epäonni

Kauhujen yö

21.21


Kello on varttia vaille yhdeksän illalla ja mun pienet on jo ihanasti untenmailla. Tämä ei oo viimeaikoina ollut kovinkaan yleistä ja yöunille on nukahdettu vasta kymmenen pintaan melkein joka ilta.

Syy tämäniltaiseen sammumiseen on selvä. Viimeyö oli nimittäin horroryö! Piippis karjui vatsakipujaan valehtelematta puoli viiteen asti ja PikkuW itkeskeli vartin välein tukkoisen nenän aiheuttamaa paniikkia, kun henki ei kulkenut normaaliin tapaan. Pojan jouduin jälleen hakemaan viereen ja H "nukkui" tytön kanssa lastenhuoneessa. Puoli viideltä mä seisoskelin olohuoneessa, katselin ikkunasta pihalle, nyyhkytin ja söin mandariinia viimeisen kerran. Sen jälkeen koko perhe nukahti hetkeksi. 

Tänään täällä Tanharissa on ollut siis aika uupunutta ja hiljaista porukkaa. Kun H tuli kotiin töistä, lähdettiin vähän ulos käpyttelemään ja näin tapahtui:


Meidän iso pieni neiti nukahti piiiiitkästä aikaa rattaisiin kun siellä oli niin mukavan pehmoista ja lämpöistä. Todella huono yö vaati siis veronsa.

Minä itse olen tänään nyyhkytellyt paljon. Normaalisti en väsymystäni itke, mutta tänään olen saanut ainakin kolme ihan kunnon itkupotkuraivari puuskaa. On ollut todella voimaton ja surullinen olo. Huolet sekä murheet ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän suurilta ja ahdistus ollut maksimissaan.

 Tuleehan näitä, mutta onneksi ei usein. Ja nämä tällaiset fiilikset ovat suoraan verrannollisia yöllä nukuttujen tuntien määrään. Sen olen huomannut.

Nyt varauduttiin ja toimitettiin neitokaisen masua Microlaxin avulla ja onneksi pikkujätkän nenä ei enää vuoda samallatavalla kun eilen. Toivoa on, että ensiyönä meitä kaikkia siis nukuttaisi paremmin.
Oma fiiliskin on jo parempi. Riittää kun pääsi lämpimän peiton alle suklaajätskikulhon kanssa köllimään. 


W oppi tänään potkaisemaan palloa ja voi sitä riemua! Sekä isi, että poika oli silminnähden onnellisia tästä uudesta taidosta. 

Poitsun sanavarasto on toistaiseksi vielä kovin suppea (tätäkin asiaa oon tänään ehtinyt murehtimaan), mutta tänään siskon nimeä tapailtiin jo aika hienosti. Muita selkeitä sanoja on esim. "Pallo", "Anna!", "Ei", "Pappa". Siinäpä ne oikeastaan ovatkin. 

Ehtiihän tuota.

Piippis on tosi ahkera matkimaan ja yritystä löytyy ihan hirveästi. Uusia sanoja hänellä on tällähetkellä vaikkapa "Koiia" eli koira ja "Wavva". Se on siellä äiskän masussa se wavva.

Huomenna tulee kiinteistövälittäjä ottamaan kuvia. Sehän siis tarkoittaa sitä, että pitää siivota järjestellä puunata ja stailata. Nyt me nimittäin myydään tää koti.

Parempaa yötä ja mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! 






epäonni

Bzzzt..

20.52


Niin. Siinä he ovat. Tämän kesä/heinäkuun epäonnisimmat varpaat maan päällä. Tuo kuvassa näkyvä isovarpaan ja viereisen varpaan väli on juurikin se joka halkesi  menneellä viikolla (on hyvin parantunut kyllä eikä kuvassa näy arven arpea) ja tänään tuo samainen viereinen varvas koki kivuliaan yllätyksen kun puutarhakenkään sujahdettuaan sai tuntea äkillisesti yllätetyn kimalaisen katkeran koston. Ensin kengästä kuului kiukkuinen "bzzzt"-kiljahdus ja sitten vasta tajusin mitä oli tapahtunut. Kirvely alkoi pienellä viiveellä ja voimistui pikkuhiljaa. "Mitä vielä?!" huusin ja juoksin suihkuun viilentämään pistoskohtaa. Helpotti vähän. Sitten mä vielä varmuudenvuoksi soitin Hyvinkään sairaalaan ja kysäisin että mahtaakohan tuosta pistoksesta olla mitään vaaraa pienelle/ pitääkö tulla näytille. Käskivät tarkkailla omaa olotilaa tunnin ajan ja jos ei kummempia ilmene niin ei hätää myöskään vauvalle. Ja pianhan se kirvelykin lakkasi eikä varvas edes turvonnut. Suunnaton ärsytys lienee ainoa asia mikä jäi vaivaamaan tapahtuneessa. Miksi ihmeessä mulle just nyt tapahtuu näitä haavereita kun olen koko elämäni ajan aika hyvin välttynyt moisilta?! Ihan kun tässä nyt ei olisi jo valitettavaa muutenkin :D
Ja toivon todella että tämä epäonnen kierre loppui tämänpäiväiseen tuikkaukseen. Tuleva sektio pelottaa muutenkin jo ihan liikaa.

Siinä ehkä tämänpäivän "merkittävin" tapahtuma. Pieni fiilistely kuitenkin loppuun. Syötiin tänään Pirpanan kanssa samaa nakkikeittoa ja tyttö tykkäsi ihan hirveästi. Päätin siltä istumalta että nyt meidän perheessä hylätään kaupan vauvansoseet (hetkeksi ainakin) ja koko kööri saa syödä jatkossa samaa ruokaa. Pirpanan annosta tietysti tuunataan vielä hieman miellyttävämmin nieltävään muotoon.

Voi että, Ruisrock 2012 käynnistyi tänään! Mulla on tavoite päästä ensivuonna paikanpäälle pitkästäaikaa. Sitten rookie on jo kuienkin melkein vuoden vanha ja ihan hyvässä iässä jättää hoitoon yhdeksi yöksi. No, eletään nyt kuitenkin tätä hetkeä vielä ja toivotellaan aurinkoisia päiviä Ruissaloon tutuille sekä tuntemattomille. Monta tuttua nassua löytyy tänävuonna esiintymislavoiltakin. Ehkä H on ensivuonna? ;)

Kivaa viikonloppua lukijat rakkaat!

Suosituimmat

Facebook