Pikkuveli

19.43



Tässä olen. Pikkuveli, 4060 g ja 53 cm. Klo 12.46 syntynyt 2.8
2012. Nukun. Syön. Opettelen masun ulkopuolista elämää. Oikein olen ihana. 

Alapuolella vähän lisää tunnelmia viimepäiviltä



Matkan alussa.



Ulkopuolella viimeinkin.




Ensikohtaaminen.




Ensimmäisellä aterialla

Näiden kuvien ottamisen jälkeen, äidin sektiohaavan vierestä löytyi kummallinen patti joka varmistui sisäiseksi verenvuodoksi eli hematoomaksi. Soitto leikkaus-saliin ja taas äitiä vietiin.
Operaatio oli ikävä. Verta oli tihkunut moneenkin eri paikkaan mutta pääsääntöisesti vatsaonteloon. Vuoto poistettiin, puudutus loppui ennenaikojaan ja äiti sai elämänsä tujauksen. Äiti oli tööt. Onneksi kuitenkin selvittiin vain säikähdyksellä ja hieman pidemmällä toipumisajalla. 

Seuraavana päivänä äiti sai suloisista suloisinta seuraa ja olokin alkoi kohentumaan kummasti. 




Ja mun isosisko valloitti koko lapsivuodeosaston henkilökunnan. Niin ihana se on!





Onni on sanoinkuvaamaton. Meitä on neljä! <3




Tänään päästiin kotiin ja kunhan äiti on vähän paremmin toipunut, jatkaa hän kirjoittamista. Nyt se pistelee itseensä päivittäin piikkejä, käyttää rumia valkoisia tukisukkia ja valittelee vähän mustelmaisia, kipeytyneitä kylkiänsä. Sen verran kovaa ronklasivat toisessa leikkauksessa notta nyt on tukalat oltavat. 

 Ei ole olemassa suurempaa kiitollisuutta. Äidillä on kaksi suurenmoista kultakimpaletta ja äiti itkeskelee kokoajan onnesta hormonisohjoissaan. 

You Might Also Like

38 kommenttia

  1. aaaw söpö pikkumies.
    söpö isosisko. :)

    onneks selvisitte säikähdyksellä sisäisestä verenvuodosta.

    VastaaPoista
  2. Onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  3. suuret onnittelut teille uudesta perheenjäsenestä!kaikkea hyvää teille,ootte sen ansainneet :) <3

    VastaaPoista
  4. Paljon paljon onnea toisesta pikkuisesta! Ja toipumisia sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Hurjan paljon onnea ja pikaista paranemista!!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut pienestä koko porukalle ja etenkin hurjan somalle pikkuiselle isosiskolle:)

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea uudesta perheenjäsenestä! On sinulla kyllä aivan ihana perhe! Pikaista toipumista!
    -Tellu

    VastaaPoista
  8. Vauva, mikä sydänten valloittaja. Nuo ensimmäiset hetket ovat niin ainutlaatuisia ja menevät hetkessä ohitse. Oma pikkuiseni on jo 5kk, hurjaa. Ihania hetkiä koko perheelle, en teitä tunne, mutta blogin välityksellä olen kyllä saanut sellaisen kuvan, että olette lämpimiä ja ihania vanhempia pikkuisillenne!

    eepu

    VastaaPoista
  9. Oikein paljon onnea uudesta tulokkaasta! Pirpana on niin suloinen tuore isosisko. Ja suloinen pikkuveli syntyikin. :) Voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut. Ihanat tummat hiukset :)
    Mitäs Pirpana tykkäsi pikkuveljestä?

    Aya

    VastaaPoista
  11. Sydämen täydeltä onnea koko perheelle!! Suloinen pikkuveli maailman suloisimmalle pikku pirpanalle :)

    VastaaPoista
  12. Iso kiitos kaikille! :)

    Pirpana virnisti naaman jokakerta samaan hassuun irvistykseen kun pikkuveli päästi äänen. Ihmettelee selvästi että mikähän tuokin mahtaa olla ja haluaa kokoajan tietysti koskea <3

    VastaaPoista
  13. Voi ihanuutta! Hirmuisen paljon onnea koko perheelle! Ehdinkin jo odotella kuulumisia; kiva että kaikki on hyvin <3
    -Minttu

    VastaaPoista
  14. Uusi lukija ilmoittautuu ja toivottaa koko perheelle paljon onnea pikkuveljestä<3!! Tsemppiä ja voimia myös äipälle:)!

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea! <3 Iso poika! :) Näyttää olevan kovin mietiskelevän näköinen tuossa ensimmäisessä kuvassa :D

    VastaaPoista
  16. Voi Sylin täydeltä onnea koko perheelle!!!

    VastaaPoista
  17. Onnea tätäkin kautta!

    Onneksi selvisitte loppujen lopuksi säikähdyksellä tuosta verenvuodosta.

    VastaaPoista
  18. Onnittelut tulokkaalle ja koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  19. Paljon Onnea koko perheelle ja toipumisia äidille! :)

    VastaaPoista
  20. Onnea valtavasti! <3 Ihana tulokas. Ja mahdollisimman pikaista toipumista äiteelle.

    VastaaPoista
  21. Suuret onnittelut pienokaisen johdosta!! Ihanaa kun kaikki nyt onnellisesti ohi ja molemmat voitte olosuhteisiin nähden hyvin! ihania ja leppoisia hetkiä teille!

    VastaaPoista
  22. Hurjasti onnea pikkuveljen syntymästä koko perheelle! Ja mahdollisimman pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  23. Lämpimät onnittelut koko perheelle pikkuisen pojan johdosta. Oikea sydämenvalloittaja :) Hyvä, että asiat ovat nyt olosuhteisiin nähden hyvin, vaikka mutkiakin oli matkassa.

    VastaaPoista
  24. Pieni poika kehdossaan, taivaista hohtoa otsallaan.
    Enkelten kosketus harteillaan, on tullut lahjaksi tähän maailmaan.

    Onnittelut pienen miehen johdosta, koko perheelle.

    "Äiti itkeskelee kokoajan onnesta hormonisohjoissaan", kuulostaa ihanalta. :)

    VastaaPoista
  25. Pieni rauhallinen seesteinen kulta - Pirpanalle oiva pikkuveli

    VastaaPoista
  26. Ooooh, onnea koko perheelle, ja sinulle pikaista toipumista! <3 Kyllä on söpöt sisarukset. <3

    VastaaPoista
  27. Onnea, onnea, onnea! Aivan ihana pikkupoju. :) Ja tietty Pirpana!

    VastaaPoista
  28. Onnea, hieno poika <3

    VastaaPoista
  29. Onnea koko perheelle!!

    VastaaPoista
  30. Onnea onnea koko perheelle!! :) Tämä teidän blogi on paras. :)

    VastaaPoista
  31. Ihana postaus <3 Suloiset lapset ja näytät kauniilta tuossa kuvassa mikä teistä on otettu ekalla aterialla<3

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook