Vaikka on ihana kesä, se vuoden paras aika, on pieneen melankoliaan taipuvaisella naisella tapana pulahtaa aika-ajoin hieman syvempiin aallonpohjiin. Onneksi nuo pienet kahlaukset ovat hyvin lyhytkestoisia ja tätä kirjoitellessanikin naurattaa koira, joka sinnikkäästi yrittää tyrkyttää mulle haisevaa ja limaista Ikean pehmopalloa. 

Mutta tosiaan, näin juhlan (juhannus) jälkeen illat usein koettelevat minua. Olen hyvin hyvin tyytyväinen elämääni juuri nyt, mutta läheisten rakkaimmistakin rakkaimpien sairastelut vaikuttavat aika-ajoin myös mun omaan psyykkiseen hyvinvointiin. Se lienee ihan luonnollista ja onneksi melankoliasta huolimatta pyrin yleensä ajattelemaan positiivisesti asioista - se helpottaa suuresti näissä hetkissä. Vaikka pienen pelon kanssa joutuu elämään lähestulkoon koko ajan, siihen tunteeseen oppii ja kasvaa.  Olen karaistunut paljon kahdessakymmenessä vuodessa. 

Myös syksyllä alkava uusi arki saa polvet usein tutisemaan kauhusta. Mitenkähän ihmeessä tulemme selviämään arkiaamuista,kun se jo yhden eskarilaisen kanssa oli vaikeaa?

Jokaisella meistä on omat heikot kohtamme ja tärkeinta kai olisikin löytää keinot niiden ylitse pääsemiselle. Itse käytän näissä hetkissä apunani luontoa ja metsää. Tänäänkin mieli virkistyi huomattavasti kun pakkasin tytöt kaksosrattaisiin, kiinnitin kundille kypärän päähän,istutin pyörän satulaan ja lähdimme yhdessä aurinkoiselle kävelylenkille lähiseudulle. Perhoset lentelivät viereisellä niityllä ja ilma oli kesäisen lämpöinen. Melkeinpä hikinen. W:n kanssa harjoittelimme suojateillä pysähtymistä ja jätkä osaakin jo hienosti!

Toinen toimiva keino on heittää vanhat petivaatteet pesukoneeseen ja pujahtaa illalla nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Tämä toimii mulla aina. Tämän myös tein tänään.

Aampäivällä aloitin myös viikonloppuna juhlittavien synttäreiden järkkäilyt ja kun sain netin kautta tilattua ostokset sunnuntaiksi, keveni olo kummasti. Lauantaina herkut kannetaan puolestani ovelle - siis kuinka näppärää se onkaan?! Tämä on suuri palvelus minulta myös pienille, joiden ei nyt tarvitse lähteä meidän vanhempien kanssa kesäpäivää kaupan käytäville viettämään.

Lomapäivien bonus-piristäjänä toimii nyt myös tuo extempore kasvimaani, joka kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä. Seuraamme lasten kanssa tilannetta päivittäin ja muksut saavat hoitaa kesäkurpitsojen sekä herneiden kastelun. Tein huvikseni pienen testin ja heitin siemenet pari viikkoa sitten multaan etupihan kukkapenkkiin. Ja kuinkas kävikään? Siemenet ryhtyivät kasvamaan vihanneksiksi. Olen nyt ehkä vähän hurahtanut, ja ensi kesäksi suunnittelenkin jo kovasti oman kasvihuoneen rakentamista. Tälle kesälle moinen taitaa jo olla myöhäistä? 

Iltaisin yritän suunnata ajatukset vain positiiviseen. Kiitän onnistuneesta kantasoluhoidosta ja mahdollisuudesta siihen. Kiitän isän onnistuineista operaatioista menneiden vuosien ajalta. Kiitän jokaisesta onnellisesta yhteisestä hetkestä rakkaiden läheisten kanssa. Kiitän anteeksipyynnöistä, halauksista ja hymyistä. Naurunräkätyksistä.

Olen kiitollinen siitä että saamme olla lähellä perheidemme jäseniä ja että näemme viikoittain.  Että isovanhemmat ovat lasten elämässä vahvasti läsnä.

Ja vaikka nyt välillä vähän normaalia enemmän huolettaakin niin tiedän, että selviämme tulevista haasteista. Se on selvää.  Selviämme eskarin alusta, selviän opiskeluistani, ekaluokkalaisemme selviää hienosti ja sairaudet selätämme. 

Hirmuisesti onnellisia asioita ympärilläni on. Olen kiitollinen niistä.

Ai niin mainitsinko jo kirjoittamisen? ;) Voi kuinka olo keveni kummasti tämänkin terapeuttisen höpinän vuoksi.