Double V,

0.00



mun elämäni rakkauspakkaus numero 2 on tänään puolivuotias.  Puolivuotias ja niin iso pieni mies jo?!
Palataan vielä kerran ihan hetkeksi elokuun toiseen. Jännitti tosi paljon. ONNEKSI en tiennyt mitä tulevan vuorokauden aikana tulee tapahtumaan. Eniten pelkäsin että vauvalle tapahtuu jotain, mutta kuinkas sitten kävikään..?

Välillä palaan pikku W:n syntymäpäivään ja tuntemuksiin joita koin. Muistan vahvasti kuinka luovutin.  Suukotin H:n "viimeisen" kerran, ihan oikeasti. Kun mua jo toistamiseen kiireisesti kärrättiin leikkuriin niin mietin mielessäni että - Näinkö tässä nyt sitten kävi?! Että en sitten saa tähän uutukaiseemme tutustua tämän paremmin. Olin niin väsynyt ja niin toisten armoilla. Ikävöin kotiin ja eniten kaikista mä ikävöin Pirpanaa. Mulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä mulle tullaan seuraavaksi tekemään.

On hyvä olla tässä kun ymmärtää minkälaisen prässin sitä kävikään läpi ja että siitä selvisi ylipäätänsä hengissä. H ehkä voi samaistua näihin tuntemuksiin koska hän tavallaan kävi myös sen saman prässin läpi. Henkisesti.

Olen kiitollinen kun katson tuota meidän pientä poikaa. Vaikka yhteinen alku oli hyvinkin takkuileva, enkä kyennyt hoitamaan häntä samallatavalla kun hoidin Pirpanaa n. 2 vuotta sitten, olen onnellinen että nyt ollaan kaikki tässä, yhdessä. Onneksi, ONNEKSI pikku W oli alusta asti hyvin vahva pieni mies eikä mitään ongelmia ilmennyt.

Edelleen koen että musta ei ole synnyttäjäksi. En uskalla ajatellakkaan uutta raskautta, uutta syntymää. Mä todella olen tehnyt nämä kaksi lasta vaikeimman kautta mutta siltikin, niin ovat kumpikin jokaikisen hetken arvoisia! Nämä kaksi pientä ihmistä ovat tehneet musta voittajan.

Elämä on kuin onkin suuri mysteeri.

Ja tästä ilmeisesti tulikin taas yksi synnytyskertomus. Tää blogi on mun päiväkirjani. Niin tärkeä.

Arki on meillä nyt kovasti hektistä ja suoraan sanottuna vähän rankkaakin. Lähipiiriäni saan isosti kiittää siitä että mulla on aikaa myös nauttia näistä lapsista aina sillointällöin. Näiden pienten vuoksi olen ja elän.

Onnea Wäinöni mun. Elämäni suurin pieni mies. Rakastan sinua valtavasti!



You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kuulostaa kyllä rankalta kokemukselta, onneksi kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin <3 Itse kävin lävitse samankaltaisia fiiliksiä kuopuksen sektiossa, kun verenpaineet laskivat ja ihmiset ympärillä alkoivat säheltää, kuulin lääkäreiden keskusteluja kohdun supistumisesta ja verenpaineista ja samalla oma tajunta alkoi pimeytyä. Muistan vain ajatelleeni, että onneksi ehdin nähdä edes vilauksen vauvasta ja samassa heräsi valtava taistelutahto, että pakko pitää silmät auki, koska haluan vielä sen pienen kunnolla syliin. Mies kävi alakerrassa myös lävitse melkoisen piinan, kun sektio kestikin lähes kaksi tuntia eikä kukaan tiennyt mistään mitään. Noh, heräämössä heti uutta verta suoneen ja kun vauva sitten lopulta oli sylissä ensi kertaa kunnolla, oli toipuminen jo hurjassa vauhdissa.

    Ihana pieni mies teillä, onnea puolivuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että kaikki kääntyi parhain päin sulla myös! Sen olen oppinut, synnytystä ei voi etukäteen suunnitella :D

      Poista

Suosituimmat

Facebook