen ruokailun opetteleminen. Hienosti Pirpana kuitenkin jo suoriutui haasteesta kun syötävä oli mieluista ja tälläkertaa herkuteltiin vadelmarahkaa. Lämpimiä aterioita tyttö ei vielä todellakaan suostu itsenäisesti lusikoimaan suuhunsa. Homma sujuu silloin parhaiten kun syöttäjiä on kaksi. Toinen viihdyttää ja toinen yrittää syöttää.

Hyvä on ollut kuitenkin huomata, että ruokahalu on alkanut palautumaan viimeaikaisen sairastelun jäljiltä. Tyttö on nyt muutenkin ollut koko viikonlopun aivan mielettömän hyvällä tuulella. Poskihampaat ovat puhjenneet ja olo varmasti helpottunut senkin asian tiimoilta. 

Minä se päätin piristää olemustani ja vaihdoin hiustenväriä pitkän harkinnan jälkeen. Kuva vaklattavissa oikeassa yläkulmassa. 

Fysioterapiassa aloitettiin viimeviikolla ylösnousemisen harjoittelu ja sitä ollaan nyt kovasti yritetty treenata täällä kotosallakin. Oikein kivasti tyttö ponnistaa jo itse ylös kun sitä "vaaditaan", mutta omatoimisesti ei vielä yritä juurikaan. Tässä onkin nyt sitten tavoitetta kesälle :) 

Vitsit että on ollut mahtava viikonloppu pitkästäaikaa. Kaikki terveinä ja hyvillä mielin. Lauantai-aamuna mä sain nukkua pitkään ja tänään H sai. Voi melkein sanoa, että olo on levännyt jopa?!

Kevättä kohti. Kivat jutut päivä päivältä lähempänä. 
Asioita, joista en voi vielä täällä puhua. Heti kerron kun on aika.

Ja ei hei, mä en todellakaan ole raskaana.





You Might Also Like

2 kommenttia

  1. http://www.youtube.com/watch?v=9b7y9UYt_fM Oi ei, tuli kyyneleet silmiin kun kattelin tätä. Ymmärrät varmasti! Ootte supereita. Jokanen!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook