Viikonloppu oli täynnä menoa ja meininkiä, yllätyksiä sekä pieniä pettymyksiäkin. Lasten kanssa puuhasteltiin jos jonkinlaista, ja kerronpas nyt tähän alkuun vaikkapa lauantain teatterikokemuksestamme.

Sain kummitädiltäni lahjaksi 5 lippua Taidepäiväkoti Konstin jokavuotiseen kevät-esitykseen, ja pohdiskelimme pitkään, että uskallammeko paikanpäälle koko perheen voimin. Että jaksaako tuo meidän sangen vilkas kuopus keskittyä, ja onnistummeko pitämään koko jengin kasassa kun yksi karkailee jatkuvasti oikealle ja toinen vasemmalle? Ajatus vain yhden lapsen hoitoon viemisestä tuntui kuitenkin vähän pahalta, ja niinpä päätimmekin yrittää, josko selviäisimme kolmen lapsen kanssa tuosta kulttuurikokemuksesta.

Ja niinhän siinä kävi, että lauantai-päivän suurin yllättäjä oli pikkuneiti H, tuo rakas menevä kuopuksemme. Alussa neitokainen oli vähän levoton kun piti odotella esityksen alkamista, mutta samantien kun musiikki starttasi,  jähmettyi tyttö paikalleen ja nautiskeli esityksestä nätisti väliaikaan asti – isin sylissä käsiään yhteen taputellen. Väliajalla käytiin syömässä pullat ja juomassa kahvit sekä mehut, jonka jälkeen #mikäpäivä-esitys vielä jatkuikin tovin. Toinenkin puolisko esityksestä sujui kivasti, ja myös me vanhemmat saatiin nautiskella suloisten eskarilaisten, sekä heidän vanhempiensa esiintymisestä täysin siemauksin.

Piippiksen kanssa saa kyllä olla edelleen silmä tarkkana, ettei tytsy pääse livahtamaan karkuun. Tehtiinkin H:n kanssa selkeä työnjako, että kuka kenenkin perään katsoo, ja tällätavalla homma toimi suht hienosti.

Nyt on kyllä ihan mukavan luottavainen fiilis toukokuun Sampo-nukketeatterikokemusta silmälläpitäen. Nää meidän tyypit selkeästi viihtyvät tällaisten kulttuurielämysten parissa, ja kunhan homma suunnitellaan etukäteen kunnolla, selviämme varmasti näistä jatkossakin kunnialla.

No sitten pari sanasta viikonlopun ei-niin-onnistuneesta tuokiosta.

Sunnuntaina päätettiin lähteä syömään äiskän synttärilounasta uuteen paikalliseen Sushi-ravintolaan koko jengin kanssa, mutta tälläkertaa kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Pääpiirteittäin homma meni niin, että perheen pikkunaiset eivät diggailleet tästä ravintola-ajatuksesta,  ja meidän lounashetki jäikin sitten harvinaisen lyhyeksi.

Kirkumista ja huutoa. Lahjominen ei onnistunut. Mikään ei onnistunut. Äidillä posket helotti punaisena, ja ihmisten katseet saivat nolostumaan. Napattiin tytöt kainaloon ja poistuttiin paikalta kovaäänisesti ;) Koskaan ei ole kolmen kilometrin matka keskustasta kotiin rattaiden kanssa taittunut niin nopeasti, kun pikku raivaripuuskissani puolijuosten lapset kotiin kärräsin. Nyt jo vähän naurattaakin.

Seuraavana päivänä isi haki take awayt.

Ravintolaepisodista huolimatta viikonloppu oli tosi ihana, ja sen kruunasi isin eilinen vapaapäivä. Kävin hierojalla ja sain kuulla lihasteni olevan kireät kuin "viulunkielet". Kyyneleet melkein valuivat poskilla kun hieroja runnoi ensimmäisiä lihaksia auki. Eipä siis jäänyt ainoaksi kerraksi tuo eilinen, ja ensiviikolla luvassa taas uusi sessio, kunhan jomotus hartioilta häviää. Mä tiesin tämän jo melkein etukäteen, sillä tuntemukset päässä ovat viimeaikoina puhuneet niska-hartiajumin vahvasta läsnäolosta. "Kolme raskautta peräkanaa ovat tehneet tehtävänsä", sanoi hieroja. Hyvä kuitenkin, että asiaan tuli nyt selvyys, ja syy omituisille oireille avautui. Toivottavasti avautuvat myös lihakset näiden tulevien viikkojen kuluessa..

Eilen illalla tehtiin vielä kävelylenkki koko perheen voimin, ja kiva viikonloppu sai suloisen aurinkoisen päätöksensä. Lapset kävelivät nätisti samaan suuntaan, ja yhteinen koiralenkki oli tälläkertaa jotenkin vaan niin täydellisen onnistunut kokemus. Aina kun näin ei ole ollut.

 Nyt on kyllä jotenkin erityisen ihana fiilis. Odotettu kesä taas edessä, ja mikäs sitä vietellessä, kun sen saa tehdä maailman parhaimmassa seurassa! Näiden tyyppien kanssa on oikeasti jo tosi mukavaa.

Onnellinen olo. Jos nyt voisin, pysäyttäisin ajankulun hetkeksi tähän.