Kylässä

23.29

Vaikka Pirpanan isi onkin ollut tämän viikonlopun bändinsä kanssa tien päällä, meillä on ollut tyttöjen kesken oikein kiva viikonloppu. Ensi yönä isi palaa kotiin ja nyt toivotellaankin sitten vaan enkeleitä kotimatkalle. Sää on aika kurja :/ 
Tänään käytiin äiskän omilla kummeilla kylässä ja voi että kun oli mukavaa pitkästä-aikaa nähdä. Pirpana sai nauttia keskittyneesti ihan livenä sello duon soitannasta ja voin kertoa että siitä kyllä nautti äitikin(+mummi ja pappa). Kiitos asianosaisille! Luksusta.
 <3

Viimeyö meni mukavasti (herätys vain n.2 tunnin välein) ja mikä parasta, meillä oli Pirpanan kanssa ihan ruhtinaallisen iso tila jossa nukkua! Tuo meidän vauva on niin mahottoman leviää aina öisin.  Keneltähän lie senkin oppinut?
Vähän mua jännittää huomis-ilta kun tarkoituksenani oli lähteä kuuntelemaan Snipen keikkaa Tuusulaan ja näinollen siis en ole Pirpanaa illalla nukuttamassa. Toivotaan että ehdin kuunnella tuon keikan loppuun ennen kun tulee hälytys kotijoukoilta ;) Täältä muuten voi kuunnella Snipe Driven uutukaisen sinkun.

Pirpanan tämän päivän kekkaus: Aamulla kun ei heti saanut äitiä ylös, keksi että syljen avulla voi pitää kivaa ääntä ja tänään onkin sitten kurlailtu ihan kunnolla. Myös maitoa on kiva kurlata. Välillä unohtuu itse asia, eli syöminen kun "Einstein" keskittyy epäolennaiseen siis kurlaamiseen. Täytyy yrittää ikuistaa tuo tapahtuma vaikka huomenna. Lisäksi Piippis "narisee". En osaa selittää sitä mutta yritän kuvata sitäkin :) Vitsit miten monta kertaa päivässä tuo ipana saakaan mun suupielet korviin.. Ihana tyyppi!!

Kiitos rakkaat lukijat maailman parhaista palautteista. Eräs tuore äiti sai mut purskahtamaan melkeinpä hysteeriseen itkuun ihan vain yhdellä lauseella, "Sairaalassa saisivat antaa tämän sinun blogiosoitteen kaikille tuleville down-lapsen vanhemmille". 
Niin. Olen todella, siis TODELLA onnellinen jos onnistun näillä kirjoituksillani helpottamaan jonkun toisen kohtalontoverin oloa. Se on juurikin sitä kallisarvoista vertaistukea jota me ollaan H:n kanssa saatu myös tarvittaessa ja josta ollaan kiitollisia. 


Asian vierestä, vaikka toivoisinkin että ulkona sataisi jo lunta on ihan pakko hehkuttaa miten mahtavalta tuntuu vetäistä peitto korviin kun sade hakkaa ikkunaan...

Sikälimikäli en ehdi päivittelemään ennen tiistaita, toivotan meidän köörin puolesta oikein rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook