Laatoitusta

19.17


Meidän pienin on tänään oksennellut. Aamulla ysiltä lensi ekat oksut mutta toiset vasta iltapäivällä kolmelta. Eipä ihan Norolta onneksi kuullosta. Mummi on ollut mua täällä auttamassa tänään kun olin ihan varma että Pirpana aloittaa samantyyppisen toiminnan myös jossainvaiheessa. Ottivat sitten Pirpanan yökylään siltävaralta josko me vanhemmat sairastutaan yöllä (niinkun nyt yleensä tapana on). Tyttö oli pirteä ja terveen oloinen lähtiessään. Jännä nähdä miten tarttuvaa pöpöä meillä nyt podetaan. Mulla on Piippistä ihan hirveä ikävä mutta on tää kaikille parempi näin. Jos ollaan aamulla kaikki terveitä, kiirehdin hakemaan tytön kotiin heti kun uusi päivä sarastaa.

Hymy ei oo meidän pikkujätkältä hyytynyt muutakun juur ennen oksennuksen lentoa. Kadehdittavaa reippautta, itse en enää pysty moiseen.

Mun äitiyteni ensimmäinen vatsatauti lapsella. En osaa vielä suhtautua siihen oikealla tarmolla. Melkeinpä menen paniikkiin kun huomaan että lapsi alkaa voimaan pahoin. Eiköhän aika ja muutama toinenkin Noro tulevassa kouli musta hyvän sekä turvallisen äidin tässä suhteessa. 

Poika joisi vaan vettä ja pienet satsit kerrallaan ovat pysyneet hyvin sisällä. Maitoa ei huoli enkä enää yritä tarjotakkaan. Aamulla sitten. Tärkeintä kai on tuo riittävä nesteen saanti. 

Onko muilla ollut tällaista vähän lempeämpää oksennustautia(jos niin voi sanoa) perheessä?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. On ollut. Meidän nuorimmainen (ja vielä mallia down) oksensi viime kierroksella vain yhden ainoan kerran, koululaiset muutaman kerran ja mä en ollenkaan. Mut mulla kesti paha olo ja lihaskivut pisimpään.

    VastaaPoista
  2. Meidän 1v 3kk poika sairasti myös muutama viikko sitten Noron todella lievänä: lapsi heräsi yöllä oksentamaan kolmesti tunnin sisällä ja se oli siinä. Loppuyöstä ja aamulla kaikki oli kuin ei olisi ollutkaan ja mietittiin että taisi sitten olla ruokamyrkytys tms. kunnes 1½ vrk päästä molemmat vanhemmat sairastuivat sitten ihan täysillä...

    VastaaPoista
  3. Sunnuntaina tuli Yrjö kylään meillekin 1v 4kk riesaksi,
    mutta onneksi lähti yhtä nopeasti kuin tulikin!
    Aika vähällä päästiin, toivottavasti ei ole tarttuvaa laatua...

    VastaaPoista
  4. Hyvää ystävänpäivää koko teidän perheelle!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook