Piippiksellä flunssa ja pikkuW:llä myös. Toistaiseksi merkittävän korkealta kuumeelta ollaan vältytty, mutta pienet nenät vuotavat Niagaran putousten lailla ja nyt valitettavasti Pirpanalla alkoi myös yskäkin makuulle mennessä. Kävin äsken laittamassa tyynyä pään alle ja se ehkä vähän helpotti tuota mahdotonta yskimistä. Jännä juttu, koska päivällä mokomaa vaivaa ei vielä ollut. No, kyllä se ohi taas menee. 

Tosi pirteitä nuo pikku potilaat ovat kyllä muuten olleet taas. Itsehän voin pahoin viimeyön ja vielä tänään aamupäivälläkin toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Epäilykset kohdistuu kyllä vahvasti eilenillalla nauttimani Subway-patongin suuntaan, sillä oireet alkoivat pari tuntia herkuttelun jälkeen. Liekö sitten majoneesi tai joku muu ainesosa ollut parhaat päivänsä nähnyt, mene ja tiedä. Olo oli tosi turvonnut ja oksetti, mutta mistään päästä ei mitään tullut. Puoliltapäivin alkoi äidin olo helpottamaan ja isi pääsi lähtemään töihin. Loppuilta sujui hyvin. 

On se kumma kun jokapaikkaan pitää yrittää mahtua, vaikka väkisin. 

Eilen oltiin n.kolme tuntia kestävässä "asuntonäytössä" tulevassa kodissamme. Voi että kun ei millään malttaisi odottaa, että pääseepi taas sisustushommiin. Ihanaa kun tietää, että luvassa ei ole mitään massiivisia remppajuttuja vaan päästään heti asettumaan suht huoletta taloksi. 

Se on kyllä meille ihan mahtikoti sen voin kertoa. Raotan ihan vähän lisää sitä verhoa. Tuon talon on rakentanut mun lasteni rakas pappa, oma isäni. Pihalla samaisen supermiehen tekemä leikkimökki ja mun vanha keinu lapsuudesta. Tuota taloa on asuttanut mun sisko perheineen toistakymmentä vuotta  ja kasvattanut siellä lapsensa murkku/teini-ikään. Nyt on siis meidän vuoro asettua taloon ja kasvattaa omat nappulat siellä nuoriksi aikuisiksi, tutussa ja rakkaassa ympäristössä. Oman nuoruuteni kun olen tosiaan viettänyt samaisessa korttelissa. 

En uskaltanut tästä oikein haaveillakkaan, ennenkun palaset vaan alkoivat yhtäkkiä loksahtelemaan kohdilleen ja unelmasta tuli totta. Tästä haluan kiittää siskoa, omia vanhempia, H:n vanhempia sekä mahtavaa pankkivirkailijaamme. 

On luonnollista ja oikein, että tuo talo jää meidän sukuun. Ja ennenkaikkea juuri me olemme onnekkaita, kun saamme sen haltuumme. Tiedämmepä tarkalleen mitä ostamme ja aina voi kysyä apua läheltä jos sellaista tarvitaan. 

Toivottavasti tähän nykyiseen rakkaaseen kotipesään löytyy asukkaat pian ja muuttohommat saadaan käyntiin hyvissäajoin, ennen pikkutyttösen syntymää. Voin kertoa, että ei tästäkään asunnosta ilman kyyneliä lähdetä. Tunneside on kasvanut parissa vuodessa kuitenkin voimakkaaksi, sillä niin isoja sekä onnellisia asioita täällä asunnossa on tapahtunut. 

Pelottavan onnekasta. Toivottavasti ei tule takapakkia. En kyllä vieläkään keksi mitä se sellainen voisi olla..