Ollappa spontaani. Saadappa ajatus keskellä kesäkuista iltaa ja näpytellä viesti Suomen tämänhetkisistä hyväntekijöistä kuuluisimmalle.

Viestini ajatus oli jotakuinkin se, että voin tarvittaessa toimia aputonttuna ja etsiä muutaman sellaisen perheen ilahdutettavaksi, jotka ovat joutuneet kokea vuosien varrella lukuisia sairaalajaksoja ja vastoinkäymisiä - meitä DS-perheitä kun on niiiin laidasta laitaan. Toiset saavat vähän enemmän arkeensa niitä ikäviä liitännäisiä - meidän perhe ei sellaisista tiedä mitään.

"Jos yhteistyössä Muumimaailman kanssa lahjoittivat 30 lippua Touretten syndrooma-perheille, niin taidanpa vinkata myös meistä Downiaisista?" -ajattelin.
 

No, päätin sitten painaa sitä enteriä hetken mielijohteesta. Olin varma, että vastausta joudun odottelemaan, vaan kuinkas sitten kävikään? Parin tunnin päästä mun messengeriin kilahti viesti, jossa Brother Christmas ehdotti seuraavaa: "Mitäs sanoisit, jos laitetaan Ds-lapsille sekä heidän perheilleen 100 ranneketta Lintsille 12.8? Saatko järjestettyä?"

"KYLLÄ! SAAN! Onko tämä oikeasti tottakaan?!"

Ja siitäpä se homma sitten lähti kivasti rullaamaan eteenpäin. 100 nopeinta sai liput varattua, ja bonuksena saimme vielä 32 lippua lisää. Kuukauden sisään olen sitten assarin roolissa ottanut vastaan peruutuksia ja luovuttanut lippuja jonossa seuraaville. Pelkäsin etukäteen että mokaan tämän jotenkin tosi pahasti, mutta eilen sain onnekseni todeta kaiken menneen aikasta kivasti nappiin ja suuremmilta kämmäyksiltä vältyttiin.

Aurinko paistoi Linnanmäellä sekä tyytyväisten Downiaisten kasvoilla että pilvettömältä taivaaltakin. Ei ollut myrskystä tietoakaan, vaikka trombeista varoittelu saikin allekirjoittaneen edellisenä iltana vähän säikkymään.

Tässä hilppasen verran meidän perheen tunnelmia kuvien muodossa:

Meidän ipanat ovat vielä vähän arkoja laitteissa pyörimään, mutta toki muutamaa päästiin testaamaan. Eniten kuitenkin nautiskeltiin Lintsin helteisestä tunnelmasta, ja varsinkin W innostui kovasti pelihallin antimista..
 

.. no kyllä ne tytötkin sitten veljensä vanavedessä.. 

 Piippis on pari senttiä vajaat metrin, ja kerran pääsi iso suru, kun ei neitosta laitteeseen huolittukaan.. Onneksi äidin kanssa heppailu sai murehet unohtumaan. Vähän meitä kyllä jäi mietityttämään, että miksi Piippistä selvästi pienempi poika pääsi isänsä kanssa tuohon laitteeseen, mutta me jouduimme vastaanottamaan pettyneen itkun..? Noh, tää nyt oli loppupeleissä pieni murhe kaiken muun riemun keskellä.

Lienee siis sanomattakin selvää, että hymyssä suin muistelen eilistä Lintsi-päivää, jonka meille asianosaisille mahdollisti Kotipizza sekä Brother Christmas.

Olo on kiitollinen. Niin hyvä fiilis kaikkien meidän Downiaisten puolesta ja tästä tempauksesta sain toosi paljon puhtia tulevaan! Mahtavaa oli tavata jo entuudestaan tuttua vertaisväkeä, mutta kiva oli tutustua myös uusiin. Sain muutaman todella liikuttavan halauksen eilen, ja niiden voimalla jaksan piiitkälle syksyyn uusien arkisten haasteiden parissa.

Hyväntekeväisyys on vain sekä ainoastaan hieno asia. Hyväntekeväisyyden saralla ei koskaan ole tekijöitä liikaa. Oma kipinä kasvoi liekiksi. Rahaa minulla ei ole liiaksi, mutta hyvää voin tehdä siitäkin huolimatta.. koska oma blogi, sekä blogiyhteisö.

 Kiitos Kotipizza, Brother Christmas ja Downiaisten jengi. Toivottavasti tehdään jatkossakin yhdessä hyviä juttuja. 

<3