Syksy on tullut. Sille tosiasialle on vaan nyt antauduttava ja kaikista helpoimmalla pääsee, kun heittäytyy kepein ajatuksin seuraavan vuodenajan matkaan mukaan. Nyt täytyy kyllä itsekin ihan reilusti myöntää, että kesällä taisin stressata kaikesta tästä nyt olevasta paljon enemmän, kuin mitä loppujenlopuksi olisi ollut tarpeellistakaan. 

Hienostihan tämä uusi aika elämässämme on lähtenyt käyntiin!

Kuvassa aarteita 3 kappaletta

Nyt olen siis kuitenkin vielä tovin kotona, ja vietämme lasten kanssa aikaa ulkona niin kauan kun lämpöä ja hyvää säätä piisaa.  

Eilen löysivät majapaikan metsästä, jonka nimesivät "Päämajaksi". Siellä sitä sitten vierähtikin melkeinpä koko iltapäivä, ja isin rakentamalle hyllylle keräiltiin iso kasa aarteita kuusipuiden uumenista.

 Piippis keskittyi tottuttuun tapaansa maassa istuskeluun, ja koko kortteli kaikui, kun neiti toitotti kalliolta koko naapuruston kuultavaksi pitkän pätkän Viileän Venlan vuorosanoja - tunteella ja  vahvasti eläytyen tietysti! Päivittäisessä käytössä tuosta kyseisestä elokuvasta ovat mm. seuraavat huudahdukset :

"OMG!" (esim. kylpyvettä ensimmäistä kertaa varpaalla kokeiltaessa)

sekä

"Ihan tyhmää!"

Ne tietävät, jotka tietävät.

Nautin entistä enemmän yhteisistä hetkistämme, ja se tuntuu luonnollisesti tosi hyvältä! Sitä jaksaa ihan eri tavalla taas heittäytyä mukaan lasten maailmaankin, kun saamme hetkeksi kaikki pienen happihypyn normaalista ja kaksi vanhinta pääsee hoitopaikkoihinsa puuhastelemaan kivoja juttuja.

 Sellaisia arkisia kuulumisia tänään. Paljon on pihlajanmarjoja puut pullollansa. Saas nähdä, jääkö tulevan talven lumikinokset ennustuksen mukaan pienehkönlaisiksi? Jouluksi saisi vähän tulla, mutta muuten en itse henk.koht kinoksia edes kaipaa.

Elämme hektisiä aikoja. Se valitettavasti kuormittaa suuresti parisuhdetta - sitä en pysty kieltämään. On hyviä hetkiä, mutta ihan rehellisesti täytyy myös myöntää, että huonojakin hetkiä on paljon.

Kaksinkeskeinen aika on todella kortilla. Sellainen kun on aivan liian helppo sivuuttaa, ja keskittyä pääsääntöisesti vain sekä ainoastaan arkiseen selviytymiseen. Helpompi on jäädä kotiin, kuin lähteä sumplimaan lastenhoitoja ja aikatauluja. Ei jaksa. Ei huvita. Ei oo oikein rahaakaan nyt.

Niin. Viime aikoina on tuntunut hyvin vahvasti tältä..

 .. kunnes sitten taas on saapunut se hetki, että tilanne eskaloituu parisuhteen huonon tilan vuoksi itkuun, väsymykseen ja turhautumiseen - moni vaimo vanhempi ehkä tietää mistä nyt puhun.

Itse tajusimme viime viikonloppuna, että hääpäivämme lähestyy, emmekä ole tehneet mitään sen asian eteen. Tuo oivallus herätti kumpaisenkin meistä.  Okei, meillä on tosi kiire tässä uudessa arjessamme, taloudellinen tilanne on huono mutta parisuhteelle olisi kaikesta tästä huolimatta löydyttävä edes pieni hetki silloin tällöin. 

Sovimme, että 9. päivä lähdemme yhdessä treffeille - ja tästä muuten sitten pidetään kiinni!  H kuitenkin järjesti mulle tänäänkin pienen yllätyksen ennen iltavuoroansa. Kun kaksi vanhinta oli viety eskariin sekä kerhoon, nosti hän pienimmän kainaloon ja kuskasi isovanhempien luokse korttelin toiseen päähän. 

Hän käski mun pukeutua lämpimästi, nappasi kylmälaukun kainaloonsa ja otti turvallisesti kiinni kädestä. Kiipesimme kotimetsän korkeille kalliolle. Siellä meitä odotti viltti, jonka H oli käynyt kapuamassa näköalapaikalle jo aikaisemmin aamulla. 

Meillä oli puoli tuntia aikaa istua ihan vaan kahdestaan ja juoda lasilliset samppanjaa kera mansikoiden ja kermavaahdon, ennen kuin ipanat palautuisivat yksi kerrallaan kotiin. Siivotakin täytyi, sillä puheterapeutti tulisi iltapäivällä Piippiksen kanssa höpöttelemään. 

Olisin toki istunut auringonpaisteessa armaani kanssa tovin pidempäänkin seitsemän avioliittovuoden kunniaksi, mutta tämä lyhykäinenkin hetki todella teki tehtävänsä. Muistutti jostain sellaisesta, mitä en muistanut olevankaan. Kun olemme ihan vain kaksin, olemme toisillemme. Tuo puolituntinen oli siis hämmästyttävän merkittävä. Kuinka herkästi sen kaiken hyvän ja yhteisen unohtaakaan!

Kiitos rakas H, että veit minut hetkeksi kaiken tämän arjen (sekä naapuruston kattojen) yläpuolelle. Siinä pienessä hetkessä löysin sut taas uudestaan ja päätin, että näitä pieniä hetkiä tulemme jatkossa varastamaan hilppasen verran useammin toisillemme. Oikeasti aina ei tarvitse edes lähteä kovinkaan kauas, jotta näkisi lähelle. Näin minä ajattelen.

Odotan entistäkin enemmän meidän treffipäivää. Hyvää villahääpäivää muru.

<3

 Maitokahvimedian ansiosta olen saanut oivaltaa, kuinka helppoa on tehdä hyvää jollekin toiselle - sitä todella tarvitsevalle sekä sen ansaitsevalle. Tänään onkin siis ilo ja kunnia saada jakaa tämä meidän ensimmäinen tempaus teidän kaikkien kanssa.

Eräs seuraajamme nykäisi meitä hihasta lanseerausjuhlassamme, sillä hän oli halukas ilahduttamaan 60-vuotiasta hyvää ystäväänsä. Tämä ystävä on vuosien varrella jaksanut säilyttää positiivisuutensa, nauttinut täällä Suomessa opiskelemastaan ammatista sekä auttanut lähimmäisiään lukuisista haasteista huolimatta.

Yllättäjämme on aina kokenut olevansa "sielunsisar" tämän päivän yllätettävän kanssa , vaikka tulevat kumpikin täysin erilaisista lähtökohdista ja kulttuureista. Ystävykset omaavat samanlaisen huumorintajun ja hyväksyvät toisensa juurikin sellaisina kuin ovat.

Tänään yllätimme henkilön, joka on muuttanut Suomeen n.40 vuotta sitten. Hoitanut vanhempansa täällä, opiskellut ammatin ja kasvattanut yksinhuoltajana tyttärensä ylioppilaaksi. Hän todella on tehnyt kaikkensa tullakseen osaksi yhteiskuntaamme, ja onnistunut siinä vieläpä mallikkaasti.

Järjestimme Lovisalle nimipäivän kunniaksi hemmotteluhetken  Kauneushoitola Merenneitoon, johon hän saa varata ajan itselleen sopivaan hetkeen. Merenneidon jengiä ei ollut vaikeaa puhua mukaan tähän tempaukseen, ja haluammekin lähettää lämpimät kiitokset Espooseen asianosaisille! 45 minuutin hieronta on varmasti parasta laatuaan piristämään alkavaa syksyä - ihan kenelle tahansa meistä.

Hyvää nimipäivää Lovisa! Sinua arvostetaan suuresti, olet tärkeä monelle ja olet todella hemmottelusi ansainnut. Toivottavasti nautit päivästäsi ja me koko tiimin voimin haluamme toivottaa sinulle onnellisia sekä aurinkoisia päiviä tulevaan!

Terkuin,

Pirjo & Maitokahvimedian jengi

Mitäpäs jos eläisin hetkessä juuri nyt? Rohkenisin toteuttaa unelmiani, enkä liiaksi murehtisi sitä mitä muut minusta ajattelevat? 

Näihin itse itselleni esitettyihin kysymyksiin vastasin viikonloppuna kyllä, ja jo eilen toteutin yhden pitkäaikaisimmista haaveistani. Annoin veljeni Juhan Hair Espacesta leikata viimeisetkin blondatut ja kärtsänneet hiukseni roskakoriin, ja nyt mulla on ensimmäistä kertaa elämäni aikana hiukset, joita en saa hätäisesti vetäistyä sykerölle taakse. Fiilis on todella mahtava, voin kertoa. Jopa tyylikäs?!

Lähtötilanne oli tämä. 

 



 Vaikka takana on jo kohta 8 kk oman luonnollisen hiusvärin kasvattamista, on takana myös useita vuosia jatkunut blondaus sekä värjäyskierre, joka todella näkyi mun hiuksissani vielä eilen kampaajan tuoliin istahtaessani. Sanoin Juhalle, että värjäystä en halua ja yhdessä totesimmekin, että nykyinen hiusväri on itseasiassa tosi ok. Siispä aloitimme heti saksimisen.






Tässä uudessa kuontalossa ainoa ongelma on se, että en voi olla hiplaamatta hiuksiani. Niin pehmeät ja täydelliset ovat! Helsingistä kotiin startattuamme, olivat mun hiukset kauniisti aseteltuna paikoillaan, mutta Keravan liittymän kohdalla tämä pakkomielteeni oli jo selvästi havaittavissa myös silmin. Silti näyttävät hyvältä!

 Olen aina pitänyt itseäni maailman surkeimpana kampauksen tekijänä mutta eilen tajusin, että mä olenkin ollut vain sekä ainoastaan maailman surkein PITKIEN hiusten kampausten tekijä. Tämä lyhyt malli avasi aivan uudet ulottuvuudet mun maailmassani, ja yhtäkkiä osaan laittaa omiin hiuksiini lukuisia kivannäköisiä kampauksia!

Nyt on kyllä hyvin vahvasti sellainen fiilis, että tämä look on tullut jäädäkseen. Ja mikä parasta, tästä eteenpäin mulla tulee olemaan terveempi hiuslaatu kuin kymmeniin vuosiin!

Tässä vaiheessa haluan sydämeni pohjasta kiittää veljeäni, joka sai mut vakuuttuneeksi siitä, että tämä lyhyt hiusmalli tulee sopimaan mulle varmasti. Raudanlujaan ammattilaiseen on helppo luottaa, näin se vaan on. Juhalle voi varata aikaa Hair Espacen nettiajanvarauksesta TÄÄLTÄ


 Meni 30 vuotta, että uskalsin. Eräässä facebook-ryhmässä joku ennustikin seuraavan tapahtuvan: Tänään katson peiliin ja ajattelen "Miksi mä en tehnyt tätä jo aikaisemmin?".

Noh, mitäs tykkäätte? :) 

Viime viikko oli blogissa hiljainen, sillä omat ajatukseni olivat hyvin vahvasti Piippiksen mukana eskarissa, ja illat pyhitettiinkin sitten ihan vaan leppoisalle yhdessäololle. 

Neitokainen selviytyi ensimmäisestä viikostansa todella hienosti, ja myös minä handlasin homman suht kivasti. Niiskutellut olen paljon, mutta lähinnä onnesta sekä liikutuksesta. Tyttö on saanut suloista palautetta hoitajilta, ja aamuisin Piippis on urheasti jäänyt eskariin. Ruokakin on maistunut paremmin, kuin mitä etukäteen ajattelimme ja reippaasti on mimmi muutenkin osallistunut luokan touhuihin.

Vieraan lapsen itku sai tytsyn vähän hämilleen loppuviikosta, mutta uskon kyllä että näistäkin tilanteista tullaan selviytymään kunnialla, kunhan neiti tottuu oman luokkansa ääniin sekä uusiin luokkatovereihin.

 Ja niin.. vähän kai siellä luokassa on loppupäivästä äitiä ikävöity, mutta tunne lienee täysin luonnollinen - ja myös hyvin vahvasti molemminpuolinen.

Perjantai toi tullessaan pienen takapakin, kun isin viikon kestänyt flunssa jatkoi kiertoaan kuopuksessa. Lauantaina sairastui sitten keskimmäinen, ja tänään oli meidän eskarilaisen vuoro. Voi pärskettä, köhää ja niiskutusta! Koko muu perhe on nyt sairaana, mutta minä tässä vielä sinnikkäästi yritän pysytellä terveenä ja hoidella omiani. Saas nähdä, kuinka mulle käy!

"Sain" siis jo näinkin pian tutustua Wilman jänskään maailmaan ja näpytellä opelle viestin, ettei Piippis tule huomenna eskariin. Isillä tämä pöpö jatkui keuhkoputkentulehdukseen asti, ja nyt yritetäänkin vaan levätä, jotta nämä pienet pääsisivät helpommalla.  

Tarttuvaa sorttia tuntuu olevan tämä - ja pitkäkestoista valitettavasti myös. Sitten kun vielä osaisi arvioida sen, että koska näitä ipanoita uskaltaa taas viedä kerhoon sekä eskariin niin, etteivät muuta porukkaa tartuttaisi?! Isukilla kun nimittäin starttasi jo toinen nuhainen viikko. 

Tyypit saivat nyt tällaisen vähän pehmeämmän laskun uuteen arkeen, ja tärkeintä nyt onkin vain saada pikkuväki kuntoon. Olin kyllä henkisesti valmistautunut siihen, että tulemme sairastelemaan jatkossa enemmän mutta enpäs olisi arvannutkaan, että se sairastelu näin nopeasti starttaisi - ja että se ensimmäinen pöpö saadaan vieläpä isin työpaikalta kerhon tai eskarin sijaan. 

Näillä eväillä uuteen viikkoon. Aina ei suunnitelmat toteudu niinkuin alunperin on ajateltu, mutta eipä tuo nyt onneksi maailmanloppu ole. Toivottavasti pian tervehdymme ja pääsemme jatkamaan sekä opettelemaan uutta arkeamme. Olen luottavaisin mielin.