47 rakkauden vuotta

15.21

Kun katson omia vanhempiani, en voi kuin ihailla heidän rakkautensa lujuutta ja sitä kuinka söpöjä yhdessä ovat!

47 avioliittovuotta pitää sisällänsä lukuisia asioita sekä tapahtumia, jotka ovat juurruttaneet nämä kaksi sielunkumppania lujasti yhdeksi. Ovat 9 kertaa saaneet tavata uuden pienen lapsenlapsensa ja rakastaneet jokaista ensitapaamisesta asti - sydämiensä pohjasta. Rakentaneet yhdessä kolme kotia, ja niistä jokaisessa on ollut koko perheen hyvä olla sekä elää. Antaneet kaikkensa kolmelle yhteiselle ipanalle ja pitäneet äärettömän hyvää huolta. Koti on aina ollut turvallinen ja rakkauden täyttämä.




Kun elämässä kohtaa läheisen vakavan sairauden, on se aina kova paikka. Tämä tehokaksikko ei myöskään ole siltä elämässään välttynyt, mutta jaksavat kumpikin "sairastaa" toisen rinnalla ja antaa kaiken rakkautensa sekä tukensa. Hymy ja huumori ei hyydy, vaikka totisia paikkoja matkan varrelle on mahtunutkin.

En usko että pitkään ja hyvään avioliittoon olisi olemassa mitään tiettyä kaavaa. Toiset ihmiset vaan ovat toisillensa täydellisen oikeita, ja se takaa rakkauden kestävyydelle sekä liiton toimivuudelle tukevan pohjan.

Nuo kaksi ihmislasta tuossa kuvassa ovat olleet 47 vuotta toisillensa juuri sellaiset - niin oikeat!
 .

 47 kertaa onnea rakkaat äiti ja isi hääpäivän johdosta! 

<3




You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Hurja saavutus <3 tuntuu että nykyään moiset saavutukset ovat enimmissä määrin harvinaisia! Toivon heille vielä rutkasti yhteisiä ja onnen täytteisiä vuosia lisää ^_^

    VastaaPoista
  2. Voi, miten ihana postaus jälleen kerran! Kiitokset, kun taas pääsin lukemaan blogiasi! Laitoin osoitteen taas talteen :) Linkistä oli apua.

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook