Kysymys ja vastaus

15.27

Multapa kysyttiin hyvä kysymys tuossa menneellä viikolla ja ajattelin tulla tänne vastaamaan sillä rupesin nimittäin pohtimaan jälleen itsekkin tuota asiaa ihan kunnolla. Niin, että onko mulla nyt sitten ilmennyt jotain erilaisia tunteita tämän "tavisvauvan" kanssa kun mitä Pirpanan kanssa olen saanut tuntea?


Onhan mulla. Mä olen huomannut ihan selkeästi toimivani tämän kakkosen kanssa eritavalla. Jotenkin vapautuneemmin ehkä? Piippis herätti mussa heti ensinäkemällä jotain aivan käsittämättömän voimakasta, ehkä otin hänet välittömästi eritavalla siipieni suojaan sillä tunsin että hänestä mun pitää tulevaisuudessa tulla pitämään erityisen hyvää huolta. Hän kun oli niin mahdottoman pikkuruinenkin. 

On tietysti selvää että sektion jälkeen en olosuhteiden pakosta edes pystynyt ottamaan poikaa heti syliini samallatavalla kun esikoisen kohdalla mutta mulla oli kaikinpuolin kokoajan tosi levollinen olo. Tiesin että H selviää vauvan kanssa hyvin silläaikaa kun minä toivuin heräämössä. Vauva oli niin jotenkin "omatoiminen" ja ponteva maailmaan saapuessaan. Hoivavietti roihahti kunnolla liekkeihin siis vähän myöhemmässä vaiheessa.

Pirpanaa en meinannut uskaltaa laskea omista käsistäni ensimmäiseen pariin viikkoon, en H:lle saatikaan kenellekkään muulle. Pelkäsin kuollakseni että pienelle tapahtuu jotain. En luottanut kun itseeni vaikka kokoajan tiedostin että se on ihan hölmösti toimittu. Annoin silti luvan itselleni olla leijonaemo ja tilanne on muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan kun aikaa on kulunut ja tyttö on kasvanut.

Pirpanan erityisyysuutinen on kuitenkin jättänyt sellaisen jäljen meihin vanhempiin että on ollut tosi vaikea uskoa että kaikki on oikeasti tällä uutukaisella ihan hyvin. Ollaan tosi säikkyjä kaiken suhteen ja helposti tulee soitettua neuvolaan aika huvittavistakin asioista. Ehkä nyt neljän viikon jälkeen alkaa pikkuhiljaa uskoa että ei tässä enää mitään shokkiuutisia tule. Toki niitä oikeasti voi tulla. Vielä vuosienkin jälkeen mutta nyt osaa jo jollaintavalla ottaa rennommin. 

Tämä uusi vauva on korostanut Pirpanan erityisyyttä erityisen hyvällä tavalla. Musta on tullut entistä onnellisempi että mulla on kaksi näin upeaa, täysin omanlaista persoonaa. Aivan huippumukelot. Kasvattavat toisiaan hyvällä tavalla, nyt ja tulevaisuudessa. Siitä olen varma.


Nyt onkin sitten taas kiire toisaalle.. On tää hektistä. Kerron sitten kun on taas aikaa.

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. ihana kirjoitus.. varmasti molemmat lapset ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia ja erityisiä <3

    VastaaPoista
  2. Samankaltaisia tunteita oli mulla aikanaan esikoista ja kuopusta kohtaan - erona tosin se että meillä esikoinen on tavis ja kuopus erityinen=). Meillä kylläkin esikoisen elämän alku oli dramaattisempi ja jäppinen syntyi sisartaan pienempänä ja aiemmilla viikoilla, joten ihan normimeiningeissä ei siinäkään päästy. Jälkeenpäin olen miettinyt, että on se äidiksi/vanhemmaksi tuleminen ihan sinällään iso sopeutumisen paikka. Ainakin itsellä toisen lapsen kanssa oli helpompaa, kun vauva-arki oli jo tuttua, vaikka ensitieto erityisyydestä olikin kova paikka.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se vanhemmuus on ollut erilaista minullakin ensimmäisen ja toisen kohdalla, vaikka molemmat ovat "taviksia". Lienee varsin tavallista, että se menee näin :) Ensimmäisen kohdalla puristin vaunun aisaa rystyset valkoisina, kun pelkäsin, että ote jostain syystä irtoaa tms. ja ilmojen viiletessä oli helpottavaa, kun vauvan sai "piiloon" makuupussiin vaunuihin vaaralliselta maailmalta. Askel askeleelta vauvan kasvaessa alkoi pelot kutistua. Ja toisen kohdalla olen jo tiennyt, että vaunut eivät karkaa ja asiat helpottuvat vauvan kasvaessa. Äitiys oli toisen kohdalla jo olemassa eikä äidiksi kasvua tarvinnut kokea uudelleen, se oli jo niin vahvana olemassa... <3

    VastaaPoista
  4. Pitää nyt kommentoida vielä tähänkin postaukseen että on ihana lukea tekstejäsi. Miten kauniisti kirjoitat :) Ja niin herkistä aiheista! Odottelen itse esikoistani pääosin positiivisella mielellä mutta toisinaan sekavin tuntein, vauvasta en vielä tiedä että onko hän "tavis" vai ei tavis (jotain nesterakkuloita aivoista löytyi, ne katosivat mutta tarkoittavat joskus harvinaisissa tapauksissa kromosomipoikkeavaista tulokasta, ehkä aika varmasti tiestikin jo :) ) mutta itse olen erityinen sillä lailla että kukaan kaltaiseni (harvinainen maksasairaus ja vielä harvinaisempi leikkaus takana) ei ole koskaan ollut raskaana ja saanut lasta, me tämän taudin "edustajat" kun emme oman terveytemme vuoksi saa lisääntyä :( Mutta läpikäymäni leikkaus muutti tämän :) Kaikki on mennyt tähän mennessä hyvin 29+5 kun viikkoja takana mutta vielä odotusta jäljellä! En nyt tiedä miksi ryhdyin tätä sinulle selostamaan, mutta blogisi teki minuun vaikutuksen sillä se on ihana! :) Omassa blogissani kerron myös riskiraskaudestani, mutta sitä aihetta tulee sivuutettua ja jätettyä huomiotta välillä tarkoituksetta ja toisinaan taas tarkoituksella.

    Mutta nyt lopetan avautumisen ja toivotan sinulle ja perheellesi ihanaa alkavaa syksyä!! :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook