Takapakkia

22.28


Päivä alkoi kurjasti. Saatiin kuulla että mummi ei pääsekkään vielä kotiin sillä hänen röntgenkuvista löytyikin jotain hälyyttävää. Nuo löydökset olivat pieniä hyytymiä jotka nyt sitten liuotetaan pois ja mummi joutuu olemaan sairaalassa vielä muutaman päivän. Pirpanakin oli koko aamupäivän tosi kiukkunen ja mietittinkin että aistikohan pientä hermostuneisuutta muun perheen keskuudessa reagoiden sitten pikku kiukuttelulla. Hyviä uutisia saatiin kuitenkin jälkeenpäin; mummin kunto palautuu lähestulkoon entiselleen mutta tietenkin nyt alkuun tulee ottaa rauhallisesti. 
Käytiin Meikussa vierailulla ja saatiin heti verenpaineet laskuun kun mummi sai pitää Pirpanaa sylissä ;)
Nyt on olo taas toiveikas ja näin jälkeenpäinajateltuna aika helpottunutkin. Hyvä että nuo löydökset tehtiin sillä niistä olisi mitä todennäköisimmin koitunut harmia tulevaisuudessa.

Itse sain veriseulan tulokset tänään. Kohonnutta riskiä saada Downin syndroomaa potevaa lasta ei ole ja jatkotutkimuksille ei ole tarvetta. Näillä mennään. Jännä nähdä!

Pirpanalla on nyt toista päivää ääni käheänä. Mitään muita flunssaan viittaavia oireita ei ole ja toivottavasti ei tulekkaan! Nyt kun tuntuu olevan taas noita pöpöjä liikenteessä aivan mielettömästi joten katsotaan onnistutaanko me väistelemään niitä kevät-talven kuluessa.

Huomenna mennään taas ultraan ja joudutaan ottamaan Piippis mukaan. Toivottavasti päästävät isin ja tytön tutkimushuoneeseen. Viimeksi kätilö vähän vihjaili kyllä siihen suuntaan vaikkakaan normikäytäntö se ei ole. Katsotaan nyt.

Huh huh mikä päivä! Täytyy ihan sanoa että tämä päivä on ottanut koville ja kyyneleitä on vuodatettu. Ja  tänään ne eivät ole olleet onnenkyyneleitä alkuunkaan.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Voi miten ikävä kuulla, että vielä on hyytymiä jäljellä! Mutta niin kuin sanoit, tosi hyvä, että ne havaittiin tässä vaiheessa ja jos ja kun ne saadaan liuotettua, niin sitten pääsee puhtaammille papereilla kotiin. Voimia kovasti teille kaikille.

    VastaaPoista
  2. Voi mitä uutisia. Onneksi kuitenkin hyytymät löydettiin. Päästään heti liuottelemaan pois moiset kiusat.

    Voimia koko perheelle kovasti! Ja huspois pienen köhä!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook