Kun uni ei tuu.

22.28


Yleensä päiväunille nukahdetaan jo pukeutumisvaiheessa mutta siltä varalta etteivät nämä arkirutiinit kävisi liian puuduttaviksi, toljotti vaunuista tänään vaan pieni vastarannan kiiski ja nukuttaminen kesti huomattavasti pidempään kun yleensä. Oli ihan pakko kuvata, sillä tyttö teki kaikki temput taistellakseen unta vastaan. Lopuksi Nukkumatti voitti ja Pirpana saatiin tainnutettua. (Toivottavasti videoklippi näkyy, sillä mulla on ollut pieniä teknisiä pattitilanteita uuden puhelimen myötä).




Taitaa olla meidän tyypillä nyt kurkku kipeänä, sillä huomattiin että "yökkii" vähän väliä ja varsinkin silloin kun herää päivä-/yöunilta. Vaikuttaa siltä että siellä kurkussa on joku epämiellyttävä tuntemus. Pikku yskäkin on ilmestynyt kuvioihin. Niin ja sitten se ääni on vielä aika-ajoin käheänä. Tästä syystä varmaan nukahtaminenkin oli vaikeampaa kun yleensä. Taas peukut pystyyn että selvitään vähällä. Ja varpaat kans.

Viimeyönä mun unessani syntyi jo tutussa synnytys-salissa tyttö meidän perheeseen. Jännä että näin tämän ensimmäisen synnytykseen liittyvän unen nyt, sillä Pirpanaa odotellessa kävi ihan samalla tavalla hyvin pitkälti samoilla viikoilla. Tytöstä näin unta ja tyttö tuli. Muistan kyllä että edellisen odotuksen aikana ehdin nähdä poikaunia myös että eipä kai näihin unosiin kannata liiaksi uskoa. Niin jännittävää. Ajattelin että en tälläkertaa rakenneultrassa kysykkään suoraan vauvan sukupuolta vaan käsken kätilön näyttämään "the paikan" ja teen siitä sitten omat johtopäätökseni. Sitten jänskätään synnärille asti ja testataan että olisiko musta todella kätilöksi :)

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook