Taaperojuttuja

20.43




Kummankin tepsuttelijan elämäntehtävä on tällähetkellä ahtaa itsensä mitä pienempiin koloihin sekä laatikoihin. Se on kaikista siisteintä mitä voi tehdä.

Vaan mikäs siinä kun tuo nyt on äidinkin mielestä vielä ihan suht kiva leikki. Vähemmän mukavaa onkin sitten se, kun jatkuvasti taistelevat tavaroista sekä leluista, mokomat! Kivaa (lasten mielestä) on myös lätkiä niillä leluilla ja tavaroilla toista päähän. Tasaisin väliajoin tässä saakin siis toimia erätuomarina ja olla välejä selvittelemässä. No, tätä se tulee olemaan varmaan vielä pitkään eli parasta on vaan yrittää tottua uuteen titteliin.

Pieni tauko oli taas päivittämisen kanssa, sillä meikämamman väsymys iltaisin on ollut aikas valtaisaa ja puhtia ei ylimääräiseen olekkaan sitten riittänyt. Viikonloppu oli kuitenkin suht rentouttava ja uuden viikon sai aloittaakin taas ladatulla akulla. Lähinnä oltiin vaan kotosalla, mutta eipähän tarvinut vahtia kun vaan yhtä taaperoa kun vastuun sai jakaa isännän kanssa. 

Täytyy myöntää kyllä sekin, että uusi ihastukseni, Christian Grey, on vienyt suurimman siivun mun jokailtaisesta vapaa-ajanhetkestäni. Sain nimittäin ystävältä lahjaksi viimeviikolla Fifty shades of Grey-nimisen teoksen ja jäin siihen täysin koukkuun.. joskin hieman posket punoittaen.  Suosittelen silti jokaiselle naiselle tuota kirjaa lämpimästi. 

Itsehän olen viimeksi lukenut Stieg Larssonin trilogian ja siitä on jo aivan liian monta vuotta aikaa. Lukeminen on mahtava keino hiljentyä ja antaa aikaa itselleen. Meikäläisellä aikaa siihen on valitettavasti vaan todella vähän mutta yritän silti kovasti. 


Kivaa alkanutta viikkoa! 

Ja NaamaTuttu heei, kiva että tulit juttelemaan mulle tänään :)






You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Näyttää ja kuulostaa niin tutulta tuo itsensä laatikoihin ja koreihin sullominen :) Ja myös tuo leluista nahistelu, kun samat asiat kiinnostaa. Mutta voi sitä onnea äidin sydämessä, kun leikit osuvat yksiin ja toista kaivataan samaan leikkiin <3

    Ja oli kiva tulla jutustamaan ja tervehtimään teidän muruja :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook