Katastrofin uhalla kohti kulttuurielämyksiä
13.31
Lauantaina ajelimme koko perheen voimin Nukketeatteri Sampoon katsomaan "Kultakutri ja kolme karhua"-näytelmää. Otimme tietoisen riskin, sillä kaikista pienin meistä on ollut viimeaikoina poikkeuksellisen kärttyinen (puhkeavat hampaat?).
No kuinkas sitten kävikään?
Lapset nukkuivat menomatkalla autossa, ja heräsivät hyväntuulisina kun auto parkeerattiin Erottajalle. Edes pieni vesisade ei haitannut iloisia reissaajia. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes väkeä alettiin ottamaan sisään teatteriin. Pienimmälle iski paniikki.
Itkulle ei tullut loppua, ja niinhän siinä sitten kävi, että isi joutui nappaamaan tytön kainaloonsa, ja jättämään teatterisalin. Sinne jäin kahden kanssa nököttämään itsekseni.
Loppujenlopuksi kaikki kuitenkin sujui ihan kivasti. Kaksi vanhinta lasta nautiskelivat esityksestä iloisesti siihen eläytyen, tanssien sekä käsiään taputellen ja äitikin tykkäsi kovasti. Isi sekä pienin ipanoista leikkivät teatterin aulassa ja pikkutyttö oli kuin olikin rauhoittunut välittömästi, kun vaan pääsi pois salista. Vielä ei siis ollut hänen aikansa. Iloinen yllätys oli se, että H sai kaksi vapaalippua Sampo-teatterin henkilökunnalta, jotta voimme jossainvaiheessa yrittää uudestaan tätä teatterielämystä myös tuon pienimmän kanssa. Hyvä mieli jäi siis kaikinpuolin tästä reissusta, vaikka se ei nyt ihan odotusten mukaan sujunutkaan.
Olemme tässä kuluneiden vuosien varrella oppineet, että lasten kanssa kannattaa vaan pyrkiä olemaan rohkea ja liikkumaan sekä kokemaan senkin uhalla, että asiat saattavat mennä pieleen. Harvoin kuitenkaan niin totaalisesti floppaamme, että kokemus jäisi negatiivisella tavalla mieltä kaihertamaan. Tämä on ollut mulle kasvun paikka. Olin nimittäin aikanaan todella arka lähtemään lasten kanssa minnekään. Tästä olen aikaisemminkin kirjoitellut. Nyt onneksi tilanne on jo toinen, ja saamme kaikki niin paljon enemmän kun vaan uskallamme.
Niin taitavia emme kuitenkaan ole, että onnistuisimme näiden hektisten elämysten ohella räpsimään vieläpä täydellisiä kuvia. Pahoittelen näitä kännykkäotoksia, vaikka ainahan mun blogissa suurta osaa ovat näytelleet hetkessä otetut, välillä vähän huonotkin puhelinräpsyt. Se on meidän elämää – välillä vähän rosoista, mutta aitoa. Sellainen on siis myös 47-palasta-blogi.
Ei välitetä vesipisaroista. Mukavaa alkanutta viikkoa lukijoille!
<3
6 kommenttia
Olipa ihana ele tuollainen, kun antoivat mahdollisuuden yrittää myöhemmin uudestaan :) Hienoa että uskallatte mennä ja tehdä juttuja! Lapsille varmasti nuo pienetkin reissut ovat isoja elämyksiä, joita vielä vuosienkin päästä muistellaan.
VastaaPoistaOli kyllä ihan mahtava ele! Ja tämä on siis kuulemma ihan normaali käytäntö. Hienoa! :)
VastaaPoistaUpeaa, että menette ja touhuatte! Lapsille jää ihania elämyksiä:) Mahtava ele niin nuorimmainenkin pääsee uudestaan kun aika on oikea.
VastaaPoistaSyksyllä uusi yritys! :)
VastaaPoistaMe käydään rohkeasti kaikissa kulttuuririennoissa mun rasavillien poikien kanssa ja ihan viikottain :-D Jos oleminen ei onnaa, niin sit vaan yksinkertaisesti lampsii pois. En oo tehnyt siitä sen suurempaa ajatuskuviota. Eikä ehkä kannatakaan, muuten jäisin kotiin :-D
VastaaPoistaNäin juurikin! :)
VastaaPoista