Viikonlopun onnennumerot. 8 ja 2.

22.54




Tänään on käyty vaaliuurnilla, on jännitetty sekä juhlittu Haaviston vaalimenestystä ja sen kunniaksi puettu meidän Pirpanakin vaaleanvihreisiin. Tuntuu ihan mahtavalta että ollaan selkeästi matkalla kohti suvaitsevampaa suomea ja nyt sitten vaan jännitelläänkin tulevaa kierrosta numero 2!



Noin muuten viikonloppu meni suht tutuissa tunnelmissa eli kyläiltiin mummun ja ukin luona, syötiin hyvin sekä vietettiin leppoisaa eloa meidän pienen perheen kesken. Pirpana yrittää sinnikkäästi opetella juomaan äidinmaidonkorviketta ja viimeyönä saatiinkin tosi hyvä satsi jo menemään. Liekö ollut sitten tyttö niin unipöhnässä ettei tajunnut mitä on tekemässä :D Oma maitovarasto alkaa hupenemaan nyt jo niin selkeästi että jotain muutakin nestemäistä Pirpanan on juotava jotta pysyy hyvinvoivana. Ihan hyvältä nyt näyttää ja tuntuu että tuo korvike alkaa pikkuhiljaa maistumaan. Ja onneksi nyt sentään velli maistuu. Olisi mukava kuulla miten muut ovat vieroittaneet omat tissitakiaisensa aikanaan? 

Nyt kun meidän pieni rakas täytti jo 8 kk (?!), aloiteltiin vähän kiinteämmän ruoan syömisharjoittelut tuon maitorumban ohella. Aika huonolla menestyksellä! Herkkustroganoff ei maistunut rimpsessalle vielä alkuunkaan mutta täytyy vaan toivoa että kun jokapäivä vähän harjoitellaan sinnikkäästi niin kyllä se siitä pikkuhiljaa. Nyt se vaan yökötti niin mahottomasti! Hyi! 
Hassuja nuo vauvat.

Uusi viikko ja uudet kujeet. Pirpanan kanssa mennään käymään lääkärintarkastuksessa ja jännä nähdä kuinka paljon tuo tyttö on saanut painoa lisää viimeisestä punnituksesta. Ruoka on ainakin maistunut ja makkarat reisissä kasvaneet eri hurmaaviksi. 

Mutta nyt on unen aika. Palailen.


You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook