Sydämenvaltaajat reissun päällä

21.22





H ehdotti aamulla josko olisin innokas lähtemään muutaman tunnin visiitille Lahteen (levyostoksille) ja eipä aikaakaan kun jo oltiinkin matkalla koko porukka kohti kyseistä kaupunkia. Mukaan Levykauppa X:stä tarttui tälläkertaa Billy Talentin uusin albumi sekä .. ylläri pylläri, Pertti Kurikan Nimipäivät 7
tuumainen. Käytiin Rossossa syömässä ja yläpuolella oleva kuva siis siellä räpsäisty. Pirpana oli niin ihanan reipas sekä hyväntuulinen asiakas ja poikakin nukkui koko ruokailun ajan tyytyväisenä kopassaan. Heräsi vasta kotimatkalla ensimmäisen kerran, tosin ei me tuolla paikanpäällä oltu kun parisen tuntia.


Myöhemmin tänään käytiin vielä kävelyllä lähikaupassa ja jälleen kerran pienimmäinen taintui mutta isompi ei. Hymy nousi korviin eli raitis ilma teki tehtävänsä. Illalla me vanhemmat oltiin taas ne maailman onnekkaimmat sillä vastaanotettujen suukkojen määrä Pirpanalta oli valtaisa. Tuossa rauhallisessa ja tunteikkaassa lauantai-iltaisessa hetkessä olisi viihtynyt pidempäänkin..


Hammaspesu on nautinto tätänykyä. Harjalla on mahtikiva hinkata kutisevia ikeniä. Ihanaa ettei tästäkään asiasta tarvitse enää taistella.


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Hammasharja jokq typyn paras kaveri. Aidosti. Vilkutuksia Pirpanalle.

    VastaaPoista
  2. Ihana Pirpana, niin söpö :)

    VastaaPoista
  3. Sun blogis on ihan superihana, kiitos näistä päivän piristyksistä! Multa löytyy mun blogista sulle tunnustus http://vimmla.blogspot.fi/2012/09/tunnustus.html :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook