Rakas vanha ystävämme
16.24
Meidän talossamme asustelee koiravanhus. Kuluneen vuoden aikana tunne tuon karvaisen ystävämme vanhenemisesta on vahvistunut lisääntyneen sairastelun myötä, ja rakkaistakin rakkaimman otuksen silmiin on ilmestynyt vanhan koiran katse. Ajatus luopumisen lähestymisestä riipaisee sydänalaa, ja meidän kotoseinien sisäpuolella rakkautta tuota alaskanmalamuuttineitiä kohtaan ei tällähetkellä säästellä. Taiga-neiti saa rapsutuksia meiltä aikuisilta jatkuvasti, mutta nyt nämä pienetkin ihmiset ovat selvästi lisänneet tuota kyseistä toimintaa. Ihan kuin tajuaisivat myös jotain. Tai sitten vain kuvittelen.
Siinä mitä koiriin tulee, on Piippis ollut aina vähän arempi kuin meidän muut lapset, mutta nyt viimeaikoina hän on rohkaistunut valtavasti ja lähestyykin päivittäin Taigaa. Silittelee ja katselee lempeästi. Rakkaus on silminnähden molemminpuolista.
Enää ei pelota. Vanhan koiran rauhallinen olemus herättää Piippiksessä selvästi uudenlaista luottamusta, sekä hellyydentuntemuksia.
Tämä on aihe, joka herkistää minuu tälläkinhetkellä. Tuo ihana karvainen tyyppi on tepsutellut mun rinnallani kuitenkin viimeiset kymmenen vuotta. Toivottavasti yhteisiä vuosia on vielä siitäkin huolimatta muutama jäljellä. Nyt vietellään koiramaisen laadukkaita eläkepäiviä, ja rapsutellaan sekä suukotellaan. Parhaita on iltahetket yhdessä sohvalla. Taiga laskee päänsä jommankumman meidän aikuisen syliin, ja nautiskelee täydestä huomiosta tyytyväisenä tuhisten.
Niin tuhannen tärkeitä nämä karvakorvat sekä lapsille, että meille aikuisille.
8 kommenttia
Voi vanhusta <3 Luopuminen on aina ihan kamalaa, mutta vastuullisena omistajana sekin on vaan pystyttävä tekemään ajoissa ennen kuin vanhuuden vaivoissa eläminen käy tuskalliseksi. Hyvinvointia vanhalle rouvalle ja rapsutukset sekä energialähetys meidän ylivilkkaalta 6v terrieriltä, joka ei tunnu koskaan aikuistuvan :D
VastaaPoistaJuu onneksi tilanne ei vielä vaadi sellaisia raskaita päätöksiä. Niitäkin elämän varrelle jo mahtuu, ja nuo päivät ei koskaan unohdu.. Nyt menee itkemiseksi :´D Onneksemme Taiga on vielä ihan pirteä ja tiedän, että siihen ei satu. Huomaan kyllä jos niin on. Iloisia elon päiviä sinne myös :)
VastaaPoistaMinä menetin vuosi sitten rakkaan pikkuiseni, karva kaverin, niin rakkaan 17 vuotiaana. Se pikkuinen oli elämäni koira. Alussa oli todella vaikeaa, hän oli läsnä koko ajan kodissani ja oli tosi vaikeaa tulla tyhjään kotiin. Ja on tietenkin vieläkin kova ikävä. Mutta nyt on kauniit muistot tallella, ne eivät koskaan häviä. Olen äärettömän kiitollinen pikku koiralleni siitä mitä häneltä sain :) Ja tiedän että nyt on kaikki kivut pois pikkuiselta ja hän kirmaa sateenkaari sillalla muiden kaverien kanssa ja odottaa milloin taas tapaamme siellä jossain.
VastaaPoistaVoih! Tiedän miltä rakkaan karvatassun menettäminen tuntuu, mutta aika muuttaa surun luonnetta. Kyllä usein silti tulee niiskuteltua vanhojen haukkujen muistoille <3 Voimia sinne ja hyvää kevään alkua!
VastaaPoistaTyytyväinen koira!Itse olen hyvästellyt jo useamman kissaystävän, ja nyt sitä osasi jo viimeksi tehdä surutyötä jo vähän ennakkoonkin. Lapsille eläimen kanssa eläminen antaa paljon. Tytär on hoitanut kissoja pienestä pitäen, ja nyt hän on kahden kissan emäntä.Kyllä eläin tuo elämään paljon vivahteita ja tunteita. Rapsutuksia koiruudelle!
VastaaPoistaMun elämässäni on aina ollut myös vähintääkin se yksi karvakaveri :) haluaisin, että myös omien lasten elämässä tulisi niin olemaan. Kuulemma lemmikki parantaa tutkitusti jopa vastustuskykyä? Oli miten oli, ihania ovat! <3
VastaaPoistaMeilläkin oli koira, nyt olemme eläneet 8 vuotta ilman. Lapsi allergisoitui koiralle siinä välissä, kun olisimme 2 vuotta koiran pois menon jälkeen ottaneet uuden koiran. Olisi pitänyt ottaa välittömästi uusi koira, kuulemma näin voi käydä. Koti ilman koiran "pöpöjä" kaksi vuotta, teki kodista varmaankin liian steriilin. Ikävä on koiraa, mutta lapsen terveys menee edelle.
VastaaPoistaVoi että! :/ kiitän kuitenkin tästä infosta, sillä itse olin ajatellut myös pitää muutaman vuoden taukoa Taigan jälkeen, mutta tämä tieto saattaa muuttaa tilannetta..
VastaaPoista