Joulu saapui..

21.45


...viikonloppuna meidän kotiin. Tehtiin piparkakkutalo ja kuusikin on poikkeuksellisesti jo koristeltu näin viikko ennen joulua. Päätettiin että tehdään tänävuonna näin, sillä joulu menee niin nopeasti ohi muutenkin. Saadaanpahan vähän pidempään tunnelmoida. Pirpana ei suuremmin joulukuusesta kiinnostunut vielä mutta ehkä ensivuonna sitten.
Tyttö on ollut nyt senkin edestä kiinnostunut omasta äänestään ja alla olevassa videossa esitelläänkin uutta taitoa. Vinkumista. Onnistuipahan saamaan äidin tänään nopeasti ylös sängystä kun säikähdin ihan tosissaan että kyseessä on jonkinasteinen orastava astmakohtaus. 


Tämä on ihan viihdyttävä ja söötti uusi juttu mutta syömisen aikana toteutuessaan ehkä hilppasen vaarallinenkin. No, eiköhän tuokin unohdu taas parin viikon sisään..

Käytiin ystävien luona kyläilemässä näin tyttöjen kesken päivällä ja sillävälin isi kävi piipahtamassa Pirpanan mummun ja ukin luona. Mummu oli kutonut ihan super kauniin villanutun tytölle ja tuossa kuva siitä. Voi kun jaksaisi itsekkin opetella joskus neulomaan tuollaisia..



"Sinulla on oravansilmät
ja utelias pikku nenä.
Minä rakastan sinussa
kaikkea keskeneräistä.
Katsot koivunkorvia ja
hymyilet."



You Might Also Like

2 kommenttia

Suosituimmat

Facebook