Kevätprojekti

23.27

Kevät tuo jokavuosi mukanaan innostuksen muutokselle. Ainakin mun elämässäni. Tänään aloitin projektin joka on kuumotellut takaraivossa jo pitkään, mutta en ole jaksanut siihen vaan ryhtyä. Nyt kuitenkin tuota ylimääräistä energiaa tuntuu riittävän, ja tämän saavat tälläkertaa lapset tuntea nahoissaan.



Meidän kotona on kaksi huonetta lasten omassa käytössä. Tähän asti huoneet ovat olleet kumpikin pelkkää sänkyä ja lelua, vailla häivähdystäkään yhtenäisestä sisustuksesta. Nyt olen siis päättänyt tehdä muutoksen ja tänään homma lähtikin käyntiin siitä, että kannoimme kaikki kolme lasten sänkyä samaan huoneeseen. Pohdiskelin tätä asiaa tovin ja tulin siihen lopputulemaan, että tälle kolmikolle ihan hyvä ratkaisu on vielä yhteinen leikkihuone sekä yhteinen nukkumishuone. Katsotaan sitten myöhemmin kun vaatimustaso ipanoilla kasvaa, että mitä seuraavaksi tehdään tälle tilanteelle. Voisi ainakin kuvitella, että jossainvaiheessa tuo keskimmäinen haluaa ihan ikioman osionsa kodista, ja sinne ei varmaan prinsessoilla olekaan sitten asiaa. En tiedä. Katsotaan.

Kuvan otin tänäiltana ennen nukkumaanmenoa. Jännitin vähän sitä että kuinkahan malttavat uinahtaa, mutta turhaanpa taas etukäteen moisia mietin. Sinne nukahtivat yhtä nopsaa kuin eilenkin, ja jäivät kolmistaan tuhisemaan huoneeseen äidin sulkiessa myhäillen oven mennessään. Tämänhetkinen tilanne siis on vielä täysin keskeneräinen, ja tästä eteenpäin lastenhuoneprojekti jatkuu sekä etenee päivä päivältä omaan tahtiinsa. Ei siis ole tarkoitus tehdä tästä uutta stressinpaikkaa arkeen lisää, vaan ehkä enemmänkin sellainen kiva voimaannuttava puuhastelu.

Tänään mahtavinta oli huomata, että yhteinen unihuoneajatus ei ollut ainakaan ihan täysi floppi. Saa nyt nähdä, että mitä yö tuo tullessaan. Toivottavasti aamulla olen vielä samoilla linjoilla tämän asian suhteen ja jos olen, alkaa huomenna tapetin repimis hommat toisessa huoneessa. Palailen näihin juttuihin sitten lisää muutosten myötä. 

Nyt Nippon greeniä kitusiin , Elloksen alennuskoodin kera shoppailemaan ja pieni hetki yksin sohvanpohjalla röhnöttäen. Linnut lauleskelee äänekkäästi ulkona ja valoakin vielä riittää. Huomenna musta räpsitään vähän kuvia Otavamedialla eli piipahdus Helsinkiin luvassa jälleen. Ehkä suoriudun koitoksesta.

Aikaansaanut olo. Ei nää maanantait nyt niin hassuja päiviä olekaan..

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook