Minun haasteeni sinulle

22.17


Sain lasteni mummulta, omalta anopiltani sekä ystävältäni tämän runoteoksen Piippiksen synttärijuhlissa. "Näissä runoissa kehitysvammaiset ja heidän omaisensa antavat luvan tunteille tulla".  Tuo mahtava teos inspiroi minua seuraavaan:

Mä itse olen kohta neljän vuoden ajan kirjoitellut meidän elämästämme ja se on ollut tämänhetkisen elämäni harrastuksista parhain sekä voimaannuttavin. Nyt haluaisin ensimmäisen kerran blogihistoriassani heittää ilmoille ihan oikean haasteen. Sinä bloggaaja, kirjoita postaus aiheesta "Erityisiä kohtaamisia". Sinä lukija, laita kuva instagramiin tai jaa päivitys facebookissa käyttäen hashtagia #erityisiäkohtaamisia. Jakakaamme kokemuksiamme sekä tuntemuksiamme aiheeseen liittyen. Kaikki muistot sekä ajatukset ovat tervetulleita. Jatketaan vielä hetkenaikaa sitä, minkä Pertti Kurikan Nimipäivät hienosti aloitti. Kiitos bändille, sekä taustajoukoille. Todellisille, upeille voittajille <3

Vammaisuus ei ole tabu. Nyt on tullut aika levittää tietoisuutta isolla kädellä. Maailma ON siihen valmis.

Tämä seuraava runo kosketti minua lukijana, ja ennenkaikkea äitinä erityisen paljon:

MY DOWN SISTER

Vastaa vieraalle
kun kysytään
ole kiltti!

-Mutta hän ei vastaa
liian helppoihin
eikä liian 
vaikeisiin kysymyksiin

Hän rakastaa käydä vierailulla,
mutta meillä ei ole
montakaan kyläpaikkaa.
Tuttavamme eivät kutsu.
On kuitenkin yksi,
ja se on tärkeä
se yksi
meille molemmille
tänään
ja huomenna.

-Laita TV auki,
hän muistuttaa.
Mutta hän ei katso sitä.
Hän näyttää vaipuneen
omiin ajatuksiinsa
pitkäksi aikaa ja hartaasti,
ja kuitenkin
hän tietää
mitä koko ajan tapahtuu.

Syömään-
Jo toisen kerran
minä kutsuin syömään.
Eikö se ikinä opi
tulemaan hakematta.
Mutta hän istui
aitan kynnyksellä
ja seurusteli
auringonkukan kanssa.
Kukka oli kumartunut
häneen päin
ja hän kukkaan,
ja hän nauroi katketakseen,
mitä kukka oli 
juuri sanonut hänelle.

-Minä pysähdyin
mykistyneenä,
ja taas tunsin
oman suuren vammani
sen käsittämättömän
keskeneräisyyden.

-Tule nauttimaan kesästä,
hän lausui.

Me luimme jouluevankeliumia,
minä lauseen edellä,
hän lauseen jäljessä,
ja jokainen sana
asettui paikalleen.

Hän on rakastunut
autuaalisesti
punaiseen veneeseen
ja sen ajajaan.
Hän seisoo laiturilla
myöhään iltaan,
vaikka hyttyset purevat
armottomasti
käsivarsia
ja nilkkoja.
Mutta rakkauden kohteelle
hän ei sano
sanaakaan.
Kun hänet
on nähty,
päivä on pelastettu.

Joskus kiitän hänestä
melkein vilpittömästi,
että hän on vammainen,
että hän on antanut
minulle mahdollisuuden 
nauraa iloisemmin,
itkeä katkerammin,
tuntea syvemmin,
elää aidommin
kuin muut-kukaties.

-Anna-Kaisa Pakarinen 
Teoksesta: "Istutaan vierekkäin runoja"

Jään odottamaan. Olkaamme rohkeita ja luovia. Tehkäämme hyvää!
<3

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Olen töissä leipomon kahvilassa ja mikä sen ihanampaa kuin erityinen asiakas! Kohtelias,iloinen ja onnellinen kun pääsee valitsemaan itselleen herkun :) joskus tullaan isossa porukassa joskus ihan vain hoitajan kanssa kaksin...toisinaan on hyvä päivä ja toisinaan kiukuttaa...ihan niinkuin me taviksetkin, niin samanlaisia mutta kuitenkin niin erilaisia!
    Kovasti aina odotan yhtä erityistä poikaa joka tykkää vain katsella kun minä teen töitä, siinä voi vierähtää helposti tuntikin :)
    Ihanan erityisen suloinen on teidänkin pikkuneiti <3

    VastaaPoista
  2. Sydämiä! <3 Anonyymi, ihana kuulla tuntemuksistasi :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook