Jatkan vielä vähän edellisen postauksen tiimoilta. Tänään tosiaan Pirpana oppi kunnolla tuon eteenpäin möyrimisen.. Hassuinta tässä illassa oli se, että myös PikkuW kääntyi ensimmäisen kerran selältä masulleen. Ja teki sen sitten uudestaan.. ja uudestaan. Masulta selälleen on menty jo pidemmän aikaa. Todettiin H:n kanssa oikein ääneen kumpikin että -Tuntuupas tosi hyvältä nähdä tämä kaikki!
Olivat tosiaan kun kaksoset tuossa lattialla jumpatessaan. Hymyilivät toisilleen suloisesti ja tutustuivat.
Mun aarteeni.
Toivotaan että turhautunut huutelu helpottuu tämän itsenäisen etenemisen myötä.
Harmittelin tuossa yksi ilta että en ole täytellyt mun lasteni vauvakirjoja aikoihin. Sitten tajusin että täältä blogistahan sitä vauvakirjaa löytyy kerrakseen. Kun vaan vielä saisin aikaiseksi tulostella sähköisestä muodosta pöytälaatikkoon niitä niin jäisi jotain muistoja lapsille kunhan kasvavat.
Onpahan ollut hieno ilta. Pappa sen eilen osuvasti tiivisti:" -Ajatelkaa mistä oltais jääty paitsi jos ei Pirpanaa olisi. "
Niinpä..
<3
Se on taitava mimmi! :)
Tämä on siis opittu nyt parin vuorokauden sisään. Me ollaan niin ylpeitä! Kiva mennä huomenna fysioterapiaan kun saa kertoa että ollaan opittu uutta.
Saatiin tilaisuus lähteä katsomaan Tavarataivas-dokumenttielokuva kutsuvierasennaakkoon ja odotukset täyttyivät. En lähde sen kummemmin elokuvaa ruotimaan täällä vaan suosittelen, että jokainen siitä kiinnostunut käy leffateatterissa tekemässä omat arvionsa. Puolitoistatuntisen aikana tuli naurettua, itkettyä sekä ajateltua asioita vähän toiselta kantilta kun normaalisti. Tosi kiva, hyvin toteutettu hyvänmielenelokuva, sanon mä!
Meillä meni yllättäen vähän myöhään ja ihan vaan siitä syystä että meillä oli tosi kivaa. Tänään siis on väsyttänyt. H parka meni vielä aamulla töihin ja nukkui vaan muutaman tunnin yöunet. Toisaalta meidän yöunet normaalistikkin saattavat jäädä yhtä lyhyiksi eli eipä tuo nyt niin uutta ollut H:lle.
Huomenna mennään Tuusulaan toivottelemaan Pirpanan ja pikkuW:n ukille isot onnentoivotukset eilisten synttäreiden johdosta. Onnea Ukki!
Piippis otti viimeyönä matkasängyssään ensimmäiset ryömimismaistiaiset, eteenpäin siis. Takaperinhän tyttö on päässyt "etenemään" jo muutaman kuukauden ajan. Tänään on harjoteltu sanojakin ihan ennätyksellisen paljon. Koru, Puuro, Pappa, Puh sekä Pää ovat jo täysin tunnistettavissa. Itse oon yllättynyt siitä että tyttö treenaa R-kirjainta noin suurella innolla. Edelleen sitä The sanaa odotellessa..
;)
Pikku W:n kanssa ollaan aloiteltu puurot sekä kiinteät enenevässä määrin ja se on tunnustettava, että hermot on joskus koetuksella siinä hommassa niin. Kaveri kun ei vaan vielä oikein tykkää mistään (maito ei kuulu tähän kategoriaan). Suu on visusti viivana ja vaikka naurattaisikin niin jässi on oppinut hymyilemään huulet tiukasti kiinni toisissaan syötön aikana. Huhheijaa, toivotaan että alkais pikkuhiljaa ruoka maistumaan. Tänään se vielä säikäytti meidät vetäisemällä vähän puuroa rööreihinsä ja hetkenaikaa siinä sitten availi hengitysteitään. No, tärkeintä on yrittää pysyä rauhallisena ja niin tehtiinkin.
Mitä pienet edellä, sitä isommat perässä eli toisinsanoen nyt me mennään nukkumaan.
Näin se hevonen sanoo.
Pikkuveli oli juuri muutama minuutti ennen tätä kuvausta tukistanut Pirpanaa lattiantasolla ja sitä piti sitten vielä muistella vähän..
On ne hassuja.
Sunnuntai.. Ennen lapsia päivä ei todellakaan kuulunut lemppariviikonpäiviini. Nyt lapsien jälkeen, olen oppinut nauttimaan sunnuntaista ihan eritavalla. Voisinpa melkein jopa väittää sen olevan päivistä parhain. Ollaan saatu viettää perheen kesken aikaa nyt kun isin studiosessiotkin päättyivät eiliseen. Aamupäivällä lähdettiin heppoja katsomaan tuohon läheiselle pellolle, mutta viima yltyi niin purevaksi että pellon reunaan saavuttaessa meidän oli pakko kääntyä kotiin. No, Piippis oli jo melkein unten mailla että eipä siinä paljon hävitty vaikka pollet jäivätkin nyt näkemättä. Seuraava vähän lämpimämpi aamupäivä kun koittaa niin toistetaan tämä yritys. Piippis on suuri heppafani ja osaakin jo hienosti sanoa "iiiihahaaa!".
Näin suloisen nallukan löysin vaunuista päiväunien jälkimainingeista. Löysin punaiset posket ja nenänpään, löysin hymyilevän suun sekä silmät uniset.
Kyllä mä sanon että tästä päivästä täydellisen on tehnyt juurikin nämä hymyt joita on tänään ollut tarjolla mielin määrin. Tää pieninkin osaa jo.
Tämä on ollut ihan oikea vapaapäivä. Meille kaikille neljälle..
.. tai no, viidelle.
Tänään varattiin liput tulevaan Emma-gaalaan ja ihan vaan siksi, että päästään katsomaan pitkästäaikaa kummallekkin rakasta orkesteria. Viimeksi kun oltiin Nosturissa Biffy Clyroa katsomassa, Pirpanakin oli mukana.. äidin masussa.. ja äiti popsi vähänväliä salaa porkkanoita käsilaukustaan raskauspahoinvointiin.
Mä jopa löysin huonolaatuisen kännykkäkuvan tuolta keikalta ja laitan sen nyt tähän. Kuvassa on myös mun veli (Pirpanan kummisetä), hyvä ystävä sekä Heikin ystävä (myöskin Pirpanan kummisetä) . Ja tietysti me vanhemmat. Ihania muistoja, voi että! Ihania vaikka vähän oksettikin :)
Lapset kohtelivat äitiä tänään suloisesti. Nukahtivat kiltisti ja olivat muutenkin aivan ykkösiä. Nyt on tämäkin viikko pulkassa.
Ihanaa viikonloppua vanhat sekä uudet lukijat!
Tänään oli kun olikin jännittävä fyssaripäivä. Pirpana sai keinua rengaskeinussa ja se oli välillä hulvattoman hauskaa sekä välillä puolestaan sitten äärimmäisen epämiellyttävää. Epämiellyttäväksi toiminta muuttui siinävaiheessa kun keinusta pari kertaa mätkähdettiin pehmeästi, mutta yllättävästi patjalle. Se ei ollut Pirpanan mielestä kivaa koska se säikäytti. Vaan kuinka tärkeää se jumppaamisen kannalta sitten olikaan, se mätkähdys. Tyttö alkoi tasapainoilemaan ihan todenteolla ja sai fyssarilta isot kehut lopuksi. On kuulemma taitava pimu. Ja onhan se!
Pirpana ihastelee aina jumpparin kauniita koruja ja tänään hän sitten ihan selvästi toisti perässä sanan "koru". Ja toistipas sitten vielä uudestaan heti perään. Meidän terapeutista tulisi loistava puheterapeuttikin samaan syssyyn!
"R" sorahti suloisesti ja on ollut ihana huomata miten tyttö harjoittaa itsekseen downeille hyvin tyypillistä "ärrää".
Aamupäivällä ennen fyssaria me käytiin Tuusulassa mummua ja ukkia moikkaamassa. H sai lounaaksi suurta herkkuansa, kampasimpukoita :)
Illan vietin lasten kanssa mummin sekä papan luona ja olipahan muuten helppoa saada äsken lapset unille! Hektinen päivä vaati veronsa. Ja äiti kiittää!
Me vanhemmat saatiin kutsu Tavarataivas- elokuvan ennakkonäytökseen ja meinaan riemusta ratketa. Kuulin tässä taannoin haastattelun radiosta tämän kyseisen projektin tiimoilta ja se kuullosti äärimmäisen mielenkiintoiselta. Ja sitäpaitsi, on ihan mahtavaa saada hyvä syy laittautua nätiksi aina sillointällöin.
Sain herättyäni viereeni ihanimman ja höpsöimmän pikkutytön maailmassa.. tai mun maailmassani. Se pikkutyttö tahtoi vaihteeksi ihmetellä ja ihastella itseään äidin puhelimen kautta. Yhdessä siinä sitten höpsöteltiin hetki ja oltiin vain. Miesväki vietti aamuista tuokiotaan olohuoneessa. Mihinkään ei ollut kiire.
Iltavuoron hyvät puolet.
"Saat minut katsomaan maailmaa erilailla,
katsomaan silmillä turmeltumattomilla.
kaikki on outoa, kaikki on uutta,
kaikki on ihmettä, kauneutta.
ei mikään ole tavanomaista,
mistään et tiedä kaikkea.
sinun laillasi yritän oppia,
sinun silmiesi lailla tavoittaa taivaita."
katsomaan silmillä turmeltumattomilla.
kaikki on outoa, kaikki on uutta,
kaikki on ihmettä, kauneutta.
ei mikään ole tavanomaista,
mistään et tiedä kaikkea.
sinun laillasi yritän oppia,
sinun silmiesi lailla tavoittaa taivaita."
-Tuntematon
Tuli pakottava tunne, että on annettava hetki aikaa omille ajatuksilleni. Mulla oli aika rankka ilta tänään pikkuihmisten kanssa. Ovat kumpikin tällähetkellä vähän huonoja nukahtamaan yksin ja se aiheuttaa hektisiä hetkiä näinä iltoina kun isi tekee iltavuoroa. Toisen meistä on tehtävä töitä joten valita en. Kaksivuorotyö osittain vaatii veronsa mutta on siinä paljon hyviäkin puolia. Kivasti sitä loppujenlopuksi pärjää kahden pienen kanssa noin muuten mutta nämä yö-/päiväunille ryhtymiset ovat tilanteista kinkkisimmät. Ja ne tilanteet on kohdattava, oli isillä sitten ilta- tai aamuvuoro. Ainahan niistä mokomista selviää mutta joskus pienten nukahtaminen ottaa oman aikansa. Joskus itken ja joskus nauran. Riippuu päivästä mutta sen olen tajunnut ajan kanssa, että aina selviän.
Jokatapauksessa, tänään kun mä vihdoin ja viimein sain pienemmänkin tainnutettua tasaiseen tuhinaansa ja keräilin Pirpanan leluja olohuoneen lattialta, tunsin vahvasti. Aivan uskomattoman voimakasta onnen sekä rakkaudentunnetta. Kaikki turhautumisen tunteet katosivat hetkessä jonnekkin kaukaisuuteen ja mieleni teki palata lasten luokse antamaan vielä yhdet hyvänyönsuukot ja kuiskaamaan vielä kerran että rakastan, etteivät varmasti sitä unohtaisi.
Oivalsin, että on turhaa antaa sille riittämättömyyden tunteelle liikaa valtaa. Kun mun sydämestäni löytyy näin paljon rakkautta noita pieniä murusia kohtaan, on heillä aivan varmasti hyvä olla. Tämän yritän muistaa jatkossakin sillä silloin kohtelen itseänikin lempeämmin.
Jokapäivä sitä kasvaa vahvemmaksi. Ei näitä asioita opi hetkessä kukaan.
"Kaksosilla" pukkaa hammasta nyt ihan tosissaan. Kokoajan sormet suussa kummallakin ja pienempi meinaa hukuttaa jokapaikan kuolaan. Pirpanalla on ne kaikista tuskasimmat poskarit tulossa ja sen saattaa jopa huomata tuosta ilmeestäkin. No, aika aikansa kutakin. Kohta tämäkin vaihe on ohitettu.
"Pikkutyyppien" kanniskelu ottaa allekirjoittaneella nyt vähän koville ja pari yötä onkin tuskailtu aika infernaalisen selkäkipuilun parissa. Tätä mä vähän olen pelännytkin. Täytyy yritää jumppailla nottei enää pahemmalta ala tuntumaan.
Täytyy olla kiitollinen siitä ettei tämän talven flunssa- sekä vatsapöpöt ole vielä rantautuneet meidän kotiin. Toivon todella etteivät tulekkaan. Ympärillä pyörivät mokomat kokoajan että aika onnekas tässä tulee olla jos meinaa kaikilta säästyä. Jännä nähdä. Maitohappobakteerit sekä vitamiinit ovat kovassa käytössä maksimoidaksemme mahdollisuuden välttyä näiltä pikku kuokkavierailta.
Tänään mietiskelin juuri sitä kun aikanaan sairaalassa meitä varoiteltiin että down-vauvojen ensimmäinen vuosi on yleensä yhtä infektiokierrettä. Meidän kohdalla näin ei kyllä todellakaan ollut ja ensimmäinen lentsu tytölle iski 1-vuotis-syntymäpäivänä. Siispä, yksi myytti down-lapsiin liittyen murrettu jälleen. Olemme olleet onnekkaita tässä suhteessa.
Onnekkaita totta tosiaan. Kaikinpuolin.
Todellinen superpaketti on tuo pikkutyttö meille ollut, ei paremmasta väliä! Ja nyt sitten tuo toinenkin tuossa..
<3
Pirpana kiittää kivoista palautteista tuon Yle-haastattelun tiimoilta ja toivottaa mahdolliset uudet lukijat tervetulleiksi mukaan.
Äitiä vähän jännitti tuo haastattelutilaisuus kun oli ensimmäinen laatuaan mutta ihan kiva pikku nettijuttu siitä kuitenkin kehkeytyi.
Itsehän äitinä lukisin tuntitolkulla erilaisia tarinoita aiheen tiimoilta sillä jokaisen tarina on omanlaisensa. Jokainen lapsi on oma persoonansa ja jokainen perhe on ainutlaatuinen.
Ylläoleva kuva on otettu viikonloppuna papan juhlista. Laitettiin vähän kiharoita Pirpanan hiuksiin ja neiti oli erittäin viehkeänä noin muutenkin. Vietin paljon aikaa lasten kanssa mummin sekä papan luona la-su välisenä aikana sillä isi oli studiossa bändinsä kanssa työstämässä uutta levyä loppuun. Jännittävä kevät tulossa siis musarintamallakin :)
Nyt aloitellaan iltapuuhasteluja pikkuihmisten kanssa ja jännityksellä odotankin miten tänään saan nämä kaksi kukkujaa nukkumaan sillä ovat aikas kovasti minussa äitiliinissä kiinni tällähetkellä kumpainenkin.
Ja isi töissä of corse :)
Peukut pystyyn.
Tässä se nyt on. Pikku haastattelu meistä.
Näin sitä hölmöiltiin kameralle eilen ja virittäydyttiin papan synttärijuhlatunnelmaan. Videossa mm. yskitään oikeaoppisesti ja hörötellään omalle nassulle.
Sitten vielä vähän jo tutuksi tulleita viittomia Pirpanan stailiin. Ja voi että kuinka ne hampaat aiheuttaakaan ylimääräistä tuskaa.
Tyttö nousi tänään sohvan selkänojaa vasten seisomaan. ISO harppaus taas eteenpäin!
Näillä eväillä uuteen viikkoon. Siitä tulee hyvä!
Sisätiloissa pikku Pirpana harjoitteli fysioterapiassa oppimaansa uutta asentoa. Pysyy kontillaan jo piiitkiä aikoja ja tämä on kyllä hieno juttu nimittäin vielä kk sitten moinen ei tosiaan onnistunut ollenkaan. Kovasti on tyyppi jämäköitynyt pienen ajan sisään eli fysioterapiasta on ollut isosti hyötyä.
Eilen Piippis luki itsekseen muumi-kirjaa ja yhtäkkiä osoitti silinteripäistä muumia sekä tokaisi tomerasti: "Pappa!". Hieraisin silmiäni mutta uskottava se oli nimittäin homma toistui uudeestaan myöhemmin.
Kovasti tyttö tapailee sanoja ja yrittää matkia meidän puhetta noin muutenkin. Laululeikit jää hänen päähänsä melkeinpä välittömästi ja jokapäivä sitä yllätytään kun huomataan miten nopsaa uudet lauluviittomat ovat jääneet muistiin.
Tänään sain tilaisuuden lähteä Taigan kanssa lenkille ihan kaksin ja näin kauniita maisemia sain ihastella koko puolituntisen ajan. Kimaltelevat puut sekä pellot näyttivät satumaisilta.
Ja Mauri-rastas se taas ihastutti meitä mummolan pihamaalla. Mauri nimi tulee mun omasta paapastani joka osasi matkia todella taitavasti lintujen ääniä.
Haikea fiilis tulee aina kun muistelee edesmenneitä isovanhempia..
Huomenna juhlistetaan Pirpanan sekä pikku-W:n oman papan synttäreitä. Ihanan superpapan <3
Mahtavaa viikonloppua!
 |
| "Kissa" |
 |
| Aamukylvyn jälkeisissä tunnelmissa |
Sydän meinaa ihan pakahtua kun katson näitä kuvia. Meillä on ollut taas hyvä, normipäivä. Pirpanan vaikeudet on voitettu ja hän on ollut kun toinen tyttö. Se vanha suloinen. Kovista tuskista joutui tyttö kärsimään parin viimeisen päivän ajan ja nyt pidänkin jatkossa huolen siitä että jokaikiseen aamupuuroon sekoitetaan tuo tarvittava määrä laksatiivia. Ihan kamalaa on katsoa vierestäkin sitä pienen ihmisen tuskaa. Ehdin jo tuumimaan että mä en millään selviä näiden kahden pienen kanssa arkipäivisin täällä kotona jos sama meininki jatkuu mutta onneksi tilanne on nyt ohi ja kaikki ennallaan.
Ja niin, käytiin pulkkailemassa. Aluksi Piippis jännitti kovasti mutta loppujenlopuksi se olikin sitten ihan kivaa. Iloinen höpinä kuului selän takaa kun tallusteltiin pitkin lähikorttelia. Valitettavasti unohdin kännykän kotiin. Olisipas tullut kivoja kuvia.
Huomenna taas jumpalle. Vien pikkuveljen hoitoon tuon fyssarin ajaksi niin saan kunnolla keskittyä jumppatuokioon ja saamiini ohjeisiin.
Eipä tänään muuta. Huojentunut äiti olen.
Siellä se nyt nukkuu, uudessa pinnasängyssään. Saatiin serkkutytön vanha pinnis ja laskettiin pohja alas. Yllätyttiin valtaisasti kun huomattiin miten tosissaan Pirpana alkoi kiskomaan itseään ylös pinnoja apunaan käyttäen. Vastaavaa toimintaa ei olla vielä häneltä nähtykään. Ei oletettavasti mene kauaa kun keksii miten hilata itsensä istumaan kun vaunuistakin nousee jo.
Hassua, meidän lastenhuoneessa on nyt kaksi pinnasänkyä.. :)
Masuvaikeudet jatkuu yhä. Toivotaan edelleen että uuden lääkkeen vaikutus ei ole vielä päässyt täysiin tehoihinsa ja huomenna helpotusta olisi jo luvassa tilanteeseen. Luulenpa että tyttö herää yöllä istunnolle mutta se ei haittaa, kunhan Pirpanan olo vaan helpottaa. Näyttää olevan samanlainen kakkaongelmainen tämä meidän toinenkin pieni. Hmph. No toivotaan että ajan kanssa nämäkin tilanteet muuttuvat miellyttävimmiksi meille kaikille.
Tänään mä kävelin aamupäivällä lasten kanssa piiitkän lenkin. Aurinko helli meitä ja lämmittikin hetkenaikaa ihanasti. Tuli aivan mielettömät kevät fiilikset. Ei enää kauhean pitkä aika kun tämä äitikin herää taas henkiin. Pimeä aika on ottanut aina sillointällöin vähän voimille sekä henkisesti että fyysisestikkin.
Huomenna ajattelin mennä lasten kanssa kolmisin katsomaan hevosia tuohon lähipellolle. Jännä nähdä mitä isompi tuumaa sillä hän on tätänykyä aika kova heppa-/ koira-/ kissa-/ lehmä-/ possu- ym fani.
Nyt kuppi Earl Greytä uutukaisesta Marimekko mukista ja sitten nukkumahommiin. Mistähän se johtuu että tee maistuu aina paremmalta kun sen juo hienosta kupposesta..?
Ensimmäinen yhteinen iltapuuha. Tätä oli ilo katsella vaikka takana rankka päivä noin muuten olikin. Pirpanalla masukipuja ja nyt toivotaan vain että apteekista haettu uusi lääke toisi avun pikaisesti. Myös puhkeavat hampaat sekä tytön turhautuminen siihen kun eteenpäin meneminen ei vaan vieläkään onnistu, on saanut volyymit taas kohoamaan korkeuksiin. Tunnen itseni tarpeettomaksi kun en voi auttaa toista.
Huomenna parempi päivä!
Näin seesteinen tunnelma vallitsi eilenillalla kotona kun me vanhemmat otettiin vähän irtiottoa arjesta. Ystäväpariskunta tuli meille iltaa istumaan ja illalla käytiin vähän tanssimassa kylillä. Teki todella gutaa ja tänään on ollut ihan uudestisyntynyt olo. Nukuttiin puoleenpäivään ja sen tuntee nyt luissa sekä ytimessä. Lapset olivat käyttäytyneet mummolassa kuin pienet enkelit ja yö oli sujunut mallikkaasti. Mulla on nyt tosi onnellinen ja hyvä olo.
Tyttö keksi jälleen uuden keinon hauskuuttaa meitä vanhempia matkimalla mummin yskää. Kun joku lähellä yskii niin näin tekee pieni Pirpanakin. Ja käsi tietysti suun edessä. Hyvät tavat kannattaa opetella heti pienestä niinhän se on.
Kovin omatoiminenkin hän yrittää olla. Äiti vaan ei aina muista että esimerkiksi nyt sitten puurolautasta ei kannata jättää tytön käsien ulottuville sekunniksikaan ilman valvontaa.
Omatoimisuutta osoittaa myös se, että potalla istuessaan Piippis yrittää pukea sukkahousuja/sukkia/housuja/vaippaa kovin innokkaasti ylleen ja parikertaa on meinannut saadakkin jalan ujutettua lahkeeseen. Tämäkin uusi "taito" on tuntunut kivalta huomata.
Tänään piipahdettiin mummun sekä ukin luona syömässä ja serkkutyttö (7 viikkoa vanhempi) oli paikanpäällä myös. Tytöt istuivat yhdessä lattialla ja ihanaa oli vierestä katsella kun Pirpanakin oli silminnähden innoissaan ikätoverin seurasta. Sydäntä on tänään lämmittänytkin ajatus siitä että pikkuveli kasvaa kokoajan ja kohta heistä ihan oikeasti on seuraa toisilleen. Yhteiset leikit odottavat jo ihan nurkan takana. Äiti ja isi ovat onnellisia siitä.
Näin unta että odotin vauvaa ja siinä unessa mua ahdisti suunnattomasti ajatus lapsen synnyttämisestä, olin paniikissa. Tulenkohan koskaan selviämään dramaattisista synnytystapahtumistani? Aika näyttää. Onneksi nyt ei ole hätäpäivää sillä vauvakuumetta en tällähetkellä pode ;) Nämä kaksi kultakimpaletta riittävät mulle.
No juu, mä jatkan herkuttelemista sillä tänään mulla on siihen lupa. Huomenna sitten taas jatketaan sitä uudenvuodenlupauksen lunastamista.
Takahampaita pukkaa ja voi surku kun se mahtaa harmittaa. Kova on älämölö meidän kotona näinä päivinä. Äsken jouduin jälleen turvautumaan paracetamoliin josko tyttö saisi yönsä nukutuksi. Eikös muuten olekkin ihanat uudet vaatteet? Mekko tosin on väärinpäin mutta hyvin sopii noikin :) Saatiin tutulta äidiltä jätesäkillinen ihania vaatteita ja kyllä meillä nyt on mistä valita! Kiitos N! Vastineeksi annoin kassillisen pieniä pojan vaatteita. Näin tää homma toimii hienosti.
Ihanaa viikonloppua tyypit!
Nuha, yskä. Halimalamuutti lämmittää. Huomenna varmaan jo parempi olo.
Tämänpäiväinen fysioterapia oli suuri suksee! Piippis oli reippaampi kun koskaan jo koko 6o minuuttinen käytettiin tehokkaasti treenaten. On ihan huikeaa seurata sivusta hyväntuulisen tytön intoa ja sen mukana tuomaa kehitystä. Lähtiessämme fysioterapeuttikin huikkasi Pirpanalle että :" L oot super!". On se.
Tänään on ollut muutenkin oikein kiva päivä sillä mä kävin Keravalla tutun toimittajan kanssa kupposella. Hän pyysi josko saisi haastatella mua Piippiksen extrakromosomin tiimoilta ja tokihan minä suostuin. Juttu on luettavissa Ylen Olotilassa eli nettisivuilla tulevien viikkojen aikana. Linkkaan sitten tänne kun on sen aika.
Oman uudenvuodenlupaukseni lunastaminen on käynnissä. 5 kiloa tahdon vielä tiputtaa näistä raskaudenjälkeisistä ja toistaiseksi motivaatio tuohon urakkaan on säilynyt ihan kivasti. Aamuisin herkuttelen pelkkiä hedelmiä ja noinniinkun muutenkin katson vähän mitä suuhuni pistän. Tumma suklaa on siltikin sallittua aina sillointällöin :)
Nyt kun tämä lupaus on täälläkin paljastettu niin siitä on helpompi pitää kiinni!
Mulla on vähän matkakuumetta ja olenkin tässä viimeaikoina miettinyt että uskaltaisikohan tämän sakin kanssa lähteä vähän keväämmällä jonnekkin päin eurooppaa vai onko se sitten kuitenkin ihan hullujen hommaa vielä tässävaiheessa...? Jää nähtäväksi että kuinka kova tämä matkakuume nyt oikein onkaan sitten.. No, jos nyt ei eurooppaan niin ainakin sitten kesällä jotain vähän spessumpaa reissua vaikka ihan täällä suomenmaassa. Mielikuvitus valloilleen!
Pirpanan pappa on jälleen toimenpiteessä Jorvin sairaalassa ja minä oon lasten kanssa sitten viettänyt aikaa mummin luona(H tekee iltavuoroviikkoa). Tämä on syy siihen miksi en ehdi päivittelemään muutamaan päivään blogia. On nimittäin kännykällä vähän turhan hankalaa. Pikaiset kuulumiset: W:n neuvolakäynti sujui kivasti. Yläkäyrillä kasvaa poitsu ja miehekkäästi vastaanotti rokotukset. Pirpanan kanssa mennään huomenna taas jumppaamaan ja sitten mua haastatellaan yhteen juttuun. Vähän jännittävää, moisesta kun ei aikaisempaa kokemusta olekkaan :) kaikkea uutta kivaa sitä Piippiksen myötä pääsee kokeilemaan! Pappa voi hyvin ja operaatio onnistui mallikkaasti.Mukavaa viikkoa kaikille! Palaan asiaan ylihuomenissa :)
Kiitos kaikille itseni ja Pirpanan puolesta! Tiedätte kyllä mitä tarkoitan :) Jätän tämän aiheen nyt tähän. Tosi onnellinen olo kaikista ihanista palautteista joita parin vuorokauden aikana olen saanut.
Tänään lapset saa mennä vähän myöhemmin nukkumaan ja katsotaan Putousta yhdessä koko kööri. Me vanhukset ollaan ihan faneja oltu alusta asti ja olipahan suuri pettymys kun en saanut ostettua lippuja paikanpäälle tänävuonna. Ovat kutsuvierastilaisuuksia. Pyyyh.
Tässä vielä hetki sitten kuvaamaani pottahöpinää olkaatte hyvät. Toivottavasti näkyy. Taitaa tulla linssilude tuosta kakkosestakin, aikalailla selvät merkit havaittavissa.,.
Mahtavaa viikonlopun jatkoa!
Saattaapi olla että mun blogini muuttuu salaiseksi piakkoin. Nyt viimeaikoina on tullut vahvasti sellainen olo että haluan lukijoideni olevan aidosti kiinnostuneita kirjoittamistani asioista enkä jatkossa halua kaikenmaailman tyhmeliinien käyvän täällä urpoilemassa (tänäänkin poistellut sairaita kommentteja) . Loukkaannuin jo tästä toisesta kommentista jonka sain. Tätä salausasiaa nyt pohdin kovasti. Katsotaan..
Toisaalta, ihan oikeassakin elämässä nämä ihmiset ovat valitettavasti osa meidän elämäämme. Tulevat aina olemaan. Ja mä toivoisin tämän blogin olevan mahdollisimman rehellinen, näyttävän aidosti sen mitä meidän elämä erityislapsen vanhempina oikeasti on.
Kommentointi tulee olemaan tästä päivästä eteenpäin valvottua siihen asti kunnes tämä yksi kiusankappale saadaan rauhoittumaan.. Asiallista negatiivista palautetta saa laittaa mutta lasta ei saa herjata. Tänään ei muuta sanottavaa.
Tänään Fysioterapiassa tapahtui hieno edistysaskel sillä Piippis jaksoi pysyä konttaus-asennossa pitkän aikaa. Aikaisemmin on melkeinpä samantien rysähtänyt masulleen takaisin. Tälläkertaa kyllä komensi välillä hyvin äänekkäästikkin, mutta pysyi silti polvien sekä käsien varassa hienosti. Me vanhemmat ollaankin nyt pistetty merkille että tyttö on aktivoitunut ihan mahottomasti lattialla ollessaan. Istumasta pääsee masulleen ihan tuosta noin vaan, joskus spagaatin kautta ja joskus kyljen kautta. Masulta selälleen ja selältä masulleen käännytään hienosti ja takaperin ryömitään. Tänään meni muutaman sentin eteenkin päin. Istuma-asennosta yrittää jo nousta jaloilleenkin sillointällöin. On paljon tyytyväisempi tyyppi kun saa vaan pyöriä ja jumppailla lattialla ja sehän nyt on varsin luonnollistakin. Kyllä se niin vaan on että meistä vanhemmista tuntuu aina tosi hyvälle tytön puolesta kun hän oppii uutta! Nyt tietysti eniten toivotaan että pääsisi kunnolla liikkeelle itsenäisesti.
Kokoajan sitä edistystä kuitenkin tapahtuu jollain tietyllä osa-alueella ja meidän pikkuvauvasta on kasvanut jo reipas pikkutyttö. Suu höpöttää alati ja sehän se Piippiksen vahvuus onkin niin. Nyt se istuu tuossa mun vieressäni ja yrittää pukea kenkiä jalkaan.. :) Kovasti omatoiminen yrittää olla hän.
No mutta, nyt iltapuuhiin.
PikkuW täytti tänään 5 kk. Ihanaa että nyt ollaan tässä ja kaikki voidaan hyvin. Toisinkin olisi voinut olla. Niinhän se aina on elämässä.
Uusi vuosi alkoi oman soman nassun ihastelemisella. Päätettiin kaivaa kesähattu kaapista ja silläpä melkein tarkenee näillä keleillä.
Illalla harjoiteltiin jugurtin syömistä itse. Tosi tosi hienosti homma sujui noin niinkun ensi yrittämällä mutta muutaman lusikallisen jälkeen kävi sitten niinkun pelkäsinkin. Lopputulos nähtävissä yläpuolella. Harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa ja nyt se sotkeminen on vaan aloitettava kun noin hyvin kuitenkin lusikka osui kohteeseen eli suuhun.
Sitten hetkeksi muihin asioihin. Olin saanut kommentin edelliseen päivitykseen joka jäi kaihertamaan mieltä. En loukkaantunut siitä kun nanosekunnin ajaksi (sillä tässätapauksessa koen kommentin kertovan vaan kirjoittajan typeryydestä tai suunnattomasta vihasta minua kohtaan ja sillä en päätäni enempää jaksa vaivata) mutta rupesin jälleen miettimään sanan "kehari" käyttöä. Itsehän käytän tuota sanaa sillointällöin puhuessani kehitysvammaisista ihmistä kun taas jotkut sitten käyttävät sitä haukkumasanana jota itse en siedä. En loukkaannu jos esimerkiksi vertaisvanhemmat käyttävät tuota sanaa mun tyttärestäni mutta tämän saamani kommentin käyttäjä tuskin vertainen oli ja siksi se hetkenaikaa sai mun karvat nousemaan pystyyn ja leijonaemon murisemaan jälleen.
Ehkä mä jatkossa yritän itsekkin välttää tuon sanan käyttöä, sillä kyseinen sana saa aikaan minussa äitinä vähän ristiriitaisia tuntemuksia ja se häiritsee. Eipä tästä kuitenkaan nyt enempää.
Ainii, ajoin eilen lasten kanssa jorpakkoon mutta onneksi me kolme selvittiin tilanteesta säikähdyksellä. Ohi ajanut ihana herrasmies kiskasi nelivetomaasturillaan meidät pois pinteestä ja mummi sekä pappa tulivat hakemaan muksut omaan autoonsa tapahtuman ajaksi. Tilanne sattui ihan mummolan kulmilla kun vastaantuleva auto ei meinannut antaa meille oikein tilaa ja minä sitten väistin vähän turhan reunaan. No, tästä opin taas. Lapset olivat reippaita koko episodin ajan.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
