Maitokahvimedian juhlahumussa

16.54


 Viikko sitten lauantaina vietimme Maitokahvimedian 1-vee synttäreitä meidän puutarhassa ja olen vieläkin aivan onnessani siitä, kuinka upean illan onnistuimme ihanaisten kolleegoiden kanssa taasen järkkäämään! Kiitos rakkaat armaat!

Niin kuin aikaisemminkin, myös näissä kemuissa oli mukana meille entuudestaan tuntemattomia (ja tuttujakin) MKM-seuraajia. Ihan mahtavaa porukkaa saatiin taas juhliin mukaan ja oli tosi kiva tutustua jokaiseen arvonnan kautta kutsun saaneeseen. Eräs juhlavieraista kertoi minulle edesmenneestä siskostaan, jolla oli myös ds. Hän sanoi kaipaavansa sisartaan valtavasti ja lopuksi totesti mulle: "Varmaan tiedättekin, että te olette saaneet lottovoiton". 

 Nämä on niitä kohtaamisia, joita minä en äitinä koskaan tule unohtamaan.


Lämmin kiitos sponsoreillemme siitä, että saimme myös antaa kutsuvieraille kotiinviemisiä Globe hope-kangaskassillissen verran. Illan yhteistyökumppanit muutenkin mahdollistivat näiden kesäkemujen täydellisen onnistumisen - tarjoilut olivat erittäin maistuvat!

Tilasin pari päivää aikaisemmin Kauppahalli24-palvelun kautta salaattibuffa-ainekset ym. herkut pöytään ja lauantaina puoliltapäivin 6 kassillista herkkuja toimitettiin meidän kotiovelle. Todella näppärää ja vaivatonta! Meidän perhe jäikin nyt satavarmasti tämän palvelun käyttäjäksi.


Illan aikana maistelimme tuusulalaisen pienpanimo Maku brewingin oluita ja nautiskelimme Yalumba viinejä, joita oli tarjolla neljän eri rypälelajikkeen verran. Alkoholittomina vaihtoehtoina tarjoilimme Raikastamon greippi- sekä omenaluomumehuja.



Ja niin kuin aina, myös näissä kemuissa juotavat tarjoiltiin jo tutuiksi tulleista supersöpöistä kahvikupeista, jotka jäivätkin nyt mulle hoitoon. Asettelin ihanuudet keittiön hyllylle näkyvälle paikalle - ovat niin kauniita katsella.


Goodie bägeihin sujautimme mm. nämä Bette Boksit. Tässäpä vähän sisältöä nähtäväksi.


Myös näitä suloisia Hiilit-kortteja löytyi lahjusten seasta. Näistähän voi tehdä vaikka kauniin taulun hyvin pienellä vaivannäöllä. Piippis muuten lahjoitti eskarin opelle sekä avustajille Hiilit-avaimenperät ja magneetit kesäloman alkaessa, kiitokseksi hyvästä hoidosta.


Tähän väliin haluankin muuten nyt vinkata että jos tuo ylläoleva lahjakassin sisältö silmää hivelee, niin kannattaa pikapikaa kiiruhtaa Maitokahvimedian instagramiin ja käydä osallistumassa kilpailuun, jossa voi voittaa itselleen yhden ylimääräiseksi jääneen kassin. Aikaa on huomiseen iltaan asti.

 Onnea osallistuneille!


Ja tässäpä viisi kuudesta tiimiläisestä. Jos joku ei vielä tiedä, niin tosiaan minun lisäksi Maitokahvimedialla bloggaa tällä hetkellä:


Hieno porukka, sanon!


Hurlumhei-blogin takana kirjoitteleva Saara taikoi ihastuttavia glitter-meikkejä vieraille näillä Glitternistin kimalteilla. Jokainen vieras sai myös omaa glitteriä kotiinviemisiksi ja itse olenkin jo  lukuisia tatskoja taiteillut. Pienin on niistä kovasti innoissaan!


Saimme koristeltua puutarhan tosi nätiksi ja kivan illan kruunasi H:n velipojan Antin live-musisointi, josta laitankin tähän alle pienen maistiaisen. Suosittelen lämpimästi visiittiä nettisivuille (linkki löytyy postauksen lopusta) ja jos vaan ikuna tarvetta trubaduurille tulee, kannattaa vakavasti harkita Antin buukkaamista. Kertaakaan ei ole pettymystä tuottanut ja hoitihan tuo meidän häämusapuolenkin aikanaan upeasti. 




Karkkibuffa oli täydellinen! Myös lapsivieraat sen ääressä viihtyivät.



Juhlakoira Rytikin viihtyi koko kemujen ajan takapihalla vieraiden parissa, ja kovasti jätkän iso koko ihastutti juhlakansaa. Olipahan muuten väsynyt poitsu iltasella, kun viimeiset vieraat olivat lähteneet!

Kuva: Metsäemo




 Kiitos otosten lainaamisesta Saara ja Mira-Marie! Itsehän en taaskaan muistanut kuvia juurikaan räpsiä, sillä "emännöiminen" haukkasi suurimman osan huomiostani. Onneksi meidän yhteisössä monet asiat ovat yhteisiä ja kuvien lainaaminen on tosi ok. 

Kiitos kaikille juhliimme osallistuneille sekä yhteistyökumppaneille. Kiitos Maitokahvimedian naikkoset ja siipat, että olette.

Tässäpä vielä juhliemme sponsorit aakkosjärjestyksessä:


You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook