Joulun pieni salaisuus

17.20

Joulu meni nopeasti ja olipahan ihanan huoletonta kun sai vaan olla rauhassa sekä nautiskella rakkaiden ihmisten seurasta. Pirpana veteli onnellisena sikeitä kun hänen lahjojaan availtiin mutta kai se niin menee vielä tässävaiheessa että äiti on enemmän innoissaan vauvan paketeista kun vauva itse! Pirpana tosin herätessään innostui kyllä kovastikkin uusista hassunhauskoista leluista ja mm, kuvassa näkyvä marakassi sekä kulkuset oli kova juttu! Myös vaaleanpunaiset taaperokärryt oli  tosi hienot ja nyt vaan odotellaan että päästään niillä treenailemaan. Kiitosta vaan kaikille muistaneille! On ollut kiltti tuo meidän tyttö ilmeisesti. No onhan se!  <3


Omalta osaltani joulu meni vähän toipumisen merkeissä sillä sitkeä flunssa veti olon hieman voimattomaksi. Onneksi äiti sai nukkua univelkojaan pois kun Piippiksellä oli niin paljon hoitajia ja seuraa noin muutenkin. Ensimmäisen kerran mun elämässäni otin joulun ihan oikeasti vain ja ainoastaan levon kannalta. Ja kyllä teki gutaa!

No menköön nyt sitten! En mä osaa tätä pitää enää salassa ja miksi oikeastaan edes pitäisi pitää?! On siis myös toinen syy jonkavuoksi äiti on ollut vähän huonovointinen joulunpyhät. Tänään sen lääkäritäti meille sitten varmisti ja nyt tosiaan näyttäisi siltä että Pirpanasta tulee isosisko ensi kesänä. Tosi ISO sisko ;)  Ultra paljasti minun masussani pienen sykkivän sydämen ja nyt sitten mennään päivä kerrallaan turhia murehtimatta. Stressaaminen tuskin on hyvästä tässä vaiheessa ja onneksi Pirpana pitää kiireisenä enkä ehdi odotusasioihin niin paljon keskittymään kun ensimmäisessä raskaudessa. Luonnollisesti ollaan nyt onnesta soikeana ja ollaan yhdessä H:n kanssa keskusteltu että ajoitus on meille täydellinen! Pirpanan kehityksen kannalta tämä on oikein hyvä juttu. Kaverista kun tuskin ainakaan haittaa on. Jännä nähdä mitä vuosi 2012 tuo tullessaan mutta se nyt ainakin tiedetään että jännitystä siitä ei tule puuttumaan!
:)

Lähden syöttämään pientä rakastani joka päikkäreiltä juuri heräsi. Elämä on ihmeellistä.

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Tuli niin onnellinen olo raskausuutisista. Onnea ihan mielettömästi koko perheelle.

    VastaaPoista
  2. Oi onnea pikkusisaruksen odotuksesta! Toivottavasti kaikki menee hyvin. :) ...ja pahoinvointi helpottaisi mahdollisimman pian. ;)

    VastaaPoista
  3. Oih, onnea kovasti! <3

    VastaaPoista
  4. Hei!Ekaa kertaa löysin blogiisi jonkin toisen blogin kautta. En voi olla kommentoimatta. Kyynel silmissä olen lukenut blogiasi, josta niin ihana onnellisuus ja positiivisuus kuvastuu. Ihana onnellinen perhe ja aivan rakas pirpana!Sydäntä lähellä itselläni on down-lapset, koska veljeni perheessä on down-poika joka on erityisen velikulta, aivan rakas. Ei voi ymmärtää Luojan tarkoitusta erityisillä lapsilla, ovat tänne antamassa meille jotain erityistä. Kalliin lahjan ootte saanu ja valopilkun elämään. Ja onnea myös raskaus-uutisesta!kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille isosti! <3 Olen liikuttunut. Kerrassaan.

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook