Pottajuttuja

21.36



Kuvaukselliset <3 Vähän hätäinen rajaus kun piti nopeasti kuva räpsäistä.

Tämä päivä on ollut todellakin yhtä potalla istumista. Kiusankappale nimeltä kakka on taas hukassa. Se häiritsee kovasti mutta ei vaan ota saapuakseen. Kaikki keinot on otettu käyttöön mutta valitettavasti jouduttiin laittamaan väsynyt pimu nukkumaan äsken ilman toivottua lopputulosta. Katsotaan nyt että minkälainen yö meillä on edessäpäin kun tämä vaiva itketti jo viimeyönä kertaalleen. 

Mä luulen että tämä onpi yksi niistä asioista joka jollaintavalla liittyy Piippiksen syndroomaan, sillä melkeinpä heti kun siirryttiin kiinteitä syömään, on nämä kakkavaivat astuneet kuvioihin tasaisin väliajoin. Olenpas myös lukenut että Downin syndrooman yksi monista mahdollisista liitännäisistä saattaa aiheuttaa juur tämäntyyppisiä vaivoja. Mä olen maininnut tästä neuvolassa monta kertaa mutta sen kummemmin asiaan ei ole tartuttu ainakaan vielä. Kuitenkin ne kakkoset törähtää pottaan yleensä kolmantena päivänä. Toivotaan että niin myös huomenna tapahtuu. Lääkäriinhän tässä on muuten mentävä.

 Ja niin, meillähän ei ole tullut kun pissit vaippaan kiinteiden aloittamisen jälkeen. Se on aika uskomaton juttu mutta joudutaan tosiaan kuljettamaan pottaa jokapaikassa mukana. Tyttö nyt vaan on päättänyt näin. Ehkä todellisen hädän yllättäessä neiti saattaisi suvaita tikistää vaippaan mutta toistaiseksi näin ei ole vielä käynyt. 

Sori näistä kakkajutuista mutta ne ovat nyt vaan aika iso osa meidän arkea tällähetkellä että oli sitten ihan pakko kirjoittaa :)

Sekä äidillä että tyttärellä siis "ongelmia" kovan vatsan kanssa, heh. Äitiä supistaa lähestulkoon jatkuvasti (kivuttomasti enimmäkseen) ja tuntuu että poika meinaa tulla kyljestä väkisin ulos. Mulla on kylki välillä ihan "muhkurainen" kun jalkapohja kuultaa läpi. Se onkin sellainen näky joka täytyy jossainvaiheessa yrittää saada tallennettua kameralle.

Sain houkuttelevan tarjouksen. Mummi olisi ottanut tytön tänään jo yökylään mutta en ollut valmis näin nopealla varoitusajalla ;) Ikävöivät tyttöä kovasti ja tarjous pysyy voimassa kuulemma. Mä luulenkin että käytän sen tässä viikolla vielä jokuilta. Vien murun illansuussa mummolaan, vuokraan elokuvan ja katson sen jonka jälkeen nukun sikeästi ja pitkään omassa sängyssä. Ei mitään sen kummempaa kun mä en yksinkertaisesti jaksa enää.
On kuitenkin ihan paikallaan treenata Pirpanan mummolassa oloa, sillä kohta tosiaan tulee ainakin se kolmen päivän perioidi jolloin äiti ei olekkaan lähellä kokoajan. Äiti niiskuttaa ikäväänsä sairaalassa maito-/hormonihuuruissansa. Olen yrittänyt valmistautua henkisesti. Siitä tuskin on mitään apua kuitenkaan loppupeleissä mutta olenpahan yrittänyt ainakin.


You Might Also Like

7 kommenttia

  1. kokonaan en vielä kerennyt lukea, mutta koittakaapas antaa vaikka luumusosetta/pilttii (mitä lie on.) kuulemma auttaa kovaan mahaan pienillä(kin). :)

    jaana

    VastaaPoista
  2. Minäkin suosittelen luumusosetta. Huomasin myös meillä, että kun Elias siirtyi syömään meidän kanssa samaa ruokaa (eikä purkkiruokia), niin pojalle piti antaa huomattavasti enemmän nestettä. Noissa purkkiruokissa kun on itsessään niin paljon enemmän nestettä kuin kotitekoisessa ruoassa.

    VastaaPoista
  3. Meidän neidon vatsa alkoi toimia kiinteiden aloituksen jälkeen selvästi paremmin kun alkoi syödä leipää, kuituja siis meidän rinsessainen aikanaan taisi kaipailla. Pikaista helpotusta pikku neidolle toivottelen!

    VastaaPoista
  4. Hei.
    Apteekista saa ilman reseptiä Levolacia tai Duphalacia. Resepti tarvitaan Movicol junioriin ( tai paremman makuiseen Pegorioniin) Kannattaa jollain yrittää pehmentää ulostetta eikä antaa peräsuolen venyttyä liiaksi. Nämä lääkkeet ovat turvallisia ja tuovat kuitua ulosteeseen. Voi sitä yrittää ravinnollakin. Luumusose on hyvää ( tai mallasuute), ja tarpeeksi kuitua muutenkin ja tarpeeksi juotavaa.!! En muista tarvitaanko peräruiske Microlaxiin resepti, mutta jos hirveäti vaivaa nin kannattaa Microlaxia käyttää.
    Näitä lääkkeitä kannattaa käyttää sitten vaikka pienellä annoksella pitkäaikaisesti, jotta tilanne tasaantuu.
    Down- lapsilla ummetusvaiva on melko yleistä. Syödyt ruokamäärät on helposti pieniä, eikä kuitua ole paljoa. Ja helteillä pitäisi juoda paljon. Mutta kyllä se siitä.

    Kiitos kivasta blogista ja jaksamista näihin viikoihin.

    VastaaPoista
  5. Meillä toimii Levolac. Pojalla on kanssa vähän väliä ummetusta (tosin nyt ollut aika pitkä aikaa että kakka on tullut joka päivä), mutta Levolac antaa avun, jos ei toimi. Lääkärikin suositteli sitä ja sanoi, että voi antaa vaikka joka aamu. Luumusosetta meillä pitäsi syöttää purkkitolkulla, jotta antaisi avun. -Niina

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia lukijat rakkaat vinkeistä ja neuvoista! Meillä tuo Levolac ei oikein toimi jostainsyystä mutta täytyy kokeilla noita muita vaihtoehtoja. Yö meni onneksi hyvin. Poistinkohan aamupöhnässä vahingossa Solo mamanin viestin?! :/ Jos niin tein, voisitko kirjoittaa uudestaan. Kerkesin lukea että teillä samanmoisia vaivoja 7-vuotiaalla ja sitten se viesti vaan hävisi :D

    VastaaPoista
  7. Hei, sitä Pegorionia saa kyllä ilman reseptiäkin. Meillä on se jatkuvassa käytössä, Levolac ei toimi myöskään meillä. Alkuun aiheutti pitkään tosi kovia vatsavaivoja tosin, ei kiva sen vuoksi, ja oikea annostus on ollut pitkään hakusessa. (Nyt ehkä viimein löytynyt.) Alle 2-vuotiaille sitä ei kai suositella, mutta meille lääkäri kirjoitti sen jo vuoden ikäisenä.

    Niin, ja toinen mikä meillä on jatkuvassa käytössä, on luumunektari (Marlin, saa kaupan mehuhyllystä.) Sitä annetaan joka toinen päivä lasillinen. Mutta kyllä tosiaan on tuo "kakkonen" yks sitkeimmistä vaivoista meidän elämässä. Luumunektarilla ja tuolla Pegorionilla on kyllä aika hyvin nyt toiminnassa. :)

    Tsemppiä ja jaksamista, onneks helteet vähän hellitti! :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook