Onnellista uutta vuotta 2012! Toivottaa Pirpana perheineen :)
Ehkä se kaikista mieleenpainuvin vuosi minun tähänastisessa elämässäni. Täynnä suuria tunteita. Ensimäisen vauvan syntymän odotusta, synnytyspelkoa ja pelkoa tulevaisuuteen liittyen, äidiksi tulo, häkellystä Pirpanan extrakromosomista, suurta onnea ja kiitollisuutta terveestä sekä suloisesta tyttövauvasta, aikuiseksi kasvamista, täydellistä rakastumista tuohon pieneen omaan, vastuuta, iloa ja naurua, itkuakin, Pirpanan pikkusiskon/-veljen odotusta, ja taas vähän pelkoa..
Ei varmaankaan tule yllätyksenä aikaisempien kirjoitusteni perusteella, että olen todella onnekas saadessani kokea kaikki nämä myllerrykset viimeisen vuoden aikana! Joskus on tullut ääneen valiteltua että kun jokainen vuosi menee aina samaa tylsää kaavaa noudattaen niin nyt voi ainakin todeta että vuosi 2011 ei ole niin tehnyt.
Ja vielä se, että olen nämä kaikki tuntemukset saanut kokea rakkaan ihmisen rinnalla, perheen ja mahtavien tukijoukkojen ympäröimänä. Voinkohan tarpeeksi kiittää.
Tämä vuosi tutustutti minut uudestaan ihmiseen. Petyin ja yllätyin positiivisesti. Huomasin että olen suurimmalta osalta valinnut ne oikeat tyypit lähelleni sillä mun ei koskaan ole tarvinut jäädä yksin jos en sitä vartavasten ole pyytänyt.
Pirpana on hurmannut meidän vanhempien ja perheen lisäksi myös muita tuttuja sekä tuntemattomiakin. Se on tuntunut hyvältä sillä alkuun pelkäsin paljon muiden ihmisten reaktioita.
Ja sitten vielä tämä blogi, miten hyvää se onkaan minulle tehnyt. Koen että näin minua ja meidän perhettä ymmärretään eikä selittelyjä enää tarvita. Kävijöiden määrä on todella yllättänyt! Hassua että niin paljon on heitä. Tai teitä.
Pirpana kasvaa silmissä. Rakastan häntä valtavasti ja pelottavaa on ollut huomata miten sitä yhtäkkiä onkin jakautunut ikäänkuin kahteen osaan. Enää ei ole vain "Minä itse". Nyt on enemmänkin Pirpana vain. H on muuttunut minun silmissäni entistä kauniimmaksi. Kuinka hyvä isä hän tuolle pienelle tytölle onkaan ja kuinka ylpeä ja onnellinen omastaan..
Tämän kaiken vuoksi on hyvä jatkaa seuraavaan vuoteen onnellisena ja innokkaana. Mulla on sellainen tunne että siitä tulee hyvä.
"Yksi ainut auringonsäde riittää ajamaan pois monta varjoa".
-Fransiskus Assisilainen
Ja noin se Pirpana soittelee hienosti. Lopussa kalauttaa marakassilla vähän otsaankin ja siitä sitten hieman häkeltyneenä lopettaa soitannan jääden tuijottamaan kameraa..
Tänään ollaan touhuttu niitä näitä ja esimerkiksi maisteltu vähän avocadoa. Ei ollut meidän tytön herkkua se ja yökkiminen jatkuikin vielä pitkään sen jälkeen kun maisteleminen oli jo lopetettu! Äitiä ja isiä nauratti. Hassu tuo meidän Pirpana on
:)
Kummit kävi kylässä ja voi että pienen tytön intoa kun sai seurata serkkupoikien touhuja ja kikatusta turvallisesti isin sylistä. Pirpana intoutui siinä itsekkin ihan kiljahtelemaan riemusta! Ihana näky!
Minä taasen voin kehnosti yhä. No jos positiivisesti haluaa ajatella niin asiat on ainakin mallillaan kun näin kovasti yököttää. Onneksi ei ihan kokoajan okseta niinkun Pirpanaa odottaessa oli. Muutenhan voin tosi hyvin koko Pirpanan odotusajan. Muistankin usein ajatelleeni että "kaikki menee jopa pelottavan hyvin nyt". Tässä toisessa alkuraskaudessa tulee sellaisia pahan olon aaltoja, aika usein mutta kuitenkin taukojakin on. Eiköhän tämä tästä, vähän on jo helpottanut.
Kiitos onnentoivotuksista! <3 Mennään tosiaan päivä kerrallaan mutta tuntuu ihan kivalta nyt kun asia on paljastettu. Meni syteen tai saveen, olisin kuitenkin täällä jotain asiasta kirjoitellut. Alusta asti kun olen aika avoimesti asioista muutenkin puhunut. Elämäähän tämä vain on!
Tuleekohan tänä talvena muuten lunta ollenkaan? Meillä on tuolla hieno ensipulkkakin odottamassa mutta eipä nyt hyvältä näytä että päästäis sitä testaamaan. Pirpana kyllä varmasti tykkäisi siitä(kin) hommasta.
Nyt on pakko painaa pää tyynyyn kun tyttö hiljeni ja äiskää väsyttää niin kovasti..
Joulu meni nopeasti ja olipahan ihanan huoletonta kun sai vaan olla rauhassa sekä nautiskella rakkaiden ihmisten seurasta. Pirpana veteli onnellisena sikeitä kun hänen lahjojaan availtiin mutta kai se niin menee vielä tässävaiheessa että äiti on enemmän innoissaan vauvan paketeista kun vauva itse! Pirpana tosin herätessään innostui kyllä kovastikkin uusista hassunhauskoista leluista ja mm, kuvassa näkyvä marakassi sekä kulkuset oli kova juttu! Myös vaaleanpunaiset taaperokärryt oli tosi hienot ja nyt vaan odotellaan että päästään niillä treenailemaan. Kiitosta vaan kaikille muistaneille! On ollut kiltti tuo meidän tyttö ilmeisesti. No onhan se! <3
Omalta osaltani joulu meni vähän toipumisen merkeissä sillä sitkeä flunssa veti olon hieman voimattomaksi. Onneksi äiti sai nukkua univelkojaan pois kun Piippiksellä oli niin paljon hoitajia ja seuraa noin muutenkin. Ensimmäisen kerran mun elämässäni otin joulun ihan oikeasti vain ja ainoastaan levon kannalta. Ja kyllä teki gutaa!
No menköön nyt sitten! En mä osaa tätä pitää enää salassa ja miksi oikeastaan edes pitäisi pitää?! On siis myös toinen syy jonkavuoksi äiti on ollut vähän huonovointinen joulunpyhät. Tänään sen lääkäritäti meille sitten varmisti ja nyt tosiaan näyttäisi siltä että Pirpanasta tulee isosisko ensi kesänä. Tosi ISO sisko ;) Ultra paljasti minun masussani pienen sykkivän sydämen ja nyt sitten mennään päivä kerrallaan turhia murehtimatta. Stressaaminen tuskin on hyvästä tässä vaiheessa ja onneksi Pirpana pitää kiireisenä enkä ehdi odotusasioihin niin paljon keskittymään kun ensimmäisessä raskaudessa. Luonnollisesti ollaan nyt onnesta soikeana ja ollaan yhdessä H:n kanssa keskusteltu että ajoitus on meille täydellinen! Pirpanan kehityksen kannalta tämä on oikein hyvä juttu. Kaverista kun tuskin ainakaan haittaa on. Jännä nähdä mitä vuosi 2012 tuo tullessaan mutta se nyt ainakin tiedetään että jännitystä siitä ei tule puuttumaan!
:)
Lähden syöttämään pientä rakastani joka päikkäreiltä juuri heräsi. Elämä on ihmeellistä.
Kesken joulun vieton, oli aivan pakko tulla laittamaan tämä kuva blogiin. Harjoitellaan jo vähän pottahommia ja tyttö pysyy hienosti jo ilman tukeakin potalla. Kivaa on kun saa opetella uusia juttuja! Äidin murunen.
<3
Meidän joulusta lisää vähän myöhemmin. Palailen perheeni pariin. Nautiskelkaamme jokainen vielä huomisesta vapaapäivästä. Ihanaa joulun jatkoa kaikille!
"Onnellisuus on elämän arpajaisten suurin voitto."
-Maria Senkerik
Minun jouluni täydellisin paketti. Lämpöisiä juhlapyhiä lukijoille toivottelee pikku Pirpana ja vanhemmat!
<3
 |
| Uudet tossut. Kiitos kummi M <3 |
Tänään on tullut todistettua että onnistuu ne joulupuuhastelut vaikka nenä onkin vähän tukossa. Tää päivä on mennyt nopeasti kun on ollut niin mahottoman paljon kaikenlaista touhua. Viimeiset joululahjat käytiin ostamassa, nukutin vauvan, jokavuotisen tiikerikakun leivoin Pirpanan ukille ja mummulle, paketoin, syötin vauvaa, kylvetin vauvan, kylvetin itseni ja sitärataa. Ihana ahkera päivä siis takana! Uusi keltainen Leijonaemo-paita päällä on kiva touhuta :) Näinköhän se nyt sitten oli että meidän perheessä tuo pieni 7 kk olikin sitten ainoa joka ei jouluflunssaa saanut?! Ehkä äidinmaito suojaa vielä noilta tyhmiltä pöpöiltä. Toivotaan niin.
Huomenna meidän perhe aloittaa virallisesti joulun Tuusulasta. Ensimmäisen kerran vietämme H:n kanssa koko joulun yhdessä koska olemmehan nyt virallisesti perhe tuon ihanan pienen ihmisen myötä. Joulu tuntuu yhtäkkiä ihan erilaiselta kun ennen. Hyvällä tavalla. Tämän äiskän sydän on nyt niin täynnä rakkautta ja onnea etten sanoilla pysty edes kertomaan. Vuosi sitten en edes uskaltanut miettiä seuraavaa joulua sillä pelkäsin synnytystä niin valtavasti. No, hengissä selvittiin ja nyt mulla on täydellinen, onnellinen pieni tyttö sylissäni hymyilemässä ja olen tavattoman kiitollinen kaikesta tapahtuneesta. Tämä vuosi toi meille Pirpanan ja tämä vuosi teki minusta vahvan, H:sta vahvan ja ennenkaikkea tämä vuosi teki meistä järjettömän onnelliset vanhemmat jotka joka päivä rakastuneena vaan tuijottavat tuota pientä tyttöä ja kiittävät siitä että tämä onni annettiin juuri meille. Meidän erityisen hyvä tiimi vaan yksinkertaisesti toimii
;)
;)
Kuta pienempi olet itse,
sitä joulumpi tulee.
(Tove Jansson)
sitä joulumpi tulee.
(Tove Jansson)
Puss.
Me sairastellaan yhä. Toivottavasti huomenna on jo parempi päivä. Pirpana edelleen terve kun pukki. Se on ihan mahtavaa! <3
Huomenillalla palailemme taas ihan oikean päivityksen kera.
Oli pakko laittaa tämä muutama tunti sitten napattu kuva blogiin ihan vaan Pirpanan käsien vuoksi. Tyttö pitää todella usein pikkuisia kätösiä tuolla tavalla ristissä ja on tehnyt niin jo hyvin pienestä asti. Näissä tunnelmissa olikin hyvä siirtyä pitkän päivän jälkeen untenmaille. Me vanhemmat ollaan nyt kumpikin vähän kipeänä. Isi niiskuttaa ja äitikin "klesana". Pirpanalla onneksi ei ole mitään hätää (ja nyt koputellaan taas sitä puuta). Sitä vaan itse potee huonoa omaatuntoa välillä kun ei jaksaisi kokoajan pienen kanssa höpötellä tai seurustella ja varsinkin kun tuo meidän tyttö jotenkin kokoajan sen sortin toimintaa kaipailisi kovasti! No, onneksi on isovanhemmat lähellä. He kyllä jaksavat <3
Pienestä "rukoilijasta" inspiroituneena, kirjoitan tuohon loppuun tärkeän tekstinpätkän, joka on kuulunut olennaisena osana iltarutiineihini ihan pienestä tytöstä asti ja jonka tahdon myös kulkevan Pirpanan mukana nyt ja tulevaisuudessa.
"Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani!
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi!"
armias ole suojani!
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi!"
Hyvää yötä.
...viikonloppuna meidän kotiin. Tehtiin piparkakkutalo ja kuusikin on poikkeuksellisesti jo koristeltu näin viikko ennen joulua. Päätettiin että tehdään tänävuonna näin, sillä joulu menee niin nopeasti ohi muutenkin. Saadaanpahan vähän pidempään tunnelmoida. Pirpana ei suuremmin joulukuusesta kiinnostunut vielä mutta ehkä ensivuonna sitten.
Tyttö on ollut nyt senkin edestä kiinnostunut omasta äänestään ja alla olevassa videossa esitelläänkin uutta taitoa. Vinkumista. Onnistuipahan saamaan äidin tänään nopeasti ylös sängystä kun säikähdin ihan tosissaan että kyseessä on jonkinasteinen orastava astmakohtaus.
Tämä on ihan viihdyttävä ja söötti uusi juttu mutta syömisen aikana toteutuessaan ehkä hilppasen vaarallinenkin. No, eiköhän tuokin unohdu taas parin viikon sisään..
Käytiin ystävien luona kyläilemässä näin tyttöjen kesken päivällä ja sillävälin isi kävi piipahtamassa Pirpanan mummun ja ukin luona. Mummu oli kutonut ihan super kauniin villanutun tytölle ja tuossa kuva siitä. Voi kun jaksaisi itsekkin opetella joskus neulomaan tuollaisia..
"Sinulla on oravansilmät
ja utelias pikku nenä.
Minä rakastan sinussa
kaikkea keskeneräistä.
Katsot koivunkorvia ja
hymyilet."
ja utelias pikku nenä.
Minä rakastan sinussa
kaikkea keskeneräistä.
Katsot koivunkorvia ja
hymyilet."
Onnellista viikonloppua jälleen!
:)
God bless Tupperware! Ja tämä ei ole maksettu mainos vaan silkkaa fiilistelyä! Löydettiin siis nokkamuki josta korvikekkin maistuu meidän tissitakiaiselle ja se on mahtava juttu se. Haaveissa pitkät yöunet, ehkä se vielä jonainpäivänä on ihan mahdollistakin. Jos ei muuten niin ainakin isi voi osallistua yösyöttöön ja sillävälin äiti saa vedellä tyytyväisenä sikeitä toisessa huoneessa.. ;) Nyt äiskä on ollut vähän huonovointinenkin pari päivää joten nukkuminen kuulostaisi siis entistä paremmalta ajatukselta. Sitä odotellessa.
Pirpana on ollut ihan super hyväntuulinen tyttö parin päivän ajan. Nukkunut pitkät päikkärit ulkona, syönyt hyvin ja hymyillyt hereillä ollessaan. Äitikin on siis onnellinen. Laulut ja leikit on kova juttu edelleen. Jokapäivä tulee käytettyä yksi puolituntinen "kotimuskariin" ja se on kummallekkin (mulle ja Pirpanalle) mukavaa ajanvietettä.
Äh, taas on mentävä..
Siinä se ihanasti nukkuu, äidin rakas tyttö. Voi kun yhtä autuaasti uinuisi koko ensi yön turhia heräilemättä vaan eipä taida ihan vielä tapahtua. Tänään päätettiin että H on ensi viikolla pari päivää vapaapäivillä töistä ja aloitetaan tuo aikaisemminkin mainitsemani unikoulu. Viimeyönä herättiin nimittäin jälleen kahden tunnin välein ja sen päälle valvottiin vielä 4.30-6.30 välinen aika. Aina piti tosiaan saada sitä maitoa tietty. Aamulla äidiltä tirahti itku kun niin mahdottomasti väsytti ja harmitti. Ei ole kovin suuria meidän ongelmat mutta huonosti nukutut yöt alkaa nyt pikkuhiljaa jo tuntumaan ihan pääkopassakin asti. Kaikki hyvät vinkit mahdollisimman hellään mutta toimivaan unikouluun ovatkin nyt tervetulleita! Onko sellaista edes olemassakaan? :)
Me vanhemmat käytiin tänään vähän jouluostoksilla ja nyt onkin suurimmat joulustressit takanapäin. Huomenna mennään Pirpanan ja kahden ystävän kanssa pyörimään kaupungille, joskohan sieltä jotain mukavaa tarttuisi vielä haaviin..
Äitiysloma <3
"Sua katson vaan, sua katson vaan, sua katselen silmät veessä.
Tää onneni on niin outo ja uus, sen että mä vapisen eessä."
-Eino Leino
Näin pirteä pieni haukottelija juhli mun kummitytön synttäreitä tänä-iltana. Tämä sunnuntai on ollut vanhemmillekkin aika hulinaa kun päivällä piipahdettiin Downiaisten pikkujouluissa ja sieltä sitten riennettiinkin jo synttärikekkereihin. Haukoteltu onkin siis melkein kilpaa nyt illalla. Jos Pirpana sais päättää niin mä luulen että tuo tonttuasu jäisi jatkossa kaappiin lojumaan. Kaikesta huolimatta tonttu jaksoi olla super kiltti koko päivän pikku väsymyksestä huolimatta ja nyt uni maistuu. Tänään opittua: Piippis vierastaa nykyään vähän helpommin kun aikaisemmin. Höpsöä mutta niin ihanan normaalia.
Oli kiva tutustua uusiin aurinkoisiin ja vaihdella vanhojen tuttujen kanssa kuulumisia. Helppoa olemista..
Ja taas olisi hyvää mieltä tarjolla aiheeseen liittyen. Tunnen sanoinkuvaamatonta onnea lukiessani näin positiivisia juttuja.
Nyt on pakko vaipua untenmaille. Väsy ja ähky. Mukavaa alkavaa viikkoa meille kaikille! :)
Viimeisen puolenvuoden aikana olen oppinut että leijonaemous on suuremmalta osin ollut mulle vain ja ainoastaan positiivinen asia. Kallisarvoinen lahja. Viime yö oli kuitenkin ensimmäinen, jolloin en nukkunut kunnolla miettiessäni erästä asiaa, joka tässä erityislapsen vanhemmuudessa ottaa tosi koville. Asia joka on tällähetkellä ehkä pahinta mitä tiedän. On surullista huomata miten eriarvoisesti jotkut ihmiset näitä meidän erkkalapsia kohtelee ja tässä onkin mulle nyt iso kasvun paikka. Tällähetkellä leijonaemo sisälläni murisee! Mun lapseni ei ole syyllinen tilaansa. Kukaan ei ole. Hän on silminnähden onnellinen ja iloinen lapsi. Kallisarvoinen.
Kiitollinen olen siitä että kovinkaan usein mä en ole tähän ilmiöön vielä törmännyt mutta yksikin kerta näyttää tällähetkellä riittävän.
Ja sitten vielä toinen asia. Downin syndrooma ei ole sairaus. Ammatti-ihmisen sen luulis tietävän. No, tuo toissapäivänä kuulemani oli selvästi vahinko ja ennen oman lapsen syntymää olen itsekkin saattanut tehdä muutaman kerran tuon samaisen virheen (puhunut sairaudesta) vaikka semiammattilainen olenkin. Annettakoon anteeksi. Tietämättömyys moista vaan aiheuttaa. Toki liitännäis-sairauksien vuoksi moni vanhempi saattaa kokeakkin että DS on vähän kuin sairaus. Meillä noilta liitännäisiltä on toistaiseksi vältytty ja kiitollinen olen siitäkin.
Oli pakko vähän murista. Onneksi päivä jatkuu iloisissa merkeissä ja tänään onkin tiedossa synttärijuhlia sekä pikkujouluja. Seuraavaksi siis luvassa taas vähän onnellisempaa tekstiä. Onnellinen mä olenkin mutta sitä on tässävaiheessa niin herkillä vielä jotenkin. Äidiksi tulo itsessään on jo mullistava asia ja kun se tapahtuu kertaheitolla näinkin isosti kun mitä mulle tapahtui, saa se sitten välillä näitä purkauksia aikaan.
Tuossa tuo pieni suloinen tyyppi nukkuu täydellistä vauvan untansa. Annan suukon ja vedän peiton itsekkin vielä korville..
"Ennen kuin minusta tuli leijonaemo
en tiennyt, kuinka suurta surua ja pelkoa joutuisin kantamaan
enkä ymmärtänyt kuinka valtavaa onnea saisin silti kokea
en ennen kuin minusta kasvoi leijonaemo"
en tiennyt, kuinka suurta surua ja pelkoa joutuisin kantamaan
enkä ymmärtänyt kuinka valtavaa onnea saisin silti kokea
en ennen kuin minusta kasvoi leijonaemo"
-Riika ja kolme leijonanpentua-
Tänään sen kuulin, että lapsuudenkotini on myynnissä jälleen. Sen jälkeen kun meidän perhe muutti sieltä pois, tuon rakkaan talon omistajat ovat vaihtuneet muistaakseni kaksi kertaa. Olen jo ajat sitten uhonnut ostavani sen omakseni heti kun se vain on mahdollista. Nyt ensimmäisen kerran riipaisee oikein kunnolla sillä meillä oman asunnon osto on tällähetkellä erittäinkin ajankohtainen juttu. Surullista vain on että ilman lottovoittoa, mulla ei ole tuonne lapsuudenkotiin vieläkään mahdollisuutta palata. Niin lähellä mutta kuitenkin vielä niin kaukana. Mietittiin että mentäis ihan huvikseen piipahtamaan sunnuntain näyttöön. Vollottamaan. Hetkeksi takaisin menneeseen. Ja sen voin luvata että jos tuohon näyttöön menemme, käyn aivan varmasti tirauttamassa parit kyyneleet vanhassa leikkimökissäni, jonka isä mulle aikanaan rakensi. Voih, näen sieluni silmin Pirpanan leikkimässä siellä. Tomerana.
Olisi onnellista kasvattaa pientä tytärtäni juuri tuossa samaisessa paikassa, jossa oman lapsuutenikin vietin. Eihän se enää sama olisi kuin silloin aikanaan. Kellarissa ei varmasti tuoksu enää äidin pesemä puhdas pyykki. Rempanneetkin ovat. Mutta on kai siellä jotain vanhaakin vielä tallella. Ainakin se isän tekemä leikkimökki . Ja aita. Äidin kasvimaa. Pihasauna. Rakas mänty.
No mutta eipä tuosta enempää. Helpotti kun sai taas aiheesta kirjoittaa! Aina kai sitä vähän kaipaa lapsuuteen. Paluu ei ole mahdollista mutta jos saisi edes ripauksen siitä takaisin..
Onneksi muistot pysyvät mukana minne sitten ikinä mennäänkään. Nuo muistot motivoivatkin meitä vanhempina luomaan meidän suloiselle Pirpanalle mahdollisimman onnellisen lapsuuden ja toivon että siinä onnistumme.
Tänään äiskä kävi hammastohtorilla ja Pirpana oli hoidossa mummilla sekä papalla sen aikaa. Eipä olisi äiskä ennen uskonut että hammaslääkärin penkissäkin voi olla mahdollista rentoutua. Tänään niin kuitenkin tapahtui.
Viimeyö meni vähän paremmin jo. Aamuyöllä nukuttiin 3 tuntia putkeen :)
Pupu. Kaikista tärkein unilelu. Pehmoinen, tuttu ja turvallinen. Kiva vetäistä osittain naamalle ja siihen on niin hyvä nukahtaa..
Juhlista selvitty ja paluu arkeen alkoikin tänään mukavissa merkeissä. Käytiin Pirpanan kanssa moikkaamassa pientä ja vähän isompaa ystävää. Tämä pienempi versio on kuukauden Pirpanaa vanhempi ja kiinnostui luonnollisesti vieläkin pienemmästä toveristaan paljon. Pikkuiset sormet vahingossa siinä sitten hipaisi meidän pimun otsaa ja no.. opinpahan tyttärestäni taas jotain uutta. Hän on kovin pitkävihainen! Jokakerta tämän episodin jälkeen kun tämä ihana pieni ystävä päästi jonkin sortin äänen, muisti meidän Pirpana tapahtuneen, suupielet vetäytyivät alaspäin ja itkuhan siinä sitten lopuksi tuli. Harvoin tuo suuttuu mutta kun suuttuu, niin suuttuu näköjään isosti :) Onneksi pikku unoset vei kaikista dramaattisimmat muistot mukanaan ja itkutkin rauhoittui ennen lähtöä.
Uhmista odotellessa..
Maanantaista sen verran että äidin ja isän keikkailta onnistui täydellisesti. Pirpana käyttäytyi kuulemma esimerkillisesti ja hänen kanssaan ei ollut kummempia ongelmia. Yöllä nukkui paremmin kun meidän kanssa pitkään aikaan. Heräsi kyllä mutta nukahti papan sylkkyyn tyytyväisenä ilman sen suurempaa huutoa. Olin kyllä varautunut mahdoliseen ennenaikaiseen kotiinpaluuseen mutta sellaista ei tapahtunut ja ihan kiva niin. Keikka oli hyvä ja nyt ei sitten vähään aikaan tarvitse mihinkään mennäkkään :)
Oli ihan parasta nähdä ystäviä pienen tovin jälkeen. Puss!
Eipä muuta tälläkertaa. Kaikki on niin hyvin nyt
<3
Pikkuinen tonttunen toivottaa hyvää pikkujoulua lukijoille! :)
Vaikka Pirpanan isi onkin ollut tämän viikonlopun bändinsä kanssa tien päällä, meillä on ollut tyttöjen kesken oikein kiva viikonloppu. Ensi yönä isi palaa kotiin ja nyt toivotellaankin sitten vaan enkeleitä kotimatkalle. Sää on aika kurja :/
Tänään käytiin äiskän omilla kummeilla kylässä ja voi että kun oli mukavaa pitkästä-aikaa nähdä. Pirpana sai nauttia keskittyneesti ihan livenä sello duon soitannasta ja voin kertoa että siitä kyllä nautti äitikin(+mummi ja pappa). Kiitos asianosaisille! Luksusta.
<3
Viimeyö meni mukavasti (herätys vain n.2 tunnin välein) ja mikä parasta, meillä oli Pirpanan kanssa ihan ruhtinaallisen iso tila jossa nukkua! Tuo meidän vauva on niin mahottoman leviää aina öisin. Keneltähän lie senkin oppinut?
Vähän mua jännittää huomis-ilta kun tarkoituksenani oli lähteä kuuntelemaan Snipen keikkaa Tuusulaan ja näinollen siis en ole Pirpanaa illalla nukuttamassa. Toivotaan että ehdin kuunnella tuon keikan loppuun ennen kun tulee hälytys kotijoukoilta ;) Täältä muuten voi kuunnella Snipe Driven uutukaisen sinkun.
Pirpanan tämän päivän kekkaus: Aamulla kun ei heti saanut äitiä ylös, keksi että syljen avulla voi pitää kivaa ääntä ja tänään onkin sitten kurlailtu ihan kunnolla. Myös maitoa on kiva kurlata. Välillä unohtuu itse asia, eli syöminen kun "Einstein" keskittyy epäolennaiseen siis kurlaamiseen. Täytyy yrittää ikuistaa tuo tapahtuma vaikka huomenna. Lisäksi Piippis "narisee". En osaa selittää sitä mutta yritän kuvata sitäkin :) Vitsit miten monta kertaa päivässä tuo ipana saakaan mun suupielet korviin.. Ihana tyyppi!!
Kiitos rakkaat lukijat maailman parhaista palautteista. Eräs tuore äiti sai mut purskahtamaan melkeinpä hysteeriseen itkuun ihan vain yhdellä lauseella, "Sairaalassa saisivat antaa tämän sinun blogiosoitteen kaikille tuleville down-lapsen vanhemmille".
Niin. Olen todella, siis TODELLA onnellinen jos onnistun näillä kirjoituksillani helpottamaan jonkun toisen kohtalontoverin oloa. Se on juurikin sitä kallisarvoista vertaistukea jota me ollaan H:n kanssa saatu myös tarvittaessa ja josta ollaan kiitollisia.
Asian vierestä, vaikka toivoisinkin että ulkona sataisi jo lunta on ihan pakko hehkuttaa miten mahtavalta tuntuu vetäistä peitto korviin kun sade hakkaa ikkunaan...
Asian vierestä, vaikka toivoisinkin että ulkona sataisi jo lunta on ihan pakko hehkuttaa miten mahtavalta tuntuu vetäistä peitto korviin kun sade hakkaa ikkunaan...
Sikälimikäli en ehdi päivittelemään ennen tiistaita, toivotan meidän köörin puolesta oikein rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!
Tänään pe TV1 klo 22.50. Tämä dokumentti jos mikä sai minut herkistymään kyyneliin muutama viikko sitten. Jokainen vanhempi kun toivoo omallensa mahdollisimaan suurta onnea elämässään ja niin myös me toivomme. On hyvin helppo samaistua Monican äidin ajatuksiin ja tuntemuksiin. Pirpana on ja tulee aina olemaan äidin elämässä erityisen rakas sulostus ja auringonpaiste.
Ihanaa viikonloppua!
<3
Tapahtuipa eräänä päivänä kun esikoistani odotin, hauska juttu jonka nyt teille lukijoillekkin jaan. Ystävälläni on eräänlaisia työsuhde-etuja ja hän päättikin sitten ilahduttaa mua antamalla tulevalle pienokaisellemme lastenkirjan, jonka tosiaan ilmaiseksi työpaikaltaan sai. Kotona päätin sitten yhtenä iltana tutustua tuohon ensimmäiseen vauvakirjaamme ja normaalin tottumuksen mukaan luin takakannen "briiffin". Se alkoi näin:"PIENI PÄIVÄNSÄDE-kirja on tehty tukemaan perheitä, joihin on syntynyt vauva, jolla on jokin poikkeava pirre tai ominaisuus..." Soitin ystävälleni ja kerroin tästä pilke silmäkulmassa, sillä tiesin että hän ei ollut tutustunut tuohon kirjaan tarkemmin. No, ystävä tunnollisena ihmisenä kauhistui tietenkin ja kertoi ettei huomannut tuota pointtia ollenkaan. Lopuksi naureskeltiin ja asia unohtui...
...kunnes saavuttiin pienen päivänpaisteemme kanssa kotiin ja löysin tuon kirjan jälleen.
Elämä on täynnä hassuja sattumia eikö?
Kerro, kultani,
kerro ja näytä.
Silmäni avaa,
sydämeni täytä.
Kirjasta, "Pieni päivänsäde".
Kiitos O, tästä kirjasta tuli todella tärkeä meille ;)
Ja näin me illalla sitten kikateltiin. Ja oltais kikateltu varmaan vielä vaikka kuinka pitkään mutta homma piti lopettaa ajoissa ettei tule uniin nämä iltahöpönassuilut. Äidin oli pakko vähän lyhentää alkuperäistä klippiä oman turhamaisuutensa vuoksi. Kyllä tuosta ehtii hyvän mielen-tartunnan kuitenkin saada...
:)
4 kurrea takapihalla?! En onnistunut saamaan heistä parempaa fotoa mutta neljä niitä sieltä löytyy kun oikein tarkkaan katsoo. Nyt on joku Orava-emo vähän huonosti poikasensa kasvattanut kun toisten ruoka-apajilta käyvät varastamassa. Rontit. Onhan noita hauska seurata mutta jos tuota vauhtia lisääntyvät niin asialle täytyy varmaan tehdä jotain..
Sitten muihin asioihin. Pirpana on edelleen räkäinen mutta kuumetta ei onneksi ole nostanut. Muskari jäi tältäpäivältä väliin ja se kyllä vähän taas harmittaa. Tuntuu että meidän muskariharrastus ei nyt meinaa oikein saada tuulta purjeisiinsa kun aina tulee jotain karikkoja tielle. No, nuo on pieniä karikkoja.
Karikoista tulikin mieleeni että nyt oon aloittanut Pirpanan kanssa ihan kunnolla jumpat täällä kotona. Meidän tytöllä kun on ehkä hieman "pehmeät" nuo lihakset ja siksi siis pieni treeni onkin paikallaan aina silloin tällöin. Ajattelin neuvolassa ensikerralla hihkaista että joskohan päästäis vaikka kerran piipahtamaan fyssarin juttusilla että antaisi muutaman hyödyllisen jumppaniksin joilla saataisiin lihaksiin vähän lisää puhtia. En tiedä olenko mä nyt vaan taas jotenkin yliherkkä ja kuvittelen vain, kun ei kukaan muu ole tuota asiaa huomannut tai ainakaan siitä koskaan maininnut. Itse vaan huolestuin eilen kun tajusin että Pirpana on lopettanut kääntymisen kokonaan. Ei millään suostunut sitä tänäänkään tekemään vaikka tiedän että hän kyllä sen osaa.. Jästipää :)
Muuten tänään ollaankin sitten oltu oikein ihania ja kikateltu sekä nukuttu kunnolla. Rakastan niin tuota tyyppiä!
 |
| Ihana jästipää |
Voi kiukkua! Meillä pukkaa ilmeisesti nyt taas jotain orastavaa lentsua. Aamulla oli nokka tukossa, aivastutti normaalia enemmän ja tietysti kokoajan kiukututtaa niin mahottomasti. Äidin ja Piippiksen oli tarkoitus lähteä moikkaamaan kavereitakin mutta tuota tapaamista jouduttiin nyt sitten siirtämään tuonnemmaksi. Joskohan sitä sitten ensiviikolla oltais vähän terveempiä ja paremmalla tuulella noin muutenkin.
Nyt se tuossa vieressä tuhisee. Toivottavasti uni vie pöpöt mennessään..
Meidän yöunirintamalle ei oikeastaan kuulu vieläkään mitään uutta. Edelleen heräillään aivan liian usein vaikka eilenkin tyyppi söi ison lautasellisen puuroa ennen kun nukahti. Ei sillä voi nälkä kokoajan olla?! Yksi kiva edistysaskel oli tosiaan tuo tutti suussa nukahtaminen! Pirpana on oppinut touhuamaan tutin kanssa ja osaa laittaa hienosti sen jo itsekkin suuhun. Ainakin jotenkinpäin. Tuo tutti on hyvää treeniä suun motoriikan kannalta ja siksi mä hehkutan sitä niin kovasti sekä tietysti toivon että oppisi sitä imuttelemaan ihan kunnolla. Saattaisihan siitä olla apua nukahtamisjuttujenkin kanssa..
Siinä se kuvissa jo hienosti nököttää syöttötuolissaan! Ollaan ryhdytty harjoittelemaan tuotakin nyt ihan kunnolla kun neuvolassakin antoivat ihan virallisesti luvan.
Missä vaiheessa siitä tuli jo noin iso tyttö?
"Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä"
- Tommy Tabermann
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä"
- Tommy Tabermann
P.s Pieni suloinen tyttö nukkuu onnellisena yöuniaan TUTTI SUUSSA! :)
Perjantaina leivoin pipareita. Pirpana nukkui tyytyväisenä vaunuissaan sillävälin kun äiti taikoi kotiin joulun tuoksun. Muuten sitten taas oltiinkin vain ja Taiga-tyttöhän sen parhaiten osaa havainnollistaa miten otetaan rennosti. Jalat somasti nippuun ja unta paakkuun. Takatassu, etutassu, takatassu ja etutassu...
Pirpana se sai taas aivan ihania tuliaisia kummeilta sekä tädiltä. Tyttö kyllä hemmotellaan piloille jos tuo meininki jatkuu mutta olkoon! Ei se vielä tajua sitä itse ;)
Ja vielä, eno leikkasi Pirpanan äidille uudet hiukset. Jotain ihan uutta ja kyllä muuten vain piristi!
Lauantaina maisteltiin ensimmäisen kerran lihaa sekä kalaa kunnolla ja hyvältähän nuo tuntui maistuvan. Vettä oon saanut juotettua nyt viimepäivien aikana typsylle paremmin ja sen kyllä huomaa. Vatsa (tai suolisto) on paljon yhteistyöhaluisempi. Sunnuntaina olikin sitten kukkumispäivä. Päikkärit ei kiinnostanut ei sitten niin. Parit puolituntiset tuli torkuttua mutta siinäpä se. Edessä rauhallinen yö ehkä? Epäilen. Isi tuolla yrittää tyttöä nukkumaan mutta kuullostaa siltä että vanhemmat ja vauva ei nyt ole ihan samalla aaltopituudella tässä asiassa.
 |
| "Mersussa" on kiva pärisyttää. |
Kivaa alkavaa viikkoa!
Yö meni paremmin jo! Mahtavaa! Aamu alkoikin sitten äidillä ja Piippiksellä leppoisasti Leijonakuningas-videoiden parissa. Tyttö tapitti ihan ihmeissään, äidin hanat aukesi ja edelleen tunnelmat on kovin herkät :) Oikein suloista viikonloppua kaikille lukijoille jälleen!
Viimeyönä taas valvottiin. Noin tunnin välein herätys alkuyöstä ja aamuyölläkin kohtalaisen tiheästi. Aamulla äiti ja vauva olivatkin sitten uupuneita ja kaikenlisäksi vatsa tuskastutti pientä toimimattomuudellaan. Aamupäivä menikin siinä sitten enemmän tai vähemmän huudellessa ja puolenpäivän aikoihin tapahtui helpotus, tosin ihan hirveiden sotahuutojen säestyksellä! Mä todella toivonkin nyt että nämä parin viimeisen yön kukkumiset johtui tuosta inhottavasta pikku vaivasta ja ensiyönä nukkua tuherretaan kaikki niinkun pienet koiranpennut konsanaan.
Toinen tämän päivän vitsaus on ollut syömättömyys. Pelkkä äidinmaito kelpaa. Jonkin verran Pirpana söi puuroa ja kasvissosetta mutta huomattavasti vähemmän kun normaalisti. Iltapuuro on ollut yleensä se illan kohokohta mutta tänään tuli itku (-potkuraivarit oikeastaan) kesken syöpöttelyn ja tilanne vaati jälleen äidinmaitoa. Ihan ihmeissäni olenkin täällä nyt ollut että mistä moinen kun tuo meidän tyttö muuten on aikamoinen kulinaristi?! Onkohan se tulossa kipeäksi? Ihan hyväntuulinen tuo on mutta mua kyllä huolestuttaa että miksi ne puurot ja mössöt ei yhtäkkiä enää kelpaakkaan?!
Illalla Pirpana vietti iskän, serkun ja sedän kanssa isä-tytär laatuaikaa ja äiti otti hetken aikaa ihan rennosti vain. Ripset kuosissa jälleen. Se olikin parasta tässä päivässä :D
Kai näitäkin päiviä pitää olla. Väsyttää vaan niin kovasti. Kuviakaan en ole tänään jaksanut napsia..
Onneksi huomenna alkaa VIIKONLOPPU jälleen!
Tänään oli pitkästäaikaa siis muskaripäivä! Viimeviikolla ei päästykään paikalle mutta nyt sitten vihdoin ja viimein käytiin katsastamassa tuo Hyrylän iltapäiväryhmä. Silminnähden huomaa miten hyvää muiden lasten seura tekee meidän Pirpanalle. Edes tuo ylläoleva rumpu ei kiinnostanut yhtä paljon kun ne ihanat pienet taaperot joita tuijotellessa aika hurahtikin sitten nopeasti. Muskari on meidän tyypille ihan mielettömän hyvä harrastus, siitä ei ole epäilystäkään. Hyvää se tekee äidille myös, sillä tänään tunsin ylpeyttä sekä tuosta mun upeasta tytöstä että myös vähän itsestänikin kun esittelin meidät tunnin alussa ja kerroin siinä samalla sitten myös Pirpanan diagnoosista. Kivaa että tälläkertaa sain siihen mahdollisuuden. Mun oli paljon helpompi tuon jälkeen keskittyä olennaiseen eli tytön kanssa laulamiseen ja leikkimiseen. Sen verran kuitenkin mietittiin tuon puolituntisen jälkeen meidän tulevaisuuden suunnitelmia muskarin suhteen, että ensi syksynä varmaan etsitään jo joku erityislapsille suunnattu ryhmä ja jatketaan musisointia sitten siinä. Tai sitten soitellaan ja laulellaan ihan vaan täällä kotona niinkun nyt jokapäivä tehdään muutenkin ja tavataan toisia lapsosia sitten muissa merkeissä.
Äidin ihanat kummit muistivat Piippistä puolivuotispäivän tiimoilta ja kuvissa näkyvät Marimekot onkin siis ensimmäistä kertaa ulkoilemassa. Lisäksi lahjapaketista löytyi suloinen, unettavan pehmoinen pupu-unirätti. Aivan ihana ja tällähetkelläkin tuolla kovassa rutistuksessa nukkuvan vauvan kaikussa.
Siinäpä tärkeimmät tältäerää. Tai no, masu taas vähän kiusaa eikä meinaa toimia toivottuun tahtiin. Huomenna on pakko tapahtua jotain. 3 toimimatonta päivää tässävaiheessa kun soseita syödään jo ihan kunnolla, ei voi olla hyvä juttu.
Katsellaan..
Ainiin Hyvä Tarja! :)
 |
| Jälleen yksi tärähtänyt kuva mutta neuvolatädin arvioon jotenkin vaan niin sopiva että oli pakko laittaa. |
"Iloinen hymytyttö. Seurailee aktiivisesti. Kasvu etenee tasaisesti. Jäntevä tyttö, varaa hienosti jalkoihin. Jokeltelee! Rm+soseet+puurot."
Paino 6670 g
Pituus 62,0 cm
Pirpanan äiti ja isi tuli tänään tosi onnelliseksi tuon puolivuotis-neuvolan jälkeen kun kaikki oli niin hienosti mallillaan. Pelkkiä kehuja tuli terkkarilta ja ruokakin on näköjään maistunut hyvin ;) Painoa pituuteen nähden hilppasen paljon mutta parempi niin kuin että sitä olisi tullut liian vähän. Meitä hymyilytti taas tuon Pirpanan käyttäytyminen sillä hän väläytti jälleen kaikki parhaat puolensa neuvolan tädille. Päätä kannateltiin niin upeasti ja pitkään masullaan ollessa etten ole ennen moista vielä nähnytkään. Hymyt ja "tättättäät" tuli kaikki niinkuin Manulle illallinen..Uskaltauduin tänään selailemaan puolenvuoden takaisia kuvia Kätilöopistolta. Itkin kun palasin otosten myötä syntymän hetkiin. Mielessä pyöriikin nyt lause "Voi kun silloin oltais ymmärretty miten ihana tyttö saatiinkaan!" Nyt en voi muuta kun suukottaa ihanaa puolivuotiasta aarrettani ja yrittää unohtaa ne muutamat tyhmät ajatukset jotka alkushokin aikana mielen valtasivat. Ne ajatukset kuuluu asiaan mutta ne ajatukset on nyt vahvasti historiaa.
H sanoi että hänelle tuli kuvista lämmin ja hyvä fiilis. Aikaisemmin meidän ei ole ollut hyvä niitä katsella. Jostain syystä.
Tänään syötiin puolikas Sacher kakku jonka Tuusulan mummu ja ukki eilen antoivat Pirpanan puolivuotis-päivän kunniaksi. Hyvää oli! :)
Ensimmäinen kuva. Nyt sen oikeasti tajuan. Tuo oli mun elämäni onnellisin hetki..
Eilen opittua. Tänä aamuna anelin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen H:ltä korvatulppia.
Positiivista on tietysti että tarvetta korvatulpille ei ole aikaisemmin ollut. Onneksi tänäänkään itkeminen ei ollut syy niiden käyttöönottamiselle
:)
Muutaman tunnin päästä meidän pieni rakas tyttönen on ihastuttanut vanhempien eloa jo 6 kk:n ajan..
Eilen Pirpana pääsi äidin mukaan töihin ja olipas äidillä mukavaa kun oli oma assistentti auttamassa! Hyvin sujui laskutus vaikka vauva viihtyikin sylissä kokoajan.
:)
Tänään me naiset ollaankin sitten vaan oltu ja löhöilty sohvalla. Isi päästettiin keikalle ( bändin nimeä en muista) siitä hyvästä kun äiti oli torstaina vähän kylillä. Pirpanakin osaa muuten nykyään istua niinkun isot tytöt ja siitä todiste tuossa:
Ehkä nyt on hyvää aikaa vastata tuohon kysymykseen joka mulle esitettiin pari päivää sitten. Muutaman kerran olenkin jo kirjoitellut tuntemuksistani ja ajatuksista Pirpanan syntymän jälkeen. Nyt kirjoitan vielä vähän tarkemmin. Kysymys siis kuului jokseenkin näin: Mitkä asiat minua huolestutti heti diagnoosin kuultuani ja mitkä asiat huolestuttaa nyt?
Kun kätilö mainitsi heti muutaman minuutin kuluttua syntymästä erityispiirteistä, muistan ensimmäiseksi huolehtineeni H:n jaksamista ja vointia. Hyvin pian kuitenkin mentiin nukkumaan koko porukka (uupuneina kahden vrk:n pituisesta synnytyksestä) ja sitten vasta seuraavana aamuna ymmärrettiin tilanne ihan oikeasti. Tietysti sinä aamuna mietittiin kumpikin H:n kanssa että miten asia ilmoitetaan sukulaisille, ystäville ja työkavereille. Päätettiin siinä että kaikista läheisimmille soitetaan heti ja muille ilmoitellaan sitten myöhemmin( ja niin teinkin kolmen viikon päästä. Jopa niinkin "älyttömällä" tavalla kuin että laitoin Facebookiin omannäköiseni ilmoituksen tilanteesta sekä muutaman tekstiviestin ystäville. Vastaanotto oli todella lämmin). Meillä kolmella oli asiat kuitenkin tosi hyvin. Imetyskin sujui (ei todellakaan itsestäänselvyys down-vauvojen kanssa). Olimme kaikki fyysisesti hyvässä kunnossa ja saatiin olla yhdessä kokoajan. Missään vaiheessa Pirpanaa ei viety lastenosastolle vaikkakin jossainvaiheessa meitä valmisteltiin siihen jo kyllä. Onneksi saatiin sokeriarvot kohoamaan sinnikkäällä syöttämisellä ja tyttö sai jäädä meidän luokse. Huoli pienestä oli siis myös kova. Saatiin nimittäin vasta parin päivän päästä syntymästä kuulla että onko vauvalla mahdollinen sydänvika tai muuta rakenteellista ongelmaa. Ei ollut ja siitä olimme ja olemme todella kiitollisia. Siinä ne alkuvaiheen suurimmat huolenaiheet olivatkin. Hyvin pian ennakko-odotukset normaalikromosomiston omaavasta tyttövauvasta väistyivät taakse ja hyväksyimme tapahtuneen eli toisinsanoen rakastuimme tuohon ihanaan down-tyttäreemme tulisesti.
Nyt puolen vuoden yhteiselon jälkeen, on huojentavaa huomata miten huoletonta meidän elämä oikeastaan onkaan! Joskus iltaisin mietiskelen Pirpanan tulevaisuutta ja se saakin sillointällöin mielen ahdinkoon. Tytön kehityksestä mä en ole jaksanut ottaa paineita. Yritetään omalta osaltamme vanhempina tehdä kaikkemme että rakas tyttö saa parhaat mahdolliset valmiudet itsenäiseen tulevaisuuteen. Kouluun meno ja itsenäistyminen ovatkin ne suurimmat kysymysmerkit. Mihin kouluun? Kiusataanko siellä? Oppiiko lukemaan? Mihin muuttaa aikuisena ja niin edelleen.. Yritän silti olla miettimättä tulevaisuutta liikaa. Tiedän että Pirpanalla ei tule olemaan mitään hätää sillä hän elää elämäänsä tällähetkellä täydellisen rakastettuna ja suurten sydänten ympäröimänä. Tarkoitan tuolla lähinnä siis perhettä, sukulaisia, ystäviä ja kummeja..
Kiitos <3
Onnellista viikonloppua! :)
Edelleen meillä yskitään mutta mitään muita oireita ei ole toistaiseksi ilmennyt. Tyttö on hyväntuulinen eikä vaikuta kipeältä noin muutenkaan. Tarkkaillaan siis tilannetta ja toivotaan parasta.
Hyvin oli mennyt Pirpanalla ja isillä tänään äidin ollessa kaupungilla. Kylvyssäkin olivat käyneet ja äitiä odotti kotona ihana hyväntuoksuinen tytteli. Kaikkein parhainta oli kuitenkin saada oikein leveä, vilpitön ja onnellinen hymy juuri heränneeltä murulta. Soseita ja puuron oli syönyt hyvällä ruokahalulla joten mitään ongelmaa tuon ruokailun suhteen ei enää ole silloin kun äiti on muualla. Se on huojentava tieto.
Kyllä se vaan niin on että muutaman tunnin pituiset piipahtamiset ihmisten ilmoilla tekee ihan hyvää aina sillointällöin. Mun täytyy vaan nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja uskaltautua Pirpanan kanssa junaan kaksin tässä jokupäivä. Mikäpä olisikaan mukavampaa kun mennä Helsinkiin shoppailemaan tyttären kanssa kun tuntuu olevan kummallekkin mieluisaa hommaa! Sovin erään vertaisenkin äidin kanssa että tavataan tässä joku päivä virallisten tapaamisten ulkopuolella. Tosi mukavaa, sillä satutaan olemaan vielä saman ikäisiäkin ja kun noissa virallisissa tapaamisissa ei välttämättä ehdi aina vaihtaa kuulumisia samallatavalla kun toivoisi. Siispä toinen hyvä syy hypätä junaan ja matkata sinne isolle kirkolle.
Ihan kamala päänsärky ollut koko päivän. Voi valitusta! Tietysti nyt sitten äitikin vielä tulee kipiäksi..
Sain tänään muuten ensimmäisen "lukijan kysymyksen". Vastaan siihen viikonlopun aikana :)
Niin.. Eilen illalla aloitti ja yöllä jatkoi köhimistä. Aamulla valitettavasti myös. Toivotaan nyt ettei mitään suurempaa ole luvassa. Ollaan yritetty varjella pientä ja viivästyttää ensimmäistä flunssaa mutta kai se sitten tulee kun on tullakseen. Tosi paljon toivon ettei kuitenkaan ihan vielä..
Jotain hyvää myös, viimeyö nukuttiin pitkästä aikaa jo huomattavasti paremmin! Vain 2 kertaa herättiin syömään. Tuntui melkeinpä luksukselta tuokin! Heti sen huomaa että itsekkin on hyvin nukutun yön jälkeen aamulla pirteämpi ja varmaan paljon mukavampi äitikin! :)
Tänään Pirpana ja isi saavat viettää laatuaikaa sillävälin kun äiti piipahtaa Helsingissä moikkaamassa ystäviänsä. Illalla sitten tulen kirjoittelemaan miten tämä päivä on mennyt. Nyt päivän ensimmäisille unille... On tuo tyttö varmaan vähän kipeä kun itkeskelee normaalia enemmän. Tosi tyhmää..
Tänään bongattiin pihalta yllätykseksemme kaksi kurrea! Ei huono päivä siis ollenkaan. Toinen on kuvassa hienosti maastoutuneena mutta sieltä se oikeasta alakulmasta löytyy kun oikein tarkkaan katsoo.
Illalla käytiin myös moikkaamassa vertaisia. Onneksi heidän joukostaan löytyy ihmisiä jotka osaavat pitää oikealla tavalla meistä huolta, heh. Nämä kaksi lahopäätä täällä nimittäin meinasi unohtaa koko tapaamisen vaikkakin mä viimeisen kerran toissapäivänä H:lle siitä hihkasin. Kiitos A-henkilön, sain tekstiviestin hyvissä ajoin muistutuksena ja ehdittiin paikalle! Kiva oli taas nähdä!
Pirpana oli alkuun tosi kiinnostunut pienistä ihmisistä ympärillään mutta koska meillä jäi päikkärit taas vähän kesken, uupui typsykkä suht nopeasti ja lähdettiinkin sitten kotiin nukkumaan. Uni tuli tosin jo autossa kun dieselmoottori hurahti käyntiin. Edelleen varma ja toimiva keino tainnuttaa Piippis.
Nyt tätä äiskää vaivaa taas ihan hirvittävä väsy ja taitaakin olla parasta sujahtaa peiton alle mahdollisimman pikaisesti. Huomenna meillä onkin sitten ensimmäinen iltapäivä muskari. Vähän jännittää kyllä mutta onneksi saan tuon isännän mukaani tueksi ja turvaksi. Pirpana tykkää satavarmasti myös Hyrylän muskarista kunhan siellä vaan lauletaan sillä se nyt on vaan niin mielettömän ihanaa. Isin kitaransoitto on myös tosi kiinnostavaa, varsinkin sormia on kiva tapittaa..
Lähden nukkumaan nyt. Pirpana katsoo tuossa isin sylissä tyytyväisenä futista ja laitanpa vielä kuvan siitä tähän loppuun.
Ainiin vielä yksi juttu. Tämä äiti ajatteli repäistä ja varasi ajan uudelle tatuoinnille parin viikon päähän. On varmaan kovin vaikea arvata mihin tai keneen tuleva kuva liittyy..
*Kauniita unia*
