Leluostoksilla

0.43



 Tänään oli kiva päivä(tosin tämän päivityksen julkaisun aikaan mennään jo tiistain puolella), varsinkin perheen pienimmän mielestä.  Käytiin vihdoin ja viimein ostamassa The Lelu, johon Pirpana rakastui vieraillessaan viimeksi serkkutyttönsä luona. Itse en ollut sitä näkemässä mutta Isi kertoi että oli erityisen ihastuksissaan. Ja onhan se värikäs ihanuus kovin kiinnostava edelleen. Huolettaa vaan Pirpanan kallis maku sillä tuo mokoma riikinkukko maksoi 19 euroa! No, mitä vain pikkuiselle. Hemmottelen tyypin ihan piloille mutta oon päättänyt että nyt saan vielä niin tehdäkkin kun ei se oikein tajua näiden juttujen päälle :)

Sitä on joskus tullut mietittyä että erityislapsen kanssa varmaan helposti syyllistyy ylimääräiseen paapomiseen joka saattaa olla haitallista kehityksen kannalta ja kostautua sitten myöhemmässä vaiheessa. Down-lasten kanssa tietyt jutut vaatii vähän enemmän harjoittelua kun normaalisti ja tämän takia ollaan jo nyt yritetty lukea Pirpanalle paljon ja muutenkin höpötellä sekä laulella. Uskon että meidän tapauksessa näitä asioita ei voi liian aikaisin aloittaa. Kovin sosiaalinen tyttö tuntuu olevankin ja hienosti ottaa kontaktia sekä hymyilee vastavuoroisesti. Toki ujostelee vieraita ihmisiä mutta tuttujen kanssa höpöttelee jo tosi kivasti. Erityisesti mun sisko saa tytön melkeinpä transsiin asti !

Aamut ja päivät onkin meillä sitä onnellisinta aikaa. Silloin hymyillään ja höpötellään iloisesti ja ollaan muutenkin hyväntuulisia. Nyt viimeisen viikon aikana illat ovat muuttuneet todella hektisiksi ja äänekkäiksi. Ei hyvällä tavalla ollenkaan. Meilläkin on nyt sitten "rutuaika", niinkun edesmennyt mummoni asian aikanaan ilmaisi. Rutuaika alkaa siinä kuuden seitsemän tienoolla ja jatkuu parhaimmillaan puoleenyöhön. Kiva juttu. Honeymoon on ilmeisesti nyt sitten vietetty! Ei vaan, musta on ihan hyvä asia että tytöstä löytyy se toinenkin puoli sillä luonnettahan pitää olla ;) Salaa ehkä jopa odotin tätä. Kunhan nyt vaan pitäytyy näissä desibeleissä eikä tuosta enää villiinny.

Tänä iltana taisteltiin Nukkumattia vastaan ihan tosissaan mutta tuohon se nyt sitten loppujenlopuksi nukahti äidin viereen. Tuttuihin ja turvallisiin jumpsutuksiin. Siihen missä Pirpanan paikka on nyt ja tulee aina olemaan. Siinä sydämen kohdalla.





Ylhäällä oleva kuvasarja on napattu tänään ennen kun lähdettiin leluostoksille ja tuossa vieressä se paras kaveri nyt sitten nököttää. Valitettavasti myös Taiga kiinnostui siitä joten nyt joudutaan olla erityisen varovaisia ettei riikkari joudu höyhennettäväksi ennen aikojaan...

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook