Piippis kävi tänään hammaslääkärissä, niinkuin aikaisemmassa postauksessa jo tosiaan kerroinkin tapahtuvan.

Neiti käyttäytyi yllätykseksemme kuin vanha tekijä, ja avasi jokakerta suunsa reippaasti – vaikka välillä vähän yököttikin. Takahampaassa ei ollut reikää, mutta sieltä löytyi ds-henkilöille tyypillinen kiillevaurio. Kuulemma nämä tällaiset eivät ole hampaiden pesusta kiinni, vaan ovat hampaassa jo ikenestä läpi puskiessaan. Vaurio ei vaadi toimenpiteitä.

Vaikka tytsy narskuttaa hampaitansa paljon, se ei kuulemma näkynyt purukalustossa ollenkaan. Tämä on hämmentävää, sillä helposti narskuttelun määrästä voisi luulla toista. Tällähetkelläkin tilanne on ihan mahdoton, kun tuo viheliäinen ummetus taas vaivaa. H:n kanssa olemmekin pistäneet merkille, että narskuttelun tiheys on suoraan verrannollista stressitekijöiden määrään. Tuntui kuitenkin hyvältä kuulla, että hampaiden kuntoon tämä toiminta ei juurikaan vaikuta, sillä asia on meitä vähän tässä viimeaikoina huolestuttanutkin aikas paljon.

Hammaslääkärin tietämys downin syndroomasta yllätti meidät vanhemmat positiivisesti, ja luotto oman kuntamme hammashuoltoon kasvoi aivan uusiin sfääreihin. Lääkärin mielestä Piippis oli "kuin pieni nukke", ja niinkuin arvata saattaa, tuo kommentti sai äidin kyyneliin. Siihen kun ei muutenkaan paljon vaadita.

Sydän täynnä rakkautta. Että juuri minulle tällaset tyypit on annettu?

<3