Totinen torstai?

19.44



Onneksi nää pienet jaksaa aina hymyillä <3
Tämä torstai on tuntunut ihan mahdottoman pitkältä jostain syystä. Ollaan me nyt tietysti jotain saatu aikaiseksikin. Piipahdettiin mm. Rinnekodissa lääkärintarkastuksessa ja sen jälkeen H lähti koko illan kestäviin bänditreeneihin. Ehkä tässä syy myös siihen, miksi päivä on tuntunut pitkältä. Olen viettänyt sen pääsääntöisesti pikkutyyppien seurassa. Ihan parasta seuraahan se on mutta hieman väsyttävää silloin, kun pitkästyvät. Onneksi mummi, täti, serkkutyttö sekä hänen poikaystävänsä kävivät pyörähtämässä. Tuli edes vähän jotain normaalista poikkeavaa tähänkin päivään. PikkuW:lle ja PikkuH:lle lähinnä. Piippis pääsi sentään autoajelulle ja Espoon pyörähdykselle meidän vanhempien kanssa. Joskus on tällaisia päiviä eikä sille oikein mahda mitään. Huomenna kivaa luvassa koko porukalle.

Onneksi tätä päivää piristi tuo meidän uusi mööpeli. En montaakaan kertaa oo saanut siihen peppuani laskea, sillä pikkuväki otti heti vähän turhankin omakseen ;)

Lääkärikäynti sujui normaaliin tapaansa eli ihan kivasti. Mitään uutta sieltä nyt ei oikeastaan jäänyt takataskuun. Ilmeisesti ollaan aika hyvin päästy jo sisälle tähän juttuun kun ei osattu oikein mitään järkevää edes kysyä, vaikka meille annettiin siihen mahdollisuus. Lääkäri oli vaihtunut tädistä sedäksi, ja se oli tässätapauksessa positiivista vaihtelua.

Eilen onnistuttiin ensimmäisen kerran treenaamaan kunnolla käsilihaksia kotona. Piippis oivalsi, mistä kottikärrykävelyssä on ihan oikeasti kyse. Olisi jaksanut tätä vaikka kuinka pitkään, mutta äiti väsähti ensimmäisenä. Huikea harppaus taas eteenpäin! Taitava rakas.


Kummallinen päänsärky jatkaa mun arkeni vaikeuttamista. Ei meinaa oikein jaksaa näitä päiviä kun kokoajan jomottaa, eikä burana auta. Tänään H saa hieroa hartioita. Ei tästä muuten tule mitään.

Parempaa huomista ja ihanaa, että viikonloppu alkaa taas!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Pallotuoli!
    Vasta keski-ikäisenä pääsin kokeilemaan sen sisällä istumista; jännästi jää äänet ulkopuolelle, ihan oma maailmansa. Se on ihana.

    Mukavaa, että Piippis saa kiinni treenien ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä todella on aivan oma äänimaailma. Oma rauha :) kävi lykky ja sain tämän tosi edullisesti. Tämä ei siis ole se 7000 euron tuoli ;)

      Poista
  2. Ihana tuoli! Ois niiiin siisti! :) Sun teksteusa huokuu sellainen onni ja rakkaus lapsiin, ihanaa luettavaa. Tulee hyvä mieli :) Toivottavasti päänsäryt helpottais!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Vielä särkee, mutta toivottavasti huomenna enää ei.

      Poista

Suosituimmat

Facebook