Onko siitä ihan oikeasti vasta 4 kk kun tuo pieni rakas syntyi ja mullisti meidän maailman?! Elämä ennen Pirpanaa tuntuu jo niin kaukaiselta. Kyllähän se vanhemmuus muuttaa ihmistä. Itse koen muuttuneeni sopivasti. Yhtäkkiä sitä on vaan vähän vahvempi kuin ennen. Elämä ei pyöri oman navan ympärillä niin paljon kuin ennen. Hymyilee ja nauraa enemmän kuin ennen. Kaikinpuolin helpompi olla vaikka välillä ehkä väsyttää hiukan enemmän kuin ennen. Ehkä nyt olikin mun kohdalla juuri oikea aika "ryhtyä" äidiksi. Hoivavietti alkoi kasvaa jo kiusallisen voimaakkaaksi.

Kyllähän sitä omaa aikaa kaipaa välillä kovastikkin. Ja ehkä sitä jossainvaiheessa taas saakin. Viimeksi kun yritettiin ottaa hääpäivän kunniaksi H:n kanssa vähän omaa aikaa niin loppujenlopuksi H jäi hotelliin nukkumaan ja mä lähdin neljän aikaan aamuyöstä taksilla kotiin syöttämään tyttöä. Kukaan ei sitä vaatinut mutta mulle "tuli vaan sellainen tunne" :D Joku äidinvaisto se varmaan oli sillä kun pääsin kotiin, oli Pirpana juuri herännyt eikä huolinut tuttipulloa. Mummin ja papan aamuyö olisi ollut kaikkea muuta kun rauhallinen. No, Deftones ja kaverit tuli nähtyä sekä moikattua ja ilta oli todella hauska noin muutenkin.

Pirpana 4 kk juttelee riikinkukolle

Sitten takaisin tähän päivään. Tänään on tullut lueskeltua  muiden äitien kokemuksia ja tarinoita siitä kun ovat erityisiään odottaneet. Todella hämmentävää huomata kuinka monella on ollut jo odotusaikana aavistuksia siitä että kaikki ei ole normaalisti. Toki jokainen äiti sitä pelkää mutta nyt ei ole kyse peloista vaan jostain ihan muusta. Itse muistan myös odotusaikana maininneeni H:lle eräänä iltana että "Mitäs jos meidän tytöllä onkin Downin syndrooma?" H suhtautui siihen parhaimmalla mahdollisella tavalla, "No sitten on, turha sitä on etukäteen miettiä". Näin jälkeenpäin mietittynä, kun kätilö synnytyksen jälkeen mainitsi erityispiirteistä, mä olisin voinut olla siinä tilanteessa paljon enemmän hämilläni. Olin tosi rauhallinen ja nyt oonkin miettinyt, voiko olla mahdollista että jossain alitajunnassa osasin odottaa sitä uutista? Toisaalta, kyllähän mä koko odotusajan hoin sitä perinteistä kun vauvan tulevasta sukupuolesta keskusteltiin, "Ei väliä kunhan on terve". No, nää on kivoja ajatusleikkejä. Ja onhan tyttö terve. Näin 4 kk synnytyksen jälkeen voinkin todeta, että Down-diagnoosi oli oikein hyvä uutinen vastaanotettavaksi. Saatiin lapsi ja samalla erityinen lahja. Ja tuo tunne vain voimistuu kokoajan..