Kesäreissu ex tempore.

15.56

Sunnuntai-aamuna sää näytti niin ihastuttavan kirkkaalta, että sain heti noustuani kivan ajatuksen ja sen mukaan sitten mentiin taas. Lounaan jälkeen lastattiin koko lapsikatras autoon ja hurautettiin Orimattilan kotieläinpuistoon kesäpäivän viettoon.

Kannatti. Pitkän sairastelujakson jälkeen tällainen action-päivä teki jokaiselle meistä tosi hyvää. Eniten liekeissä lienee ollut kuitenkin tuo pikkupoika, joka ilmoitti reissun päätteeksi, että "Oli kivaa!".


Piippis halusi melkeinpä kokoajan istuskella rattaissa ja nautiskella näkemästään sieltä käsin. Välillä vähän pakotettiinkin tyttöä kävelemään, niin ei ihan päässyt laiskistumaan reissulla. Pikkupipana vaan hymyili ala-loosterissaan kokoajan ja käyttäytyi todella asiallisesti. Ei kitinän kitinää. Jes!





Paikalta löytyi muitakin Rokkikukkoja tuon meidän H:n lisäksi ;)



 Piippis vilkutti jokaiselle eläimelle lähtiessään. Kuva on huono, mutta antaa vähän osviittaa tapahtuneesta.



Liukumäki oli jostainsyystä liian pelottava meidän normaalisti aika hurjapäisellekkin neitokaiselle, mutta äidin kanssa uskaltauduttiin laskuun..




Kaikista kiinnostavin nähtävyys (minipossun lisäksi) taisi kuitenkin olla tämä meidän oma pieni. Piippis kävi tasaisin väliajoin PikkuH:ta silittelemässä ja pusuttelemassa.



Oli kiva päivä! Lisää tällaisia!

Tänään isin iltavuoron vuoksi me muut keskitytäänkin sitten lastenhuoneiden sisustamiseen. Ollaan vihdoin ja viimein tehty se päätös, että W saa siirtyä omaan huoneeseen ja on tullut aika "erottaa kaksoset" samasta huoneesta. Saas nähdä minkälaista showta iltaiset nukutus-sessarit tulee olemaan, mutta haluan uskoa että kyllä me kaikki tähän uuteen järjestelyyn totutaan. Jossainvaiheessa PikkuH siirtyy Piippiksen kanssa sitten samaan huoneeseen ja W saa nautiskella omasta supersankariluolastaan ihan yksin, ilman tyttöseuraa. 

Kivaa alkanutta viikkoa! <3



You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Meillä kaksi ekaa (alle 1v2kk) olivat yhdessä ad 5-6v ja heistä ero oli kamala. Itse koimme, että saivat oman paikan. Väärin ja se selvisi paljon myöhemmin. Koskaan ei voi tietää :)

    VastaaPoista
  2. Pakko udella, että minkä merkkiset ja malliset nuo teidän rattaat on? :) Täällä odotellaan kakkosta tuon yksivuotiaan kaveriksi ja vaunujutut mietinnässä..
    Ihanalle kuulostaa teidän kesäpäivän vietto :)

    VastaaPoista
  3. Extempre-reissut on kesäisin ihan parhaita ja niin piristäviä! :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook