Sunnuntai

23.30

 

Noniin, käytiin tänään taas tekemässä jo perinteeksi muodostunut sunnuntaikävelylenkki. Pirpana nukahti vaunuihin niinkuin aina ja me päätettiin sitten pitää epäviralliset terassikauden päättäjäiset (Vol.1) koko perheen kesken. Ja tietysti omalla kotiterassilla. Kuunneltiin Pearl Jamia ja juotiin kokista. Vähän erilaista fiilistelyä kuin ennen mutta ihanaa oli! Ja Pirpana nukkui piiitkät päikkärit. Liekö sitten Eddie Vedderin ansiota.. ;) Oli miten oli, hetki oli arvokas ja täynnä pieniä onnenhippusia.
Illalla maisteltiin ensimmäisen kerran sosetta ja hyvinhän tuo maistui. Olisi varmaa maistunut enemmänkin mutta en uskaltanut antaa kun sen yhden teelusikallisen. Ei kiitos enää yhtään ylimääräisiä masukipuja. D-vitamiinit eli "rututipat" riittää toistaiseksi.

http://vimeo.com/20034229 Suosittelen katsomaan tuon linkittämäni musavideon. Näin sen tänään ensimmäistä kertaa ja mun mielestä se on aivan upeasti tehty. On toinenkin syy miksi se tuntuu.. no, erityisen hyvältä. Katsokaa niin ymmärrätte. Hieno kappalekkin! 

Ihanaa että Down-ihmisiä näkyy kokoajan vaan enemmän ja enemmän televisiossa sekä muualla mediassa. Vai johtuuko se sitten vaan siitä että asiaan kiinnittää jotenkin eri tavalla huomiota nyt kun minulla on tuo oma ihanainen? Vaikea sanoa. Toisenlaisista frendeistäkin alkaa loppusyksystä toinen tuotantokausi, tuskin maltan odottaa! Viimeksi kun sarja tuli TV:stä, musta tuli ohjelman suuri fani. Kukapa olisi uskonut että parin vuoden päästä aihe koskettaa mua näin läheltä. Elämä on ihmeellistä! :)

Uusi viikko edessä ja uudet kujeet myös. Katsotaan mitä keksitään ;)

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Se sarja on aivan paras! Tulleekoha siitä uutta kautta vielä? :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook