Uusi lelu

14.10


Ostettiin tosiaan iPad ja ehkäpä suurin syy sen hankkimiseen oli Pirpana. Nyt sitten vihdoin saatiin aikaiseksi ladata siihen hälle sopivia applikaatioitakin ja Piippis tosiaan viihtyy jo nyt niiden parissa hienosti. Varsinkin tuo eläinsovellus jossa esiintyy siis eläinten kuvia ja ääniä, on erityisen mieluinen. Tyttö osaa itse vaihdella kuvia ja on aivan fiiliksissä jo tutuiksi tulleista äänistä. "Muu!" kajahtaa  hienosti tytön omastakin suusta.

Allekirjoittanut sairastaa jo neljättä päivää. Eilen illalla nousi kunnolla kuume ja tänään olo on ollut tosi kurja. Kurkku on hiekkapaperia. Sormet ristissä olen tässä ollut että lapset pysyisivät terveinä. Aikuisellekkin tosi kenkku tauti tämä. 

Neuvolaan oli kuitenkin aamulla pakko jaksaa lähteä kun pikkuveli sai ekat lihakseen pistettävät rokotukset. Reippaasti otti ne vastaan ja nyt katsotaan että nouseeko pienelle kuumetta vaiko ei. Toistaiseksi on ihan tyytyväinen ollut.  

"Virkeä, tyytyväisen oloinen poika. Seurailee ympäristöään tarkkaavaisesti. Hymyilee vastavuoroisesti. Kehitys ikätasoista. Heijasteet hiljalleen sammumassa. Aukile ok. Kiinteitä voi alkaa maistamaan jos syöttöväli tihenee. Kasvun osalta näyttää hyvälle."

Kehitys ikätasoista. Se on meille täysin uusi termi neuvolakortissa ;) Pituus etenee poitsulla yläkäyrillä (mikä edelleen jaksaa meitä taskukokoisia vanhempia ihmetyttää), ja paino oli vähän tipahtanut tuossa käyrällä. Huolissani en jaksa olla. Poika syö tosi hyvin. Ehkä me pikkuhiljaa kohta kuitenkin aloitetaan soseiden maistelu. Viikon parin päästä.

Huomenna on ensimmäinen ihan oikea fyssarikäynti meidän tytöllä. Tosi into piukalla odotellaan sitä ja muutenkin tulevia viikkoja sekä kuukausia. On jännä nähdä miten nopsaa tyttö alkaa oppimaan uusia, motorisia taitoja. Nyt parin viimepäivän aikana on alkanut lattialla istuessaan pyörimään ja tänään havaittiin jo vähän peppukiitoakin eli eteenpäin meni muutaman sentin verran. Siitä se lähtee :)

Uusia viittomia on tullut kuvioihin mukaan. "Hevonen" ja "Possu". En olisi ihan heti uskonut että oppii tuon hevosen sillä se on mun mielestä noin pikkuiselle aika haastavakin oppia mutta nopeasti se sieltä tuli kuitenkin. Hyvä Piippis!

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook