Kauhujen yö

21.21


Kello on varttia vaille yhdeksän illalla ja mun pienet on jo ihanasti untenmailla. Tämä ei oo viimeaikoina ollut kovinkaan yleistä ja yöunille on nukahdettu vasta kymmenen pintaan melkein joka ilta.

Syy tämäniltaiseen sammumiseen on selvä. Viimeyö oli nimittäin horroryö! Piippis karjui vatsakipujaan valehtelematta puoli viiteen asti ja PikkuW itkeskeli vartin välein tukkoisen nenän aiheuttamaa paniikkia, kun henki ei kulkenut normaaliin tapaan. Pojan jouduin jälleen hakemaan viereen ja H "nukkui" tytön kanssa lastenhuoneessa. Puoli viideltä mä seisoskelin olohuoneessa, katselin ikkunasta pihalle, nyyhkytin ja söin mandariinia viimeisen kerran. Sen jälkeen koko perhe nukahti hetkeksi. 

Tänään täällä Tanharissa on ollut siis aika uupunutta ja hiljaista porukkaa. Kun H tuli kotiin töistä, lähdettiin vähän ulos käpyttelemään ja näin tapahtui:


Meidän iso pieni neiti nukahti piiiiitkästä aikaa rattaisiin kun siellä oli niin mukavan pehmoista ja lämpöistä. Todella huono yö vaati siis veronsa.

Minä itse olen tänään nyyhkytellyt paljon. Normaalisti en väsymystäni itke, mutta tänään olen saanut ainakin kolme ihan kunnon itkupotkuraivari puuskaa. On ollut todella voimaton ja surullinen olo. Huolet sekä murheet ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän suurilta ja ahdistus ollut maksimissaan.

 Tuleehan näitä, mutta onneksi ei usein. Ja nämä tällaiset fiilikset ovat suoraan verrannollisia yöllä nukuttujen tuntien määrään. Sen olen huomannut.

Nyt varauduttiin ja toimitettiin neitokaisen masua Microlaxin avulla ja onneksi pikkujätkän nenä ei enää vuoda samallatavalla kun eilen. Toivoa on, että ensiyönä meitä kaikkia siis nukuttaisi paremmin.
Oma fiiliskin on jo parempi. Riittää kun pääsi lämpimän peiton alle suklaajätskikulhon kanssa köllimään. 


W oppi tänään potkaisemaan palloa ja voi sitä riemua! Sekä isi, että poika oli silminnähden onnellisia tästä uudesta taidosta. 

Poitsun sanavarasto on toistaiseksi vielä kovin suppea (tätäkin asiaa oon tänään ehtinyt murehtimaan), mutta tänään siskon nimeä tapailtiin jo aika hienosti. Muita selkeitä sanoja on esim. "Pallo", "Anna!", "Ei", "Pappa". Siinäpä ne oikeastaan ovatkin. 

Ehtiihän tuota.

Piippis on tosi ahkera matkimaan ja yritystä löytyy ihan hirveästi. Uusia sanoja hänellä on tällähetkellä vaikkapa "Koiia" eli koira ja "Wavva". Se on siellä äiskän masussa se wavva.

Huomenna tulee kiinteistövälittäjä ottamaan kuvia. Sehän siis tarkoittaa sitä, että pitää siivota järjestellä puunata ja stailata. Nyt me nimittäin myydään tää koti.

Parempaa yötä ja mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! 






You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Meillä on pojalla prismasta ostettu inhalaattori. Siitä tulee näkymätöntä höyryä. Laitan sen yöksi päälle jos on tukkoinen niin pysyy nenä ja hengitystiet auki ja nukkuu kuin tukki. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. Voimia teille ja parempia yöunia! Meillä on kans 1,5- vuotias tyttö eikä sanoja tule montaa.. mutta ajattelen, että varmaan tässä lähikuukausina alkaa tapahtua sillä saralla:)

    VastaaPoista
  3. eihän tossa vielä kiire ole puheen kanssa,meidän pojat on kummatkin olleet liikkuvaa sorttia ja puhe on tullut vähän perässä ja aluksi epäselvänä.kyllä se sieltä tulee omaan tahtiinsa!

    VastaaPoista
  4. Juu en minä niini hirvittävän huolissani vielä olekkaan. Joskus vaan tulee noita heikkoja hetkiä ja nimenomaan väsyneenä. Kummipoikani on höpötellyt jo pitkään ja on 3kk W:tä vanhempi. Se ehkä sai tämän tunteen aikaiseksi, mutta niin ovat erilaisia nämä mukelot että ei koskaan pitäisi vertailla keskenään. Sen kun muistaisi.. :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook