Rakkautta yhden kromosomin verran enemmän
Huomenna saan taas pari tuntia omaa aikaa ja käytän sen kuinkas ollakkaan, kaunistautumiseen. Perjantaina olisi luvassa tyttöjen iltaa mutta saas nähdä mitä siitä tulee. Tyttö numero ykkösen ehdoilla mennään. Nyt ja jatkossa. Jos Pirpanalle kuitenkin vielä vellit maistuu niin mamma saattaa päästä ehkä piipahtamaan pitkästä aikaa yöelämässäkin. No, katsotaan nyt. Usein se on vähän mammasta itsestäkin kiinni. Jännä nähdä maltanko tälläkertaa olla pienestä (ja isostakin) armaasta erossa.
 |
| Laila from Lapland |
http://www.makiaclothing.com/ Makialta tuli tilattua äidille takki ja samassa paketissa myös Pirpanalle on tulossa huppari. Saadaan sitten olla muodikkaasti samiksia!Mä niin nautin tästä hetkestä. Kun vauva nukahtaa ja talo hiljenee. Kun pääsen oman peiton alle päivittelemään blogia ja purkamaan ajatuksia.
Meillä on kahtena viimeisimpänä yönä nukuttu aivan taivaallisen pitkiä pätkiä putkeen. Toissayönä 8(?!) tuntia ja viimeyönäkin 6. Ollaan siis kirjaimellisesti levätty tänä viikonloppuna!
Perjantaina käytiin Piipanan kanssa moikkaamassa Järvenpääläisiä kavereita ja mukavaa oli. Kiitos kivasta T-hetkestä L, I, S ja N+ pikkuväki :) Toivottavasti nähdään taas pian.
Lauantaina me vanhemmat käytiin vähän shoppaamassa ja Pirpana jäi mummin sekä papan valvovien silmien alle nukkumaan ulos vaunuihin. Nukkuikin sitten lähemmäksi 3 tuntia. Mä en enää päivällä mielelläni tyttöä sisälle nukutakkaan sillä uni ulkona on aivan erilaista kun sisätiloissa, jossa yksi äänekäs ranskanbulldoggi järjestää jatkuvasti ylimääräistä actionia.
No, illalla sitten telkkaria ja kattokruunun kanssa seurustelua. Ihanan tavallinen lauantai-ilta.
Sunnuntaina äiti olikin vähän kipeänä mutta uhmakkaasti kuitenkin lähdettiin perinteiselle sunnuntai-kävelylle. Tälläkertaa otin Pirpanan vaunuihin ja hän sitten nukahtikin sinne nopeasti. Joskus täytyy vähän sääliä omaa selkäparkaa ja jättää rintareppu suosiolla kotiin. Olipas muuten jo aika upeita värejä puissa ja syksy muutenkin vahvasti läsnä! Vuosi sitten näin, meidän tyttö oli jo ilmoittanut tulostaan ja mulla oli alkamassa rankat 4 viikkoa. Pahoinvointi astui kuvioihin. Tsemppasin itseäni hokemalla että pienellä on ainakin kaikki hyvin kun näin pahoin voin! Ja niin pienellä olikin. Koko raskausaika selvittiin ilman suurempia huolia. Kerran piipahdettiin laitoksella makoilemassa vähän käyrillä kun supistuksia tuli ennenaikaisesti mutta nekin osottautuivat harmittomiksi. Mun oli pakko laittaa tuohon viereen Pirpanan np-ultra kuva. Viikkoja oli tuolloin 12. Tässä ultrassahan mitataan niskaturvotuksen määrä ja meidän tytöllä se oli aivan olematon. Onneksi näin jälkeenpäin ajateltuna. Sairaalassa mietittiin että olisihan tuo diagnoosi ollut ihan kiva saada tietää jo odotusaikana mutta nyt kun aikaa on kulunut niin mä olen tajunnut että ehkä jopa parempi näin. Raskausaikana ei tarvinut huolehtia ja murehtia turhia ja sitten kun maailman ihanin vauva tuhisi kainalossa, oli asia helppo hyväksyä. Näinollen olenkin päättänyt että sikälimikäli joskus vielä raskaudun, jätän lapsivesipunktion väliin ja otan edelleen avosylin vastaan sen mitä meille annetaan. Normaalit seulat toki käydään ihan jo niiden uä-kuvienkin vuoksi. Ainakin nyt tunnen näin vahvasti.
Tänään oli taas ulkoilupäivä vaikka sateen uhka olikin aika vahvasti ilmassa kokoajan. Tehtiin pitkä lenkki eikä onneksi sitten edes kastuttu. Totesin vaan että Pirpanan kantaminen tuossa rintarepussa menee jo ihan kuntoilusta sillä olin aikaslailla väsähtänyt nainen kun päästiin kotiin. Niin ne raskauskilot karisee pikkuhiljaa ;) Väsähtänyt oli muuten pikku reppureissaajakin vaan niin loppu pilkkiminen kun nostin tytön omaan sänkyyn lenkin jälkeen. Se on kumma ettei siellä pinnasängyssä nukuta läheskään aina yhtä hyvin kun Baby Björnissä.
 |
| Nelisormipoimu Liian pitkä sydämenviiva kämmenessäsi. Ensimmäinen määritelmä Et voi olla normaali. -Lilja Harju |
Onko siitä ihan oikeasti vasta 4 kk kun tuo pieni rakas syntyi ja mullisti meidän maailman?! Elämä ennen Pirpanaa tuntuu jo niin kaukaiselta. Kyllähän se vanhemmuus muuttaa ihmistä. Itse koen muuttuneeni sopivasti. Yhtäkkiä sitä on vaan vähän vahvempi kuin ennen. Elämä ei pyöri oman navan ympärillä niin paljon kuin ennen. Hymyilee ja nauraa enemmän kuin ennen. Kaikinpuolin helpompi olla vaikka välillä ehkä väsyttää hiukan enemmän kuin ennen. Ehkä nyt olikin mun kohdalla juuri oikea aika "ryhtyä" äidiksi. Hoivavietti alkoi kasvaa jo kiusallisen voimaakkaaksi.
Kyllähän sitä omaa aikaa kaipaa välillä kovastikkin. Ja ehkä sitä jossainvaiheessa taas saakin. Viimeksi kun yritettiin ottaa hääpäivän kunniaksi H:n kanssa vähän omaa aikaa niin loppujenlopuksi H jäi hotelliin nukkumaan ja mä lähdin neljän aikaan aamuyöstä taksilla kotiin syöttämään tyttöä. Kukaan ei sitä vaatinut mutta mulle "tuli vaan sellainen tunne" :D Joku äidinvaisto se varmaan oli sillä kun pääsin kotiin, oli Pirpana juuri herännyt eikä huolinut tuttipulloa. Mummin ja papan aamuyö olisi ollut kaikkea muuta kun rauhallinen. No, Deftones ja kaverit tuli nähtyä sekä moikattua ja ilta oli todella hauska noin muutenkin.
 |
| Pirpana 4 kk juttelee riikinkukolle |
Huomenna aamulla pitkästä aikaa muskariin! Jännä nähdä miten saan tytön hereille kun on aikamoinen aamunukkuja. Toivotaan nyt kuitenkin että jaksaa herätä viimeistään paikanpäällä sitten. Nyt on jo oikeasti ihan kiva mennä sinne. Enää ei jaksa murehtia turhia! Mulla kun ei ihan oikeasti ole mitään syytä sellaiseen!
Pirpanalla on uusi toveri. Se asustaa olohuoneen katossa ja on vähän säihkyvämpää sorttia. Sille on maailman ihaninta höpötellä ja nauraa. Vaikka tuntitolkulla.
Edelleenkin mä olen vähän huolestunut näistä Pirpanan kalliista mieltymyksistä. Onneksi tätä ei onneksi tarvinut ostaa nyt, vaan se on hankittu jo muutama vuosi sitten. Tyttö vaan bongas sen sattumalta ja siitä lähtien se on ollut parasta.
Mä luulen että mennään nyt kaikki hyvissä ajoin nukkumaan että jaksetaan aamulla herätä. Täytyy jatkossa opetella kirjottelemaan vaikka päiväunien aikaan. Huomenna murumussukka täyttääkin sitten jo 4 kk. Aika juoksee! Surullista mutta toisaalta ihanaakin. Odotan ihan hirveästi Pirpanan taaperoaikaa. Uskoisin että hänestä kuoriutuu aikamoinen tapaus kun on nyt jo. Joko-tai.
Ainiin, mä ja Piippis saatiin kutsu yhteen kivaan juttuun. Se liittyy valokuvaukseen. Siitä myöhemmin ;)
Huomiseen!
P.S Tänään hekotettiin ensimmäisen kerran kunnolla ääneen. Äitin sydän suli taas..
 |
| Luumusosetta ensimmäisen kerran |
Noniin, käytiin tänään taas tekemässä jo perinteeksi muodostunut sunnuntaikävelylenkki. Pirpana nukahti vaunuihin niinkuin aina ja me päätettiin sitten pitää epäviralliset terassikauden päättäjäiset (Vol.1) koko perheen kesken. Ja tietysti omalla kotiterassilla. Kuunneltiin Pearl Jamia ja juotiin kokista. Vähän erilaista fiilistelyä kuin ennen mutta ihanaa oli! Ja Pirpana nukkui piiitkät päikkärit. Liekö sitten Eddie Vedderin ansiota.. ;) Oli miten oli, hetki oli arvokas ja täynnä pieniä onnenhippusia.Tälläkertaa luvassa ihan pikainen lyhyt päivitys. Tikkurilan tapaaminen meni hienosti. Jostain syystä jännitin sitä hieman mutta myöhemmin tajusin sen olleen ihan turhaa! Ihmiset olivat mukavia ja lapset mahdottoman suloisia <3 Ihanaa kun sai höpötellä muiden down-lasten vanhempien kanssa ja seurata pikkuisten ja vähän isompien mukeloiden touhuja. Kun sairaalassa meille suositeltiin vertaisryhmiä, muistan ajatelleeni että me ei sellaisia tarvita. Kotiin päästyäni tutustuin kuitenkin Downiaisten toimintaan, liityin facebook-ryhmään ja yhtäkkiä olinkin ihan jatkuvasti juttelemassa muiden äitien kanssa virtuaalisesti.
Mulle vertaisryhmätoiminta on ollut äärimmäisen arvokasta ja korvaamatonta tässä vanhemmuuden alkutaipaleella! Silloin kun liityin Downiaisiin, muistan miten ihania tervetulotoivotuksia sain fb:n kautta. Niistä toivotuksista sai paljon voimaa. Muistan jonkun sanoneen esimerkiksi että me ollaan saatu suurempi lahja kun mitä osataan vielä ymmärtääkkään. Tänään kun seurasin muita extrakromosomilla varustettuja söpöliinejä ja heidän perheitään, luulen ymmärtäneeni mitä tuolla lauseella tarkoitettiin. Me ollaan tavallaan etuoikeutettuja saadessamme kasvattaa erityislasta. Haasteita on edessä mutta mä olen niihin valmis. Tuon tytön vuoksi ihan mitä vain. Nyt mä liikutun itsekkin.
Pikkuinen taistelee tuossa vieressä taas Nukkumattia vastaan. Nukkuu välillä jo ihan sikeää unta mutta sitten herää hetkeksi. Tää nukahtamisen vaikeus on nyt uusi juttu. Toivotaan että on vaan jotain hetkellistä.
Huomenna luvassa taas jotain muuta :)
Mukavaa viikonloppua kaikille pus!
Iltapäivällä sitten lähdettiin Vallilaan vierailulle ja oli eri mukavaa. Kiitos kestityksestä M&S :) Pirpanaa nukutti makoisasti ensimmäisen tunnin verran mutta vaivautui sitten lopulta heräämään ja liittymään seuraan. Ihana tyttö tässäkin suhteessa. Kyläileminen on ainakin vielä tosi helppoa kun vauva ei turhia kitise.Tänään Pirpanalla on ollutkin vähän erilainen torstai-päivä. Minä kun oon tällainen rahanahne tapaus niin en pysty äitiyslomallakaan pysymään poissa työpaikalta. Lähdettiin siis koko perheen voimin Viikkiin. Sillävälin kun äiti laskutteli niin Isi ja Pirpana nautiskeli Viikin upeista ulkoilumaastoista. Homma toimi sillätavalla oikein hienosti. Mun työpaikalla voisi muutenkin kuluttaa lomapäiviä, niin mukavaa siellä on. Ihan oikeasti. Onnellisessa asemassa siinäkin suhteessa ollaan. Oli myös tosi kiva huomata että kun kurvattiin työpaikan pihalta pois, tajusin etten ollut kertaakaan erehtynyt miettimään siellä ollessani että meidän tyttö olisi jotenkin "epänormaali" vaan ylpeänä kannoin pientä sylissäni ja esittelin työkavereille.
Viikistä sitten suunnattiin Mersun keula kohti Nosturia ja Heikin videokameraa hakemaan. Sieltä Kallion kautta Giganttiin ja kotiin. Meni ihan kesälomareissusta tuo. Tyttö on kyllä reipas reissukaveri. Ottaa välillä hörpyt ja jatkaa matkaa tyytyväisenä. Yleensä nukkuen :)
Lauantaina on ensimmäinen vertaistukikahvila Tikkurilassa. Odotan tosi paljon muiden Downiaisten tapaamista! Ensi kuun alussa on toinen tapaaminen jonne odotettavissa takuuvarmasti myös Keravan perheitä. Meillä on kymmeniä kysymyksiä esimerkiksi kehitysvammaneuvolasysteemeistä. Valitettavasti normineuvolasta ei olla saatu näistä asioista juuri minkäänlaista infoa vaikka ollaan yritetty kysyä. En kuitenkaan tuomitse sillä kun kysyttiin suoraan neuvolalääkäriltä että onko koska viimeksi meidän neuvolassa ollut pientä Down-asiakasta niin sanoi että ei muista että olisi hänen aikanaan ollut. Pirpana korjasi nyt sitten tämänkin tilanteen :)
Mä oon jo opetellut tukiviittomiakin ja odotan innolla että päästään tytön kanssa viittomaan. Tukiviittomat tukee puheen kehitystä ja estää ylimääräisiä turhautumistilanteita. Siispä hyvä aloittaa mieluummin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään. Tukiviittomista varmasti luvassa enemmän kirjoituksia ja videoklippejä kunhan itsekkin päästään hommaan kunnolla mukaan.
Tyttö nukkumassa ja äiti ajatteli nyt pyhittää tämän illan syysvaatteiden tilaamiselle. Laitoinkin FB:n blogisivuille jo viestiä ja laitan nyt vielä tännekkin että jos lukijoille herää kysymyksiä Pirpanan extrakromosomiin liittyen niin niitä kysymyksiä voi laittaa mulle vaikka sähköpostiin ja minä sitten parhaani mukaan yritän vastata niihin täällä. Myös meidän tuntemuksiin liittyviin kysymyksiin vastaan ihan mielelläni.
Huomenna päästäänkin taas kyläilemään! :)
Tulipas taas tänä iltana tirautettua muutama ylimääräinen kyynel. Joka vuosi nämä hyväntekeväisyyskonserttilähetykset ovat saaneet mut todella liikuttuneeseen tilaan. Tänään liikutus oli erilaista kuin ennen. Muistan elävästi Haikaranpesässä ajatelleeni että "Miksi juuri meille kävi näin?". Tämän iltaisessa lähetyksessä syöpäsairaan lapsen äiti lausui juuri nuo samat sanat ja mä sain kylmiä väreitä. Jotenkin ymmärsin haastateltuja äitejä tänään paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Lapsen sairastuminen syöpään on varmasti paljon vaikeampi asia hyväksyä kuin se mitä meille tapahtui. Meidän tapauksessa isoin shokki oli se, ettei vauva ollut sellainen kuin odotimme mutta sitten kun parin päivän ihmettelyn jälkeen pystyimme jättämään ennakko-odotukset takavasemmalle ja keskittymään ihanaan erityiseemme ja siihen hetkeen, vaikeimman yli oltiinkin jo päästy. Alla oleva video on kuvattu sairaalassa kun Pirpana on 2 päivää vanha. Kahden yön ajan herättiin parin tunnin välein syöttämään tyttöä ruiskulla ettei joutuisi lastenosastolle nenä-mahaletkuun. Veren sokeripitoisuudet piti saada pysymään tarpeeksi korkealla. Ja siinä onnistuttiin. Muru on niin pieni ja vähän heikkokin tuossa videoklipissä. Snif.
Tiistai-iltana oli luvassa taas kylpemistä ja voi kun se on aina niin kivaa! Ihana hetki vauvalle ja vanhemmille. Varsinkin nyt kun vauva on jo vähän isompi ja kylvettäminen on helpompaa. Vesi on selvästi Pirpanalle miellyttävä elementti ja vauvauinti vois olla aika kova juttu mutta mä oon aina vähän kammonnut uimahalleja ja tästä syystä siis ei ainakaan toistaiseksi olla lähdetty siihen hommaan. Joku tiesi kertoa että varsinkin Down-lapselle vauvauintia suositellaan ja näinhän se varmasti on. Täytyy nyt vielä miettiä asiaa ihan tosissaan. Huomenna (tai no tänään oikeastaan) luvassa asuntoesittely. Ainakin yksi, ehkä kaksikin. Sen enempää en vielä kerro. Kaikki aikanaan. Nyt syksyllä olisi parasta hoitaa muuttohommat pois alta ennenkun lumet sataa maahan. Ja sitten pääsisin sisustamaan Pirpanalle oman huoneen. Ideat on jo valmiina, katsotaan miten käy toteutuksen kanssa.
Aamut ja päivät onkin meillä sitä onnellisinta aikaa. Silloin hymyillään ja höpötellään iloisesti ja ollaan muutenkin hyväntuulisia. Nyt viimeisen viikon aikana illat ovat muuttuneet todella hektisiksi ja äänekkäiksi. Ei hyvällä tavalla ollenkaan. Meilläkin on nyt sitten "rutuaika", niinkun edesmennyt mummoni asian aikanaan ilmaisi. Rutuaika alkaa siinä kuuden seitsemän tienoolla ja jatkuu parhaimmillaan puoleenyöhön. Kiva juttu. Honeymoon on ilmeisesti nyt sitten vietetty! Ei vaan, musta on ihan hyvä asia että tytöstä löytyy se toinenkin puoli sillä luonnettahan pitää olla ;) Salaa ehkä jopa odotin tätä. Kunhan nyt vaan pitäytyy näissä desibeleissä eikä tuosta enää villiinny.
Noniin, levymessut koluttu ja Tuusulassa käyty Pirpanan mummulla ja ukilla syömässä. H shoppasi lompakon tyhjäksi ja mä en löytänyt mitään. Ei mun tarvitse sillä mä kuuntelen mielelläni Meat loafia, Musea ja Vaya con diosta ;) Nuo levyt nyt ainakin lähti sieltä messuilta mukaan.
Nyt mä taas tunnen itseni ihan supervahvaksi! Nää tuntemukset on kokoajan lisääntymään päin. Ja ihan mahtavaa huomata miten tuosta isukistakin on tullut niin uskomattoman huolehtivainen ja rakastava Pirpanan oma isi. Ylpeä omastaan. Erityisen ylpeä.
Eilen piipahdettiin pikaisesti Keravan sirkusmarkkinoilla. Porukkaa riitti taas ja todettiin että vaunujen kanssa liikkuminen tuollaisessa väenpaljoudessa ei ole se kaikista miellyttävin vaihtoehto. Vaan minkäs teet kun vaihtoehtoja ei ole pikkuihmisen päiväuniaikaan. Onneksi matkalaista ei häirinnyt metelit. Pirpana nukkui makoisasti kokoajan eikä vaunujen ulkopuolelta tuleva meteli häirinnyt ollenkaan. Markkinoilta ostettiin karjalanpiirakoita ja lakua. Perinteisesti. Illalla sitten Pirpanan kummitäti ja setä tuli kylään ja taas äitiä hemmoteltiin. Kummisetä värjäsi äiteen hiukset ja nyt äitee on onnellinen. Pirpana sai pehmolelun ja prinsessapöksyt tuliaisiksi. Ihanat kummit jaksavat aina kyllä muistaa tyttöä! Loppuilta menikin sitten leppoisissa lauantai-tunnelmissa kun täti tuli vuorostaan vierailulle ja siinä sitten höpöteltiin niitänäitä ja nautiskeltiin karjalanpiirakoita sekä tietysti hyvästä seurasta. Myös Pirpanasta puhuttin ja taas tuli montakertaa todettua että miten onnekkaassa asemassa saadaan kaikki olla kun meillä on tuollainen aarre tässä porukassa! |
| Lyyli-tyttö löysi aarteen(jonka sai sitten kyllä pitääkkin) Pahoittelen tärähtänyttä kuvaa. |
