Uusi ja raikas syyslook

12.27

Mitäpäs jos eläisin hetkessä juuri nyt? Rohkenisin toteuttaa unelmiani, enkä liiaksi murehtisi sitä mitä muut minusta ajattelevat? 

Näihin itse itselleni esitettyihin kysymyksiin vastasin viikonloppuna kyllä, ja jo eilen toteutin yhden pitkäaikaisimmista haaveistani. Annoin veljeni Juhan Hair Espacesta leikata viimeisetkin blondatut ja kärtsänneet hiukseni roskakoriin, ja nyt mulla on ensimmäistä kertaa elämäni aikana hiukset, joita en saa hätäisesti vetäistyä sykerölle taakse. Fiilis on todella mahtava, voin kertoa. Jopa tyylikäs?!

Lähtötilanne oli tämä. 

 



 Vaikka takana on jo kohta 8 kk oman luonnollisen hiusvärin kasvattamista, on takana myös useita vuosia jatkunut blondaus sekä värjäyskierre, joka todella näkyi mun hiuksissani vielä eilen kampaajan tuoliin istahtaessani. Sanoin Juhalle, että värjäystä en halua ja yhdessä totesimmekin, että nykyinen hiusväri on itseasiassa tosi ok. Siispä aloitimme heti saksimisen.






Tässä uudessa kuontalossa ainoa ongelma on se, että en voi olla hiplaamatta hiuksiani. Niin pehmeät ja täydelliset ovat! Helsingistä kotiin startattuamme, olivat mun hiukset kauniisti aseteltuna paikoillaan, mutta Keravan liittymän kohdalla tämä pakkomielteeni oli jo selvästi havaittavissa myös silmin. Silti näyttävät hyvältä!


 Olen aina pitänyt itseäni maailman surkeimpana kampauksen tekijänä mutta eilen tajusin, että mä olenkin ollut vain sekä ainoastaan maailman surkein PITKIEN hiusten kampausten tekijä. Tämä lyhyt malli avasi aivan uudet ulottuvuudet mun maailmassani, ja yhtäkkiä osaan laittaa omiin hiuksiini lukuisia kivannäköisiä kampauksia!

Nyt on kyllä hyvin vahvasti sellainen fiilis, että tämä look on tullut jäädäkseen. Ja mikä parasta, tästä eteenpäin mulla tulee olemaan terveempi hiuslaatu kuin kymmeniin vuosiin!

Tässä vaiheessa haluan sydämeni pohjasta kiittää veljeäni, joka sai mut vakuuttuneeksi siitä, että tämä lyhyt hiusmalli tulee sopimaan mulle varmasti. Raudanlujaan ammattilaiseen on helppo luottaa, näin se vaan on. Juhalle voi varata aikaa Hair Espacen nettiajanvarauksesta TÄÄLTÄ


 Meni 30 vuotta, että uskalsin. Eräässä facebook-ryhmässä joku ennustikin seuraavan tapahtuvan: Tänään katson peiliin ja ajattelen "Miksi mä en tehnyt tätä jo aikaisemmin?".

Noh, mitäs tykkäätte? :) 

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kyllä se vaan aina piristää, kun saa jotain uutta kivaa :)

      Poista
  2. Hyvin sopii tuo uusi kampaus sinulle. Taisin jo joskus aikaisemminkin sanoa, että kokeilepa lyhyttä tukkaa. Olit mukamas liian pyöreäposkinen silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Olin mielestäni edelleen liian pyöreäposkinen, mutta nyt en enää jaksanut välittää siitä. Positiivisesti yllätyin lopputulokseen :)

      Poista
    2. Juu... noissa alimmissa kuvissa on häivähdys Monacon ruhtinattaren hiustyylistä ja olemuksesta.

      Poista

Suosituimmat

Facebook